... mutta usin päivitys nyt.

Pahoittelunin kahden päivityksen skippauksesta ja minä hölmö en edes ole muistanut ilmoittaa viivästyksistä, joten otsa kiinni latiaan ja syvät pahoittelut viivästyksestä. Mutta olette olleet mielessäni rakkaat lukiat jo viime viikolla, mutta silloin satuin olemaan hyvin upunu ja en tiedä miksi... minkä takia viivästys ilmoitus jäi tekemätä ja viime viikonloppu meni reisussa -_-

mutta jätetän anteeksi antojen ruikutus nyt ja mennän seuraavaan pätkään :D


Harjoitus tauko alkoi ja makasin kotona sohvalla roikottaen kättä ja toista jalkaa sohva reunan yli ja tuijotin tylsistyneenä kattoa. – Minulla on niin tylsää, kun en saa lähteä minekkään. Manasin itsekseni ja huomasin äidin tuleen vierelleni. – Kultaseni. Juttelimme isän kanssa ja Elisabetin, että saat tämän talviloman ajan käydä yksin ulkona, jos sinulla on aina joku kaveri mukana. Äiti sanoi hymyillen, pomppasin pystyyn ja katsoin äitiä iloisena. – Oikeastikko? Kysyin epäluuloisena, äiti nyökkäsi. – Saanko lähteä tänään Siron kanssa kentälle? Kysyin ja otin puhelimen valmiiksi käteen. – Saat lähteä, mutta sinun on ilmoitettava aina missä menet. Äiti sanoi, soitin saman tien Sirolle ja sanoin, että voin liittyä seuraan, kun he lähtevät pallokentälle potkimaan palloa.

Ei aikaakaan, kun seisoin Siron kanssa kentän laidalla ja odottelimme muita, Siro oli ruvennut potkimaan paloa ajan kuluksi ja minä puhaltelin höyryä suustani, mitä tuli kylmän ilman takia. – Eikö sinua palella koskaan, kun olet noin vähissä vaatteissa talvella? Siro kysyi vilkaisten minua. Minulla oli yllä vain paksu huppari ja kaulahuivi, kun Sirolla oli toppatakki, pipo ja paksut villa hanskat. – Ei. En koe talvea niin kylmänä, mitä muut. Sanoin puhaltaen ilmat ulos norona. – Ei uskoisi, kun olet norsudemoni, mikä on lämpimien alueiden eläin. Siro sanoi, kohautin vain hartioita. Olin tottunut kertomaan väärää totuutta itsestäni, sillä olin silkkipeura ja kykenimme hallita talvea, mutta olin kuullut vanhempieni juttelevan jostain Lumenjumalasta, mutta en ymmärtänyt mistä he puhuivat. Kuulin muiden saapuvan ja aloimme pelata jalkapalloa hangessa. Se oli mukavaa ja pidimme todella hauskaa, illan hämärtyessä äiti oli soittanut ja käskenyt kotia. Kävelimme Siron kanssa potkien paloa vuoron perään. – Miksi sinua saatetaan aina kouluun ja kotia? Ja sinun pitää kertoa missä olet? Siro kysyi lopulta, pysähdyin ja Siro pysähtyi myös. – En voi oikein puhua siitä, mutta se on perhe juttuja. Sanoin vaisusti. – Onko jotain vakaavaa sattunut? Isäsihän on jossain tärkeässä virassa? Siro kysyi uteliaana. – Joo on, mutta en saa oikein puhua näistä. Sanoin ja katsoin Siroa, olisin halunnut puhua edes jollekin tästä, en voinut puhua kunnolla perheeni kanssa, koska he olisivat vain kieltäneet harrastukseni ja joutuisin ehkä vaihtaman koulua. – Mitkä sinun ja Neron välit ovat? Tiedän että hän on kapteenisi ja ei lähde opiskelemaan, koska jää kouluttajanne oppiin, mutta teistä huomaa, että jotain on meneillään? Siro kysyi vielä, se sai minut yllättymään ja poskeni punertumaan ja vedin huivin ylemmäksi. – Ei mitään erikoista, olemme vain kavereita. Sanoin ja jatkoin matkaani, Siro katsoi perääni ja otti minut kiinni. – En usko sitä. Voit kertoa minulle, olemmehan ystäviä. Siro sanoi ja pysäytti minut, katsoin Siroa silmiin, mutta painoin pääni alas. – En voi kertoa… en halua. Sanoin vaisusti ja ohitin Siron. – Lapis! Et voi olla tosissasi! Olen tuntenut sinut esikoulusta asti, miksi et voi uskoutua minulle? Siro sanoi ja hän seurasi minua, pysähdyin ja käännyin Siroon päin. – Koska halua pitää sinut ystävänäni. En halua menettää sinua, jos saat tietä liikaa. Sanoin hiukan korottaen ääntäni. Siro katsoi minua hiukan pettyneenä. – Menetät minut… miten voin olla ystäväsi, jos et halua jakaa huoliasi kanssani… Siro sanoi ja tuli eteeni ja tarttui käsistäni kiinni ja katsoi minua silmiin. – Pidän sinusta ja haluan että voit kertoa huolesi minulle. En halua, että painit yksin murheisesi kanssa. Siro sanoi, katsoin Siroa yllättyneenä ja loittonin hiukan. – Ei, en vain voi kertoa… ole pahoillani… Sanoin ja lähdin juoksemaan pois, Siro jäi paikoilleen seisomaan katsoen perääni. Juoksin kotiin ja kiirehdin huoneeseeni, kuulin äidin tulevan perääni. – Rakas? Mikä hätänä? Äiti sanoi ja yritti tulla huoneeseeni, mutta olin lukinnut oven. – Haluan olla yksin! Huusin äidille. – Hyvä on. Äiti sanoi ja poistui ovelta, purskahdin itkuun. Miksi tämän piti olla näin vaikeaa, en halua menettää ainoaa ystäväni, mutta en voi kertoa hänelle…