Rakkaat lukijani. Olen saanut uuden tarinani valmiiksi ja sen julkaisu alkaa ensiviikolla :D Tänään saatte vielä viimeisen osan Lapista ja luotipalloa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!


Elisabet oli kotona niin kauan, kunnes olin tervehtynyt kunnolla ja hän ei olisi millään halunnut lähteä takaisin Dragonvilleen, mutta hänen oli pakko. Olin hiukan helpottunut, sillä Elisabet ei jättänyt minua rauhaa hetkeksikään, hän oli hiukan yli suojelevainen. Jouduin jäämään kotiin kotiopetukseen ja meillä kävi yksityinen opettaja. Se kävi minulle, koska minulla ei olut koulussa yhtään kavereita ja kävin vain saattajan kanssa harjoituksissa. Nero piti lupauksensa ja ei lähestynyt minua enää, kuin kapteenin roolissa. Minut otettiin taas harjoituksiin mukaan, mutta sain kuulla edelleen epäileviä keskusteluja minusta. Ne eivät enää häirinneet, sillä minun ei tarvinnut olla niitä kuuntelemassa joka päivä, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. – Nuori herra. Ovella olisi vieras, joka haluaa nähdä sinut. Rene tuli sanomaan minulle, kun luin koulukirjaa huoneessani ja olin jännittynyt, kuka haluaa nähdä minua. Menin etuovelle Renen perässä ja Rene raotti ovea auki ja näin Siron seisovan oven edessä, hänen ilmeensä vääntyi itkuun saman tien ja hän loikkasi halaukseeni. – Lapis! Anna anteeksi... Siro huusi itkien, purskahdin itsekin itkemään ja halasimme toisiamme tiukasti, äiti riensi katsomaa mitä oikein tapahtui ja katsoi meitä hymyillen. Isä oli tullut myös katsomaan ja katsoi äitiä kysyvästi ja oli tulla luoksemme, mutta äiti pudisti päätänsä ja meni isän vierelle. – Antaa heidän olla nyt hetki kahdestaan. Siro on tärkeä ystävä Lapikselle. Äiti sanoi, isä katsoi uudelleen meitä ja tunnisti sitten Siron ja nyökkäsi. Olimme siirtyneet oleskelusaliin ja juttelimme asiamme kohdilleen, olimme kummatkin pahoillamme, miten olimme käyttäytyneet toisia kohtaan ja saimme välimme korjattua. – Lupaan olla sinulle tästä lähtien avoimempi, olet minulle oikeasti, niin tärkeä… Sanoin poskien punertaessa, Siro hymyili. – Sydämeni murtui udelleen, kun kuulin, että aloitat kotiopetuksen. Olen yrittänyt kauan löytää oikeita sanoja, kuinka saisin välimme korjattua. Siro sanoi ja katsoi käsiänsä. – Se oli minulle silloin liikaa, kun torjuit minut ja et voinut kertoa minulle, miksi sinulla oli pahaolla… Siro lisäsi, halasin Siroa tiukasti. – Olen pahoillani, mutta lupaan kertoa sinulle ajallaan kaiken. Sanoin ja Siro nyökkäsi. – Minulla on ollut sinua niin ikävä. Siro sanoi, nyökkäsin. – Niin minulla sinua. Sanoin. Juttelimme vielä pitkään ja kerroin Sirolle, mikä olin lajiltani ja miksi en voinut kertoa mitään se takia. Siro ei ollut uskoa kertomaani, kunnes näytin hänelle silmämerkkini. Äiti oli liittynyt keskusteluun mukaan, kuin valvomaan mitä kaikkea kerroin Sirolle. Siro vannoi olla kertomatta, koska Lapis oli hänen tärkeä ystävä. Illalla, kun istuimme illallispöydässä, äiti katsoi minua hymyillen. – Sinulla on todella hyvä ja tärkeä ystävä, kultaseni. Saisit viettää enemmän hänen kanssaan aikaa. Äiti sanoi, nyökkäsi. – Niin aionkin viettää. Sanoin hymyillen ja ruokailun jälkeen menin nukkumaan.

Koulun päättäjäiset olivat suuri helpotus, olin niissä hakemassa todistuksen ja stipendin, minkä olin saanut historiasta, onnittelimme toisiamme Siron kanssa. – Oletko miettinyt minne menet jatko-opiskelemaan? Kysyin Sirolta, joka oli mietteliäs. – En ole varma, haluanko lähteä jatko-opiskelemaan, vai jäänkö vanhempieni liikkeeseen, mutta voi olla, että isä pistää minut vielä opiskelemaan Siro sanoi ja vanhempamme tulivat luoksemme, isä ei tietenkään ollut paikalla, hän oli ollut nyt paljon poissa kotoa, jotain oli selkeästi meneillään, äiti jutteli iloisena Siron vanhempien kanssa, jotka pitivät kaupungissamme suurta kirjastoa, sekä lakitoimistoa. – Oletko itse suunnitellut minne menet? Siro kysyi, olin sanoa jotain, mutta tunsin, kun äiti laski käden hartialleni. – Lapis aloittaa ensilukukauden Dragonvillen lukiossa. Muutamme keväällä. Äiti sanoi, katsoin äitiäni yllättyneenä, en tiennyt tästä asiasta mitään ja pyörryin.

Heräsin kotoa, äiti istui vierelläni huolestuneena ja silitti päätäni. – Oletko kunnossa kultaseni? Äiti kysyi, nousin istumaan ja hieroin käsivarttani, siihen koski. – Siro nappasi sinut, ennen kuin kaduit maahan. Äiti sanoi hymyillen. – Muutammeko tosiaan Dragonvilleen? Kysyin äidiltä hämilläni, äiti nyökkäsi. – Halusimme pitää tämän yllätyksenä sinulle, kunnes valmistut alakoulusta. Taisimme yllättää sinut pahan kerran. Äiti sanoi hymyillen ja suukotti otsaani ja meni käytävään. – Siro, Lapis on hereillä. Äiti huusi käytävään ja kuulin ripeiden askelien tulevan huoneeseeni ja luokseni. Siro katsoi minua sekavin tuntein. – Muutatte Dragonvilleen, minulla tulee sinua hirmu ikävä, mutta se on OneShotin kotikaupunki! Siro sanoi innoissaan, katsoin Siro innoissaan ja olin yhtä hymyä. – Niin on ja toivon pääseväni vielä joku päivä siihen. Sanoin innoissani.

THE END