Tarina: Viimeinen sinipeura. Irrotettu katkelma päähenkilö Lapiksen peloista, teksti ei esiinnyt tarinassa, mutta kuuluu sen kulkuun.


Kolme miestä…

Jokainen haluaa minut omakseen…

Jokaisella omat käyttö tarkoitukset omistaa minut…

Ja vain yksi…

Joka haluaa suojella minua heiltä…

Veljeni punatiikeri…


Yhdelle heistä, olen pelkkä esine, esine joka tuo kunniaa ja arvostusta. Arvokas esine, jolle olisi paljon käyttö tarkoituksia.

Hän katsoo minua keltaisilla viiru silmillä ahneesti, haluten koko olemukseni itselleen, laittaa pääni seinälle, jauhaa luuni jauheeksi, täyttää minut kuin eläimen.

Hänen olemuksensa on yhtä musta kuin jalopeuran turkkinsa, musta kuin pimein nurkka ja synkempi kuin yö.


Yhdelle heistä, olen pelkkä myyttinen eläin, eläin joka tuo kunniaa ja arvostusta. Arvokas eläin tutkimuksilleen, lääketieteellisille, maagisille tutkimuksille.

Hän katsoo minua myrkyn vihreillä silmillänsä, pistävillä ja uteliailla silmillänsä, haluten viiltää, leikellä ja pistää mitä myrkyllisimmillä aineilla.

Hänen olemuksensa saa minut juoksemaan pakoon henkeni edestä, peläten helmikiitäjänä saavan minut kiinni ja teljeten leikkauspöydälleen.


Mutta…


Yksi heistä, katsoo minua ainoalla silmällänsä, tarkkaillen jokaista liikettäni, henkäisyäni, värähdystäni…

Hänen katseensa, sokeasta silmästä huolimatta, on pelottavan tarkka…

Niin tarkka, että pelkään hänen näkevän sydämeeni, joka hakkaa hurjana kuin lumimyrsky, hänen katseensa alla…

Katseen, joka ei paljasta mitään, mutta paljastaa vielä minut…