Torstai

Istuin aamupalalla taas hyvin aikaisin ja kuuntelin vanhempieni keskustelua, kunnes havahduin ajatuksistani. – Mitä? Lähdet Monteihin? Kysyin isältä, joka teki lähtöä jo pöydästä. – Kyllä. Työasioille. Sam sanoi ja poistui sitten ruokasalista. Katsoin äitiä kysyvästi, halusin tietää lisää, mutta äiti pudisti päätänsä. – Hän ei voi kertoa sitä edes minullekaan, kultaseni. Äiti sanoi hymyillen ja jatkoi aamupalaansa. – Ai, tämä tapaus on taas jotain MP:n juttuja… Sanoin, äiti vain nyökkäsi ja nousi sitten lopulta itsekkin pöydästä. Jäin syömään ja väläytin kämmenselässäni olevaa sinistä merkkiä ja jäin miettimään sitä. Montein Musta Pörssi, en tiennyt siitä se enempää, vain että sininen on korkein aste ja se valvoo Montein alamaailmaa, isä oli jotenkin osa sitä, mutta minun ei tarvinnut vielä tietää enempää, niin isä oli sanonut, kun sain oman siruni kämmenselkään. Pitäisi jutella isän kanssa enemmän hänen työstään, mutta en miettinyt sitä se enempää, sillä muistin, että tänään oli taas harjoitus päivä. Odotin sitä innolla, mutta minua hermostutti vielä hirvittävästi ajatus, mitä tapahtui silloin tiistaina… Elisabet tuli ruokasaliin unisena ja istui pöydän ääreen. – Eikö sinulla ole tunteja tänään? Kysyi, Elisabet nyökkäsi. – On, mutta ne alkavat vasta puolenpäivän aikaan. Elisabet sanoi unisena ja alkoi syödä Renen katettua hänelle aamupalan eteen. Samassa Elisabet ja Rene käänsivät katseen puutarhaan päin ja äiti ripeät askeleet kuuluivat kiirehtivän ruokasalin ohi. – Taidamme saada erikoisen vieraan puutarhaamme. Rene sanoi ja katsoin heitä hölmistyneenä ja lähdin seuraama heitä. – Mitä te aistitte? Minä en aisti sitä. Sanoin, Elisabet siisti tukkaansa. – Olet vielä niin nuori aistiaksesi näin vanhaa voimaa, keskity niin voit aistia hänet, mutta näemme hänet kohta. Elisabet sanoi ja pysähtyi puutarhan oville ja katsoi äitiä, joka seisoi kookkaan, mutta hyvin siron yksisarvisen edessä, joka oli painanut pään äidin edessä. Yksisarvinen oli tullut lasitettuun puutahtaamme ja hänen kauniin valkoinen turkki hohti nousevan auringon valossa, olin haltioitunut. Sen sarvi oli pitkä ja kapea, helmen valkoinen ja hänen harjas laskeutui kuohkeasti kaulaa pitkin, latvojen hipoessa lattiaa. Hänen sorkkansa olivat sirot ja kiven harmaat, virheettömät ja ohut kullan kimallus kuulsi niiden pinnalla.  – Olen Michell, valkoinen yksisarvinen. Haluan tulla palvelemaan Valon Jumalan pyhiä peuroja. Michell sanoi ja kumarsi syvään äidin edessä. – Tämä on kunnia saada taloomme yksi maailman kauneimmista olennoista. Otamme sinut lämpimästi vastaan, nuori tamma. Äiti sanoi, Michell hymyili ja nosti päänsä. – Kauneuteni ei loista niin kirkkaana kuin teidän, oi kauniit silkkipeurat. Michell sanoi ja loi katseensa minuun, hänen kristallin sinisillä silmillä, katsoen syvälle sisimpääni. Aivan kuin hän olisi nähnyt todellisuuteni, se nostatti kylmät väreet niskassani ja huomasin Elisabetin menevän hänen luokseen. – Olet todella kaunis. Kykenetkö muuttumaan ihmiseksi. Elisabet sanoi, Michell nyökkäsi ja muuntautui ihmiseksi niiaten. – Oi olet niin kaunis. Nimeni on Elisabet ja hän on äitini Eeri. Isämme, perheen pää Sam, ei ole nyt kotona, mutta tässä on pitkäaikainen palvelijamme Rene, hän on silkkipeura myös ja tässä on rakas pikkuveljeni Lapis. Elisabet sanoi, kun tulin heidän luokse ja tarrasi minut kainaloonsa. Michell katsoi minua tarkoin ja niiasi syvään. – On kunnia päästä palvelemaan Valon nuorta Pyhimystä. Michell sanoi. – E… en ole pyhimys… vielä… Sanoin häkeltyneenä, kuinka hän tietää näitä asioita. – Niin, et vielä kultaseni, muta voimasi heräävät vielä. Äiti sanoi ja suukotti minua otsalle hymyillen. – Tule Michell. Näytämme Renen kanssa paikkoja. Äiti sanoi ja lähti Renen kanssa kuljettaa Michelleä, jonka askeleista ei lähtenyt ääntäkään. Elisabet huokasi haltioituneena. – Yksisarviset ovat niin kauniita, hän on luultavammin viimeisiä puhtaita ja aitoja yksilöitä. Koulussa puhuttiin näistä harvoista olennoista vasta. Elisabet sanoi ja lähti sitten iloisena valmistautumaan kouluun. Menin omaan huoneeseen ja istuin työpöytäni äärelle ja pakkasin päivän koulukirjat reppuun. Käännyin katsomaan koulupukuani, joka roikku vaatehuoneessani siististi henkarissa, Rene oli silittänyt sen taas. Menin pukemaan sen ylleni ja katsoin itseäni peilistä, hieroin niskaani, siitä kohdasta, mistä Leo oli purrut. Siinä tuntui vielä pientä kipunointia parantamisen jälkeen, mutta pian sekin loppuu. Menin alakertaan ja kuulin Elisabetin tulevan parvelle. – Tarvihetko Lapis muuten kyytiä koulun? Voin viedä sinut. Elisabet huusi parvelta. – En tarvitse. Kävelen mieluimmin. Huusin takaisin ja lähdin sitten kohti koulua. Tykkäsin kävellä, sillä kävelin aina kouluun, mutta silloin vielä äidin tai isän kanssa. En saanut kulkea yksin, en varsinkaan se pienen episodin jälkeen aloitettuani yläkoulun. Puistatin päätäni, sillä halusin karkottaa ne muistot ja painoin kämmenen korvalleni, kuin suojaksi. Havahduin Hiidan huutoon porteilla ja huiskutin hänelle, takasin tervehdykseksi. Hiida tuli muutaman tytön kanssa luokseni ja juttelimme kaiken laista kävellessä sisälle. – Tulemme taas kannustamaan sinua harjoituksissa. Hiida sanoi ja toiset tytöt hihittelivät, se sai suupieleni hymyyn ja poskeni hiukan punoittivat. – Kiva. Sanoi ja tytöt lähtivät sitten omille tunneille ja me menimme Hiida kanssa omalle. – Olet muuten saanut jo heti faniclubin. Hiida sanoi äkisti ja se sai pudottamaan laukkuni käsistäni, mitä olin ripustamassa pulpetin ripustuskoukkuun. – Mitä? Sanoin epäuskoisesti ja nostin laukkuni lattialta ja ripustin sen koukkuun uudelleen. – Kyllä. Olet niin söpö, että sinusta voi tulla suositumpi kuin Leo. Hiida sanoi hymyillen ja kääntyi sitten kohti luokkaa, kun opettaja saapui. Nielaisin, näistä kouluvuosista ei tule helppo… edellisessä koulussa kukaan ei huomioinut minua.

 

Sam saapui toimistollensa ja kasasi porukkansa kasaan. – Mitkä ovat tämän hetkiset tiedot tilanteesta? JO. Sam sanoi ja JO:n silmän eteen ilmestyi näyttö, josta hän, selasi tietoja ja kartta kuvia. – Tilanne ei ole muuttunut. Locatio on pysynyt muuttumattomana löydön jälkeen. JO sanoi, Sam nyökkäsi. – Tämä oli hyvä uutinen. Ilmoitus Mustaan Pörssiin. Lähdemme tekemään liikkeen ja väijytyksen. Olemme saaneet tarpeeksi todisteita laittomuudesta. Sam sanoi ja Samin porukka lähti kasamaan varusteita. Tunnin päästä Samin Black Silk ryhmä oli liikenteessä ja suuntaamassa kohti Montein vuoristoa. JO luki koko ajan tilanne tiedotetta, mikä tuli kaukolähettimestä. – MP:ltä tuli vastaus ilmoitukseen. Tiffany sanoi ja selasi puhelintansa ja laittoi sen sitten lentoaluksen pöydälle. – Oliko siinä mitään erikoista. Sam kysyi ja puki varusteita yllensä. – Ei mitään erikoista. Perus jutut. Tiffany sanoi ja alkoi tarkastaa aseitansa. – Hyvä. Sam sanoi. – Saavumme laskeutumis paikalle. JO sanoi ja alkoi valmistautua laskuun. Alus laskeutui ja BS lähti liikkeelle harkitusti ja sulavasti. Heidän kohteena oli suuri kartano Kallioiden mantereella, Montein rajan tuntumassa, Von Stoneskull tilukset. Suurehko predator suku, jonka toimia oli seurattu jo Montein virkavallan johdosta, mutta mitään laittomuuksia heiltä ei paljastunut, koskaan. BS lähestyi kartanoa ja pääsivät sisälle, mutta heitä odotti siellä yllätys väijytys ja Sam ajautui kaksintaisteluun Von Stoneskullin kanssa, Rouva Margeran kanssa, joka oli yllättävän kova vastus. – Vai luulitte te Black Silk pääsevän yllättämään minut! Turha luulla sellaista täällä, missä raha ratkaisee!! Margera karjui ja sylkäisi suuren klimpin predatorhappoa kohti Samia, mutta Sam sai sen väistettyä. – Se ei yllättänyt. Tunnen kyllä Montein ja sen pimeän puolen. Olen täällä pidättämässä teitä laittomasta lajin väkisin hallussapidosta ja sen käytöstä. Sam huusi ja väisti Margeran kynsien iskun ja väisti takaa tulevan hyökkäyksen. Margera nauroi rahisevalla kurkku äänellä. – Tiesin että tulet siivoamaan joskus veljesi jäljen. Harmi kun hän ei pääse näkemään tätä. Minulla on jopa joskus ikävä häntä ja hänen ahnetta halua. Margera sanoi ja sai syvän viillon pitkästä miekasta, jota Sam piteli, pidellen raivoansa. – Tulin siivoamaan teidän luoman synnin. Sam sanoi kylmästi ja hyökkäsi raivolla Margeran kimppuun, joka jäi alakynteen ja hävisi Samille. Predatorit saatiin muutettua ihmisiksi ja heidät kahlittiin. Sam tuli Margeran luokse ja nosti hänet rinnuksista ylös. – Missä hän on? Aistin hänen olevan elossa. Sam sanoi pidellen raivoa, Margera virnisti leveästi. – Etsi se saastainen, epäonnistunut tuotos. Hänestä ei ole ollut kuin hetken huvia, mutta ei mitään hyötyä. Margera sanoi ja Sam pudotti Margeran kovakouraisesti maahan. Margera alkoi nauraa hysteerisesti ja Samin joukot alkoivat kuljettaa häntä lentoalukseen. – Siinä onkin sinulla tekemistä peura!! Hän on suloisen ruma pentuni! Joten hän ei ole helppo käsitellä! Margera huusi vielä, kunnes Tiffany löi hänet tajuttomaksi. – Rasittava haahka. Tiffany mutisi. Sam huokaisi ja rauhoitti itsensä ja keskittyi aistimaan. Sam kyyristyi ja painoi kämmenen lattiaa vasten ja antoi sinisen valon kipunoida lattialle. Sam käänteli päätänsä silmät kiinni, kuin etsien jotain, kunnes havahtui. – Kellarin vankityrmistä kohoaa rauhallinen pulssi. Sam sanoi ja lähti saman tien suuntaamaan tyrmiä kohden, kunnes pysähtyi sen suurille oville. – JO! Sam huudahti ja JO alkoi murtaa lukon koodia. Lukko aukesi ja ovet työnnettiin auki, tyrmistä lemahti kauhea kalman ja raadon haju. Sam peitti nenänsä ja astui sisään. – Onko se elänyt koko tämän ajan täällä… Varko sanoi tyrmistyneenä ja seurasi Samia, joka kulki määrätietoisesti kohti perimmäistä selliä ja pysähtyi sen paksun turvalasin eteen. – Se on elossa… Sam sanoi ja kuuli tyrmästä rauhallista hengitystä ja aisti sen sydämen sykkeen. – Hän ei taida olla silkkipeura… Varko sanoi ja Sam kopautti lasia, pudistelen päätä. – Ei, mutta aistin hänessä meidän voimamme heikosti. Samassa sellissä hiljeni ja sieltä alkoi kuulua liikehdintää ja samassa lasia vasten syöksähti suurehko, siniharjaksinen vihreänahkainen predator, joka karjui maata järisyttävällä äänellä. Predator raapi lasia ja hyökkäsi yhä uudelleen ja uudelleen lasia vasten, sen nahasta ja lihasta paljaat etukäpälät kalisivat toisiaan vasten kynsien luistaessa lasin liukkaasta pinnasta. Sam painoi käden lasia vasten, välittämättä predatorin hyökkäyksistä ja katsoi sitä surullisena painaen toisen käden rintaansa vasten. – Kuinka paljon nuori poika on joutunut kärsimään yksin ja kivuissa…. Sam sanoi. – Emme taida saada häntä yksin tuolta? Tiffany sanoi. – Emme. Haluan viedä hänet Dragonvilleen. Ketä tahoja siellä on, jotka kykenevät auttamaan? Sam kysyi, JO haki hetken tiedostoja. – Dragonvillestä löytyy yksi ainoa taho, joka kykenee auttamaan tämän tapauksen kanssa. Usvalauma. JO sanoi. – Ottakaa yhteyttä heihin. Sam sanoi ja katsoi olentoa, joka loi Samiin hurjan ja riivatun katseen, kuin syöden Samin sielun, mutta Sam näki katseessa muutakin.

Richard seisoi Jennan kanssa Samin vierellä ja katsoivat predatoria, joka ei näyttänyt uupumuksen merkkejä. – Haluat että otamme tämän pedon hoitoomme? Mitä jos kieltäydyn. En tietääkseni tee yhteistyötä Mustan Pörssin kanssa. Richard sanoi närkästyneenä. Sam ojensi Richardille näytön, jossa oli Dragonvillen kuninkaallisella leimalla varustettu viesti. Richard luki sen ja tuhahti. – Niinpä tietenkin. Sinä olet se uusi kuningattaren koira, joka saapui vastikään. Richard tuhahti ja poistui alukseensa. – Minä hoidan loput. Tämä yksilö on hyvin mielenkiintoinen, sillä olen samaa rotua. Häntä katsoessa näen hänestä paljon, mitä hän on joutunut kokemaan. Jenna sanoi ja meni lähemmäksi lasia, joka oli valaistu valon heittimillä, mistä predator ei välittänyt ja jatkoi riehumista. Lasiin oli alkanut muodostamaan säröilyä ja predatorin otsa vuosi verta. – Hän on mieleltänsä rikki, koska hänen sarvensa on leikattu pois. Sam sanoi, Jenna nyökkäsi. – Kyllä. Sarvenne ovat teille hyvin tärkeät ja niiden leikkaamine voi aiheuttaa hoitamattomana vaurioita mieleen. Jenna sanoi - Sumutamme selliin tainnuttavaa kaasua, jotta saamme siirrettyä hänet päämajallemme. Jenna lisäsi ja komensi miesten toimimaan. Sam siirtyi ulos odottamaan ja meni keskustelemaan Richardin kanssa jatkosta. Predatorin tainnuttaminen ei ollut niin yksinkertainen operaatio, mitä Jenna oli suunnitellut ja he olivat joutuneet käyttämään olentoon järeämpiä keinoja, sillä rauhoittavat piikitkään eivät auttaneet. Predator vuoti runsaasti verta ja hänen pulssinsa oli heikkoa, kun hänet saatiin siirrettyä alukseen. Sam katsoi predatoria hiukan kauhuissaan, joka oli sidottu tiukasti siirtoliitolautaan. – Mitä te teitte sille? Sam sanoi. – Hänen parantamisen voima on niin voimakas, että kaasut ja aineet eivät tehonneet häneen, joten jouduimme hiukan käyttämään rajuja otteita. Jenna sanoi hymyillen ja astui itsekin aluksen kyytiin.

 

Harjoitukset olivat rankat ja ne tulisivat tiukkenemaan, sillä kisoihin oli niin lyhyt aika ja minusta oli saatava kitkettyä Volkano joukkueen tekniikka pois. Istuin puuskuttaen vaihtopenkillä erän jälkeen, nojaten selkänojaan, käsien roikkuessa rentona sylissä, maila nojasi toista penkkiä vasten. Nici tuli vierelleni ja ojensi pyyhettä, minkä otin ja pyyhin hiet kasvoiltani, varoen pyyhkimättä likaa meikkiäni. – Onneksi sinua ei tarvitse opetta pelaamaan. Olet siinä hyvä, mutta pelityylisi on hiottava kohdilleen. Nici sanoi hymyillen, virnistin. – Miksi et pelannut koskaan Volkano joukkueessa kisoissa? Nici kysyi samalla, kun otti juomapullon yhdeltä tytöltä, joka ojensi sitä kaiteen yli. Punastuin hikan ja painoin pyyhkeen kasvoilleni. – Siihen on omat syyni… Sanoin ja nousin lähteäkseni pukuhuoneeseen. En kehtaa sanoa varmaan kenellekään, että Leo on idolini ja hänen takia en pelannut kisoissa, koska haluan, että minut muistetaan OneShottilaisena. Ajattelin hymyillen ja olin törmätä pariin tyttöön, jotka parveilivat pukkarin ovella. Leo oli siinä juttelemassa heille. Olin sanoa jotain, kunnes edessäni oleva tyttö kääntyi ja katsoi kuka tuli. – Lapis tuli! Tyttö hihkaisi innoissaan ja suurin osa kääntyi kannoillaan kohti minua ja siitä alkoi hirveä kysely ja keskustelu. Yritin vastalla parhaani mukaan ja päästä joukon ohi, kunnes Leo tarttui käsivarteeni ja vetäisi pukkarin puolelle. – Sori tytöt, mutta antakaa nyt meidän uuden jäsenen nyt hetken huilata ihailultanne. Sitten kun voitamme kisat, niin voitte saada nimmareita. Leo sanoi virnistäen ja lehahdin tulipunaiseksi. Leo sulki oven ja kulin, kun tytöt huokailivat pettymyksestä, mutta kiljuminen ja pulputus alkoi saman tien uudelle, kun muut joukkueen jäsenet alkoivat valua pukareille. – Onko tämä aina tämmöistä…. Kysyin samalla, kun availin pukukapiani. – Ei, ei ainakaan tavallisissa harjoituksissa. Odotahan kun kisat alkavat, kun tulee muualtakin meidän faneja. Leo sanoi naurahtaen ja riisui harjoitusvaatteet pois. – Tytöt ovat hulluna, koska olet heistä niin söpö. Leo lisäsi sanoen ohimennen, kun hän meni suihkun. Lehahdin tulipunaiseksi ja painauduin hiukan kaappini sisään peitellen naamaani. Kaivoin kassistani palautusjuomaa ja istuin juomaan sitä penkille. – Etkö tule suihkuun? Yksi joukkuetovereista kysyi, kun hän kulki ohitseni. – Juon tämän ensin, tule sitten ja siellä on jo ruuhka. Sanoin katsoen suihkuille, joista tuli kova höyry ja remakka puhe sorina, kun pojat pelleilivät toisten kustannuksella. – No voi hitsi. Joukkuetoverini tuhahti huomatessaan suihkujen hiukan ruuhkaantuneen. Koko joukkue oli tänään harjoituksissa ja oli hieno pelata heidän kanssaan. Minulla taisi olla jokaisesta keräilykortti, heidän pelaaja profiilista. Leosta oli useampi, koska hän oli idolini. Uppouduin ajatuksin ja havahduin siitä, kun huomasin osan tulen jo pois suihkusta ja osan kiirehtiessä jo kotia. Riisuuduin ja menin suihkuun, huomasin ohimennen, että Leo hieroi jo jonkun jalkoja ja kertoi venyttely ohjeita. Se tiistainen tapahtuma nousi taas mieleni ja sai naamani helahtamaan punaisena, riensin suihkuun ja menin perimmäiseen suihku koppiin ja aloin pestä hikiä pois. Peseydyin aika hitaasti, jotta olisin mahdollisimman viimeinen, sillä olin pessyt silmämeikkini pois ja merkkini näkyi. Tulin pois suihkusta ja kuulin vielä muutaman olevan vielä pukkarissa, toivoin, ettei kukan olisi samalla pukkari rivillä kanssani ja menin pukarin puolelle, haroen hiuksia silmäni eteen. Olin yksin onneksi rivillä ja aloin kuivatella ja pukea päälle, otin meikkivoiteeni kassista ja menin vessaan levittämän meikin silmälleni ja kuivasin samalla hiukseni, letittäen palmikon niskani. Katsoin itseäni peilistäni ja viimeistelin vielä hiukan meikkiä. Tuntui hirveen turhauttavaa levittää meikki takaisin, kun pian kotona pesisin sen pois, mutta en uskaltanut käyttää peiteloitsua, se oli helposti aistittavissa ja entisessä koulussa kiusaajilla oli tapana purkaa toisten peiteloitsuja, jos havaitsivat niitä joillainkin. Leo on varmaa enää ainut, joka on pakalla, koska tämän päivän viimeinen salivuoro oli peruuntunut ja Leon on lukittava ovet. Naamani alkoi helottaa taas ja taputin poskiani, älä ajattele sitä, älä ajattele sitä, hoin itselleni, mutta se palasi koko ajan mieleeni. – Hoi Lapis! Onko kaikki Hyvin? Leo huusi, säpsähdin sitä ja pidin rintaani, sydämeni hakkasi hurjana. – On! Olen kohta valmis. Huusin takaisin ja palasin pukukopilleni ja pakkasin kamani kasaa ja lukitsin kaappini ja riensin pukkarin ovelle ja huomasin Leon odottavan sen ulkopuolella nojaten seinän. Käänsin katseeni poispäin, sillä naamani ei lakannut helottamasta ja en halunnut Leon sitä huomaavaan ja menimme kohti ulko-ovia, Leon tulessa hiukan taempana. Sydämeni hakkasi hurjana ja vatsanpohjassani tuntui kihelmöintiä, yritin rauhoittua, miksi olin niin jännittynyt. Kaivoin puhelinta taskustani katsoakseni, olko siihen tullut viestejä, kunnes siihen tärähti samassa viesti ja pudotin puhelimeni säikähtäessäni sitä. – Perhana… Manasin ja kurotuin ottamaa sitä, kuulin Leon tirskahtavan takanani. – Tunnut olevan jotenkin hermona. Aistin sen sinussa. Leo sanoi ja avasi oven edessäni, vältin katsekontaktia ja nousin mennäkseni ovista. – Ai, niinkö… Yritin sanoa mahdollisimman tyynenä, mutta ääneni hiukan tärisi, purin huultani. – Huomiseen. Sain sanottua ja lähdin kiirehtimään porteille, puristaen puhelinta tiukasti kädessäni. Portille päästyä katsoin taakseni, ettei Leo tullut perässä ja nojauduin muuria vaste huokaisten ja katsoin viimein viestin. Elisabet oli laittanut viestin, että ei ehdi hakemaan koulutyön takia. Vastasin ok ja lähdin kävelemään kohti kotia.

Kotimatka tuntui pahalta, varsassa tuntui kihelmöintiä ja en saanut Leoa pois mielestäni, rintaa puristi ja huohotin. Haaroissani alkoi pakottaa ja astuin sisälle vilkuille ympärilleni, en halunnut kenenkään näkevän minua nyt ja kiirehdin huoneeseeni. Painoin oven kiinni ja kuulin saman tien koputuksen. – Nuori herra, illallinen olisi katettu. Kuulin Rene sanovan oven takana, purin huultani. – Ei ole nälkä nyt… haluan käydä saman tien nukkumaan, oli rankat treenit tänään. Sain sanottua, kuulostaen lähes normaalilta. – Selvä on, nuori herra. Rene sanoi ja kuulin hänen poistuvan. Menin sängylleni ja heitin päällyshousut pois ja katsoi etumustani, joka pullotti. - Miksi käyn näin kuumana, kun ajattelen tiistain tapahtumia… Mutisin ja laitoin käden housuihini ynähtäen. Pidän Leosta paljon ja haluaisin häntä ja en saa siksi sitä hetkeä pois mielestäni, mutta Leo ei ole ehkä miehiin päin.