Tämä tarina tulee pienissä pätkissä, sen lyhyvyyden takia, sekä siksi, että en ole päässyt kirjoittamaan seuraavaksi julkaisu jonossa olevaa vielä loppuun -_-

Nyt tulee tooooooosi lyhyt pätkä.


Kouluun päästyään Elisabet etsi Neron, joka katsoi hiukan varautuneesti Elisabetiä, kun hän tuli tomerasti hänen luokseen. – Meidän on juteltava, rauhassa. Elisabet sanoi, Nero nyökkäsi ja pyysi seuraamaan. He menivät tyhjään kerhohuoneeseen ja Nero lukitsi oven perässään. Elisabet katsoi Neroa tuimasti. – Ethän ole selvittänyt, mikä se merkki on? Elisabet kysyi, Nero oli jännittynyt ja katsoi varautuneesti Elisabetiä. – En. Enkä aio kertoa tästä kenellekään. En halua ongelmia Lapikselle. Nero sanoi ja Elisabet tuli aivan Neron eteen ja katsoi häntä syvälle silmiin. – Hyvä, tai muuten isä tulee ja pyyhkii muistisi Lapiksesta. Sillä olet nähnyt jotain hyvin arkaluontoista, mikä ei saa levitä. Elisabet sanoi vakavana, Nero nyökkäsi. – Ymmärrän. Nero sanoi vakuuttavasti. - Hyvä. Olet hänen kapteeni, mutta pysy muuten erossa hänestä. Lapis ei tule tänään harjoituksiin, hän on kipeänä. Elisabet sanoi ja lähti. Nero jäi seisomaan luokkahuoneeseen ja painoi käden rintansa vasten. – Sitä en voi ehkä luvata, hän oli niin kaunis. Nero sanoi hiljaa itsekseen ja lähti sitten tunnille kellon pirahtaessa.