Ilta oli luisunut pitkälle projektin parissa ja olimme lähteneet sitten käymään lasillisella ja siitä jatkoille ystävättäreni Irisin luokse ja nyt kävelin pimeässä kotia. Puhelimestani oli loppunut virta ja katuvalot eivät palaneet jotain syystä, mutta taivaalla loisti kirkkaana täysikuu, joka valaisi kulkuani. Minulle oltiin kyllä tarjottu kyytiä, soittamalla taksi, mutta kieltäydyin. Pidin kävelystä pimeällä, se tuntui rauhoittavan ja sain ajatukseni pois työstä ja kaikesta muusta epämiellyttävästä. Sytytin tupakkani ja imaisin pitkät savut ja puhalsin ne hitaasti ulos punaisiksi maalattujen huulieni välistä, katsoen savun leijuvan ulos, kuuta vasten. Savu teki kuun hohteesta lumoavan. Ystävättäreni asui Moonhillsin laidalla ja aloin lähestyä keskustaa, asuin itse hyvin ytimessä, pienessä yksiössä, varakkaalla alueella. Olin nuori ja sinkku, sekä myös hyvin haviteltu, sillä olin töissä nimekkäässä yrityksessä suunnittelijana ja vedin useita projekteja, ulkonäköni oli moitteeton. Pidin usein lyhyitä hameita, mitkä toivat pitkät sääreni esille, hiukseni olivat pitkät ja kastanjan ruskeat, kuohkeat ja hiukan kiharalla. Käytin pitkiä, a mallisia ulstereita, yksi lempi ulstereistani oli nyt myös ylläni, yön musta, viininpunaisella vuorilla ja korjasin kaulustani tiukemmalle, syksy oli pitkällä ja pakkasia oli jo luvattu. Pysähdyin tumppaamaa tupakani ja katsoin kuuta, jonka ympärillä oli hentoinen sädekehä, kuin kaulakoru, sen kalpeaa pintaa vasten. – Pakkanen tulee hiukan kiristymään. Tuumasin itsekseni ja jatkoin matkaani. Aloin kuulla tutun koiran räksytyksen, vihasin tuota piskiä, joka haukkui jonnin joutavaa, en pitänyt koirista, enkä oikein kissoistakaan. Tulin pihan edustalle, joka oli himmeästi valaistu ja vilkuilin ympärilleni, onneksi minulla oli paremmat kengät tänään, yleensä minulla oli korkkarit, mutta nyt oli kävelyyn tarkoitetut korkeakantaiset talvinilkkurit. Piha kuului suure suvun nimen alle, Von NightWolf, nimi oli minusta kaunis ja tämä suuri karja kartano kuului heille. Von NightWolfit olivat tämän kaupungin vanhoja perustaja sukuja, minkä takia heidän tilukset olivat suuret, mutta niin olivat myös juorut heistä. Heistä kerrotaan kauhutarinoita ja väitetään, että heidän suku kuului susille, ihmissusille, Hunteritkin ovat sitä mieltä ja valvovat heitä alituisesti, varsinkin nyt, kun on huhuttu joidenkin nähneen ja kuulleen ihmissuden. Hunterit olivat petoihin erikoistuneita poliiseja, heidät oli koulutettu tappamaan ihmissusia ja muita, kaupungissamme esiintyneitä petoja, mitkä piilottelivat ihmisten joukossa, kuin susi lampaan vaatteissa. Minua hiukan kiehtoi ihmissudet, ne olivat kyllä pelottavia, villejä ja raakoja petoja. Kohtaaminen ihmissuden kanssa, sai mieleni villiksi ja tuntemaan itseni kuumaksi, jos joka saisi kuulla ajatukseni, joutuisin siitä hyvästä vankilaan, mielisairaalaan. Ihmissudeksi tai pedoksi haluaminen oli rikos ja kaikki siihen suuntaava harjoittaminen oli laitonta, mikä aiheutti toisinaan hankaluuksia Von NightWolfien pääkartanon alueella, minne ihmiset tunkeutuivat siinä toivossa, jotta kohtaisivat ihmissuden ja se purisi niitä. Pysähdyin ihan karja kartanon kulmalla ja vilkuilin pihaan, ketään ei ollut tullut vielä pihalle ja koira jatkoi räksyttämistä, lähdin oikaisemaa pihan poikki, mitä tein usein, jos kuljin täällä. Kartanon kiertävä kävelytie kulki pitkältä ja pihan kulman poikki oikaiseminen, toiselle pää tielle nopeutti kulkua melkein parilla kymmenellä minuutilla. – Hiljaa!! Huusin ärtyneenä ja koira lakkasi haukkumasta, se hiljeni aina heti ja tilalle tuli aina paiostava hiljaisuus, mahtoivatkohan olla kiitollisia, kun joku komensi sen piskin olemaa hiljaa. Huusin sen olemaan hiljaa aina, kun kuljin tässä, sillä en halunnut kenenkään huomaavan, että minä kuljin tässä, olin hiukan tunnettu ulkonäköni takia ja menestykseni työssä, mikä tuotti vaivaa kosiskelijoista, olin pieni julkkis kaupungissamme. Suuntasin heinäladon kulmalle, lato oli suuri katos, jonka etusivu oli auki ja sieltä tuoksui aina kuiva heinä, minkä tuoksusta pidin hiukan. He käyttivät kuivia heiniä karjan alusena, suuressa pihatossa, kännyin kulmalta kulkemaan sen ulkoseinustaa pitkin, minne oli muodostunut polku päätielle, moni muukin tuntui käyttävän tätä reittiä oikaisuun. Haistoin tupakan ja kulmalle päästyäni, olin säikähtää hengiltä ja vajosin polvilleni, pidelle rintaani, kiljaisuni kaikui tyhjällä tiellä, minne oli matkaa enää loiva rinne.