Keskiviikko

Heräsin seuraavana aamuna Renen herättelyyn. – Nuoren herran on aika nousta. Rene sanoi ja avasi huoneeni verhot, valon päästen sisälle ja poistui sitten huoneesta muille askareille. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni unisena. Minua niin nukuttaisi vielä, mutta kampesin itseni ylös ja menin kylppäriin aamutoimilleni. Tuijotin verisiä vaatteitani hampaita pestessäni ja mietin, minne hävittäisin ne. Minun on varmaan otettava ne mukaan aamulla ja heitettävä ne isoon roskikseen suoraan. Huuhtelin suuni ja sulloin vaatteet muovipussiin ja laukkuuni, taputin laukkuni vielä littanaksi, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota täynnä olevaan koululaukkuuni. Puin koulupukuni ja menin alakertaan aamupalalle. Äiti katsoi minua hiukan haltioituneena käsi poskellaan. – Voi kun näytät niin suloiselta. Koulupuku on kyllä upea. Äiti sanoi hymyillen ja pörrötti päätäni, kun kuljin hänen ohitseen. – Missä Elisabet on? Kysyin, kun hän ei ollut aamiaispöydässä. – Hän lähti jo kouluun, hänellä oli joku hyvin aikainen oppitunti. Äiti sanoi ja istui pöydän ääreen ja Rene toi meille aamiaisen pöytään. Söin hyvällä ruokahalulla ja sanoin heipat äidille ja Renelle. Kiersin roskakatoksellemme vilkuille taakseni, ettei Rene vain huomannut minua ja heitin muovipussin roskiksen pohjalle. Suuntasin sitten kadulle hiippaillen ja otin pienen juoksu pyrähdyksen kauemmaksi talosta ja kävelin sitten normaalisti asetellen laukkua olalleni. – Toivottavasti Rene ei nähnyt, että kävin roskiksilla. Tuumasin ja kävelin reippaasti koululle. Koululle päästyäni kävelin hitaasti pääoville, vilkuillen ympärilleni, sillä en halunnut törmätä Leoon, en pystyisi oleman pokkana ja naamani saattaisi muuttua tulipunaiseksi. Samassa Hiida tarrasi käsivarteeni ja yllätyin sitä pomppaamalla. Kuulin Hiidan nauravan remakasti. – Anteeksi ja huomenta Lapis. Ei ollut tarkoitus säikyttää, mutta et kuullut, kun huutelin perääsi porteilla. Hiida sanoi hihittäen. – Ei se mitään… olin vain… ajatuksissani. Sanoin pitäen kättäni rinnallani, sillä tuntui kun sydän olisi pompannut rinnasta ulos. – Ketäpä etsit, kun vilkuilit ympärillesi? Hiida kysyi samalla, kun riisui ulkokenkiä pois. Heitin ulkokenkäni pois vaitonaisesti ja otin sisäkengät jalkaan. – E… en ketään… Sanoin kuulostaen mahdollisimman normaalilta ja lähdin sitten suuntaamaan nopeasti luokkaa kohden. Onneksi aamun ensimmäinen oli valinnaista ja olimme Hiidan kanssa eri tunneilla, sillä hän olisi kuitenkin tivannut vastauksen minulta, jotenkin sellainen olo. Luokkatoverini kehuivat koulupukuani ja juttelivat minulle siitä, ennen tunnin alkua. Tunti alkoi ja oli nopeasti ohi, välitunti kello soi ja lähdin kohti seuraavaa luokkaa ja katsoin samalla puhelintani, siihen oli tullut ilmoitus uudesta viestistä ja avasin chatin. Hiida oli liittänyt minut eilen koulun aktiiviseen ryhmään, Kuuma linja ja sinne oli tullut ilmoitus Hiidalta, joka on myös ryhmän ylläpitäjä, tiedotus. – VL kisa on ratkennut, VL kisan voitti Leo. Luin viestistä ja lehahdin tulipunaiseksi, mitä hän on mennyt kertomaan ja samassa Hiida tuli luokseni ja veti minut sivummalle. – Leo sanoi, että sinä voit todistaa hänen puheet todeksi, olit kuulemma myös paikalla. Hiida sanoi hiljaa ja muutuin aivan tuli punaiseksi kasvoistani ja käänsin katseeni sivulle. – Se on siis totta! Missä te näitte heidät? Hiida kysyi ja työnsin hänet kauemmaksi. – En halua puhua siitä. Sanoin hirmu nolona ja lähdin pois. Hiida jäi katsomaan perääni hämillään, menin vessaan ja yhteen vessakopeista lukiten oven. Painoin kädet kasvoilleni, sillä tiesin niiden olevan punaiset, naamaani oikein kuumotti. Toivottavasti Leo ei ole sanonut mitään, mitä meidän välillä tapahtui ja tunsin housujeni etumuksen kohoavan, kun päässäni pyöri eilinen tapahtuma. – Mitä helvettiä… Kuiskasin ja painoin käden haaroihini. – Helvetti… mitä minä nyt teen… Tuskailin, mutta en saanut eilistä millään pois päästäni, kuulin välitunti kellon soivan, mutta en pystynyt lähtemään pois vessasta, ennen kuin olin tehnyt tälle jotain ja avasin housuni vetoketjun.

Olin mennyt terveydenhoitajan luokse ja pyytänyt saisinko levätä tunnin loppuun. Makasin hoitopedillä, peitto korviin asti vedettynä, olin nukahtanut ja heräsin kun Hiida ravisteli minua hereille. – Lapis, oletko kunnossa? Et ollut tunnilla ja kuulin sinun tulleen tänne. Hiida kysyi, nousin istumaan huokaisten. – Olen ihan kunnossa, olen vain hiukan väsynyt. Eiliset treenit olivat aika rajut… Sanoin unisena ja hieroin silmiäni. Hiida hymyili. – Hyvä että olet kunnossa, lähdit viime välkällä luotani niin äkkiä, että luulin sinun tulleen kipeäksi. Hiida sanoi hymyillen. Nousin sitten pois ja kiitin hoitajaa ja lähdin Hiidan kanssa seuraavalle tunnille. Chatti kävi kuumana vedonlyönnin tuloksesta ja siitä että Leo ei valehdellut tuloksesta, sillä Hiida oli ilmoittanut toisen todistajan, mutta ei ollut kertonut sen olevan minä. Päivä meni nopeasti ja olin vaihtamassa ulkokenkiä jalkaani, kun kuulin ohi menevien oppilaiden puhuvan jostain tappelusta koulun nurkalla. – Joo, se mafian poika haastaa riitaa Leon kanssa. – Onko se sen vedonlyönnin takia? – En tiedä, mutta uskon niin. Mennään katsomaan. Kuulin heidän keskustelevan ja lähdin heidän perään, olin huolissani Leosta, sillä tiesin sen Yukon olevan aika raju otteinen. Saavuimme paikalle ja siellä oli paljon oppilaita, jotka olivat muodostaneet ringin koulun seinustalle, missä Yuko keskusteli Leon kanssa. – Olet mennyt hiukan liian pitkälle louskuttavien leukojesi kanssa, piski. Yuko sanoi ja otti Leo rinnuksista kiinni ja painoi seinää vasten. Leo vain virnisti. – Voi anteeksi. Tuli ihan vahingossa lipsautettua, mutta ensi kerralla voisit kuunnella järkevämpää osapuoltasi, kuin ruveta kiehnäämän sellaisessa paikassa. Leo sanoi ja väisti samassa Yukon nyrkin iskun, mikä iskeytyi seinään murentaen sen pintaa hiukan. – Oi oi… ei tarvitse nyt suuttua. Leo sanoi, mutta Yuko potkaisi Leoa vatsaan, mutta Leo torjui sen ja otti hiukan etäisyyttä. – He alkavat tapella… pitäisikö kutsua opettaja? Yksi oppilista sanoi ja kukaan ei uskaltanut mennä väliin, sillä Yukon suupielistä nousi savukiehkuroita. - Minä en ainakaan halua Yukon vihoja niskaan. Toinen sanoi ja oppilaat ottivat hiukan etäisyyttä, huokasin ja menin heidän väliinsä. – Lopettakaa tämä. Tai muuten joku opettaja tulee kuuleman tästä. Sanoin ja katsoin Yukoa silmiin. Yuko katsoi tuimasti minua silmiin, mutta luovutti sitten virnistäen makeasti. – Vai niin… Yuko sanoi hiljaa myhäillen ja lähti sitten pois. Oppilaat olivat hiukan hämillään ja alkoivat myös hajaantua ja osa tuli luokseni kyselemään kuinka uskalsin mennä väliin. Käännyin katsomaan Leoa, joka virnisti. – Oho, sinussahan on aika rohkea puoli. Toisin kuin nämä muut arkajalat, uskalsit tulla Yukon tielle. Leo sanoi ja kahmaisi minut kainaloonsa ja pörrötti päätänsä, lehahdin tulipunaiseksi ja yritin päästä irti otteesta, mutta Leon ote piti ja hän kumartui lähelleni. – En ole kertonut meistä mitään, enkä halua sen asian leviävän. Leo kuiskasi korvaan, mikä sai minut punastumaan entistä enemmän. Leo päästi irti ja lähti Nicin kanssa pois, joka oli juuri rientänyt hänen luokseen, tullakseen keskeyttämään tilanteen, mutta oli hiukan myöhästynyt. Jäin seisomaan paikoilleni ja siistin hiuksiani, jotka olivat karanneet pompulalta. Suuntasin siitä sitten portille, missä Elisabet odotteli minua jo, sillä menimme seuraavaksi koruliikkeeseen hakemaan korvikseni. – Hei, kuinka koulupäivä sujui? Elisabet kysyi hymyillen ja suuntasi autonsa keskustaan päin. – Tosi nopeasti. Sanoin hymyillen.

Nousin autosta koruliikkeen edessä ja katsoi sitä. Liike sijaitsi kerrostalon alakerrassa, parin muun liikkeen kanssa ja ikkunoita peitti suuret metalli levyt, joista toisessa luki Secret Room ja oven ympäri kuki hopeapunos. -  Älä anna karun ulkokuoren pettää. Olen käynyt itse täällä pari kertaa ja työt ovat upeita. Elisabet sanoi hymyillen ja johdatti Lapiksen sisälle. Katsoin liikettä varautuneesti, se oli lähes tyhjä ja siellä oli vai metallien tiski. Elisabet meni tiskille ja soitti myyjän kutsu kelloa, mikä soi tosi kauniisti takahuoneessa. Takahuoneesta saapui harmaa tukkainen, nuori aikuinen, jonka naamassa oli useita koruja ja kasvoissa tatuointi. – Kas neiti Silk. Olette aina ilo silmälle, mutta mikä tuo teidät liikkeeseeni? Mies kysyi hymyillen. Elisabet otti minua hartioista ja työnsi eteensä. – Tulimme hakemaan veljeni tilattua korvista. Elisabet sanoi hymyillen. – Niin totta kai. Se on loppusilausta vailla valmis. Mies sanoi ja siirsi tiskin sivuun ja viittoi meitä seuraamaan takahuoneeseen. Takahuoneeseen päästyä seisahduin paikoilleni ja tuijotin ympärilleni suu ammollaan. Takahuoneessa oli lukuisia vitriinejä, joissa oli mitä upeimpia töitä ja huoneen nurkassa työpöytä. Mies naurahti ilmeelleni ja tuli luokseni. – Minun pitää nähdä vanha korvis lähempää, jotta voin siirtää sen lumouksen uuteen. Mies sanoi, punastuin hiukan. – Tuota… voin ottaa sen irti… mutta minun pitää saada peitettyä itseni… lumous on muunto ja sitomis loitsu… ja tuota… Sanoin hiukan häkeltyneenä, mies hymyili. – Totta kai. Näytät hyvin söpöltä, kun punastut, mutta en halua, että asiakkaillani on epämukava olla. Voit mennä tuohon huoneeseen ja ottaa korviksesi siellä irti. Mies sanoi ja osoitti huonetta. – Minä voi tuoda korviksen teille Acer. Elisabet sanoi ja tuli kanssani viereiseen huoneeseen. – Minua hiukan hermostuttaa… Sanoin riisuen paitani pois, sillä en ollut varautunut hyvin ja minulla oli epäsopiva paita päällä muuttumiseen. – Saat takkini siksi aikaa yllesi, kun Acer viimeistelee korviksesi. Elisabet sanoi ja katsoi, kun muutuin naiseksi ja ojensin korvikseni hänelle. Elisabet katsoi minua hiukan mittaillen ja puin takin hartioilleni ja vedin edestä kiinni punastellen. – Älä tuijota…. Sanoin. – Emme ole nähnee aikoihin, mutta minusta tuntuu, että povesi on nyt suurempi kuin minulla. Elisabet sanoi leikkisästi ja esitti kateellista. – Älä… näistä on muutenkin hirmu vaiva… Sanoi entistä punaisempana ja vedin housutkin pois, koska vyötärön aukaiseminen ei riittänyt. – Jos kulkisit tyttönä, et saisi rauhaa pojilta ollenkaan. Elisabet sanoi hymyillen ja väisti kikattaen housuni, joilla yritin heittää häntä ja lähti sitten viemään korvista. Elisabet yllättyi nähdessään Rubyn. – Kas hei Ruby. Elisabet sanoi ja antoi korviksen Rubylle, joka oli ojentanut käden. – Ruby muotoilee korun loppuun sopivaksi, liitän loitsun siihen sitten sen jälkeen ja pienen yllätyksen. Acer sanoi ja näytti kauniin sinistä lapis lazuli kiveä, Elisabet katsoi sitä haltioituneena. – Se on kaunis ja käy täydellisesti. Elisabet sanoi ja seurasi sitten Rubyn työskentelyä. Katselin huonetta missä olin, se oli selkeästi odotushuone sohvineen ja kaappeineen. Havahduin ajatuksistani, kun Elisabet tuli takasin huoneeseen ja meni yhdelle kaapille ja penkoi sitä. – Acer pyysi sinut luokseen sovitusta varten ja täällä pitäisi olla jotain sopivaa, mitä voit käyttää. Elisabet sanoi, säpsähin. – Mitä… onko minun pakko näyttäytyä… Sanoin hermostuneena. – Et sinä tule hämmästyttämään Aceria, hän ei ole mikään tavallinen koruseppä. Elisabet sanoi ja ojensi minulle kaavun, jonka otin vastahakoisesti käteeni. – Ei sitä nyt ole kyse… en… en halua van näyttäytyä kenellekään ja meikki ei pysy muutoksessa… Sopersin, mutta Elisabet kiskoi kaavun ylleni ja työnsi minua ovelle päin ja veti hupun takaisin alas, minkä yritin vetäistä ylleni. – Älä ole niin nössö ja korvista tänne tultiin hakemaan, joten huppu pois. Elisabet sanoi ja astui ulos huoneesta ja huomasi Aceri touhuavan jo korviksen kimpussa. – Ruby lähti jo? Elisabet kysyi, Acer nyökkäsi. Rauhoitu Lapis… ei tarvitse hermoilla… olet ennenkin ollut korusepällä… mutta tämä koruseppä on niin komea… Ajattelin hermostuneena ja pysyttelin Elisabetin lähellä. Acer nosti päänsä ja vilkaisi minua, kun otti kiillotusliinansa sivummalta ja alkoi viimeistelemään korviksia.  - Vaistoni ei pettänyt taaskaan, korvikset ovat yksinkertaiset ja simppelit, mutta niiden jalokivi hehkuu yhtä kauniina kuin niiden kantajansa, harmi kun nämä kätkevät kaiken tämän, sillä voisin mielelläni tanssittaa sinua illan. Acer sanoi hymyillen ja lehahdin punaiseksi. Elisabet naurahti ja siirtyi ihastelemaan sitten vitriinissä olevia koruja. – Yksinkertaisina kukaan ei huomioi niitä… Sanoi hiljaa ja nostin kämmenet poskilleni, koska niitä kuumotti kovin ja hamusin sitten korvistani, mutta sitä ei ollut, joten pyöritin hiuskiehkuraa sormeni ympärille. – Mutta asiaan. Haluatko korvikset irrotettavana vai yhtenäisenä? Yhtenäisenä se ei lähde irti vahingossa, mutta on silti irrotettavissa. Acer sanoi ja laski kaksi korvista hopeatarjottimelle ja näytti niitä minulle tuoden ne eteeni. Katsoin korviksia miettien. – Irrotettava olisi parempi, voin joutua joskus ottamaan ne pois nopeasti. Sanoin, Acer nyökkäsi ja viimeisteli korviksen. – Tein siihen kierrekannan ja vastakappale on pallo. Nämä ovat helpot poistaa ja eivät paina päätä nukkuessa. Nämä eivät lähde myöskään itse irtoamaan. Acer sanoi ja Elisabetkin tuli katsomaan korviksia. – Niistä tui aika käytännölliset sitten. Elisabet sanoi hymyillen. Otin korviksen tarjottimelta ja laitoin sen korvaani, muutuin saman tien mieheksi ja menin sivuhuoneeseen pukemaan päälle. – Nämä olivat varmaan jo maksettu? Elisabet kysyi odotellessa, Acer nyökkäsi. Puettuani lähdimme sitten ja kiitin Aceria vielä korviksista. – Miksi sinulla ei ole ennen ollut kahta korvista? Elisabet kysyi minulta, kun laitoin toisen korviksen taskuun, joka oli pienessä rasiassa. – Nämä ovat toiset lumotut korvikseni, minä minulla on ja minulla on vain yksi korvis reikä. Pidän tämän toisen varakorviksena. Sanoin ja ajoimme sitten kotia. Näytin äidille korvista, mitä hän ihasteli. – Voi miten kauniisti ne käyvät sinulle. Niihin on istutettu ihan nimikko kivesi. Äiti sanoi hymyillen ja otin toisen korviksen taskustani ja katsoin sitä tarkemmin. - Lapis lazuli…  Sanoin yllättyneenä, Elisabet vain hymyili. – Ne ovat täydelliset. Elisabet sanoi ja lähti sitten huoneeseen läksyjensä pariin. Menin myös huoneeseeni ja katsein itseäni peilistä. Korvis oli erilainen vanhaan verrattuna, mikä oli rengas paikoilleen painettavalla pallolla. Pyörittelin palloa aina ajatuksissani ja kai lievittäessäni hermostuneisuuttani. Uusi oli nappikorviksen tapainen ja se pyöri aika kivasti ympäri, kun pyörittelin sitä, toivottavasti kukaan ei huomioi sitä koulussa. Siirryin siten pöytäni ääreen ja kävin koulukirjoja ja läksyjä läpi. Myöhemmin menin suihkun ja siitä nukkumaan. Tänään oli hyvin tavallinen päivä, rauhallinen, vaikka jännitin hurjana Leon näkemistä. Naamani helahti punaiseksi, tunsin sen, kuinka poskeni punertuivat ja hieroin naamaani. – Miksi en saa sitä tapahtumaa mielestäni… huomenna on taas treeni päivä… Mutisin itsekseni ja yritin käydä nukkumaan.