Joo, nyt olisi seuraavaksi tarjolla jatkopätkä Daisucen muutos, näytös kolmoseen. Ennemmin se on osa ykkönen XDXDXD  siinä palataan niihin tapahtumiin, mihin päädyttiin näytös kolmosessa.

Tämä lähtee siitä tilanteesta, kun Daisuce on palannut vanhalle kämpällensä Rubyn kanssa ja kerää voimia rankan taistelun jälkeen, nukkumalla, kun Ruby on hereillä.


Dark suvun uusi päämies

Päivä painui maillensa sateisessa Dragonvillessa, ukkosen pauhaten taivaalla. Daisuce nousi ylös sängystänsä ja seisoi sängyn edessä katsoen käsiänsä. Ruby nousi pöydänäärestä ja tuli Daisucen luokse ja tarttui häntä käsistä.

- Oletko kunnossa…

Ruby kysyi varovasti, Daisuce nosti katseensa Rubyyn ja katsoi häntä syvälle silmiin, mikä sai Rubyn kääntämään katseensa lattiaan hämillään. Daisuce nosti kämmenensä Rubyn poskia vasten ja nosti Rubyn katseen itseensä ja katsoi vain Rubya, hänen erivärisiin silmiin. Daisuce tunsi, kuinka Ruby oli hyvin jännittynyt ja hermostunut ja siveli poskipäitä peukaloillansa rauhallisesti. Daisuce laski päänsä aivan Rubyn silmien eteen, niin että huulet hipaisivat toisiansa ja Daisuce tunsi kuinka Ruby olisi halunnut karata otteesta ja kuinka hänen sydämensä alkoi hakata kiivaasti. Daisuce nosti päänsä ja otti Rubyn syleilyynsä.

- Odotan, kunnes sinä unohdat menneesi.

 Daisuce sanoi tyynesti ja musta varjo nieli heidät pimeyteen.

 

Darkkien kartanossa vallitsi hermostunut ilmapiiri, sillä Rain kertoi Daisucen lähestyvän veriyhteyden vaikuttaessa vielä. Dominic oli valmiina, mutta samalla hyvin hermostunut ja malttamaton.

- En anna hänelle armoa, vaikka onkin poikani. Kirotut epäonnistuneet kakarat…Hän ei tule viemään paikkaani.

Dominic ärisi vihaisena, Rain tuhahti.

- Tulet häviämään hänelle. Hänestä on tullut sinua voimakkaampi, ehkäpä Darknessiakin voimakkaampi.

Rain sanoi nyrpistäen nenäänsä ja venytteli siipeänsä, mikä oli vielä kipeä Daisucen pieksiessä hänet ulos kämpästänsä. Dominic ei pitänyt yhtään Rain sanoista, minkä seurauksena Rain paiskautui seinää vasten ja samassa hänen isänsä tarrasi Dominicin varjosta kiinni.

- Älä koske tyttäreeni!!

Rain isä, Daimon sanoi uhmakkaasti ja riuhtaisi varjon irti Rainista, mikä oli kiertymässä hänen jalkansa ympärille.

- Hänen on parasta pitää turpansa kiinni, tai hänen siipensä koristavat kartanon ovenpieliä!!

Dominic huusi raivoissaan ja paiskasi jalustalla seisovan maljakon seinälle. Daimon näytti käsimerkillä Rainia poistumaan huoneesta.

- Mene jonnekin siksi aikaa, kun tämä on ohi. Daisuce ei taida pitää sinusta kovin paljoa.

Daimon sanoi, Rainille joka nyökkäsi närkästyneenä ja poistui.

- Minä en aio todellakaan osallistua sinun asioihin, mutta aion pysyä todistajana paikalla, niin kuin tapoihin kuuluu.

Daimon sanoi ja katsoi kun Dominic raivosi entistä enemmän.

- Niin! Todistaa kuinka tapan Daisucen ja säilytän asemani suvun päänä!

Dominic sanoi nauraen makeana ja meni toimisto huoneeseensa. Daimon huokaisi ja seurasi veljeänsä ja ohjeisti palvelusväkeä ottamaan Daisucen vastaan, mutta varautuneesti.

 

 Daisuce ja Ruby ilmestyivät Darkien kartanon suureen eteisaulaan, jossa kalman valkeat, oranssitukkaiset sisarukset odottivat. Mies ja nainen niiasi kohteliaasti Daisucelle.

- Herramme ja isänne Dominic odottaa teitä huoneessaan.

Hovimies sanoi ja näytti Daisucelle ja Rubylle tietä. Daisuce lähti seuraamaan sisäkköä, joka käveli ripein askelin hänen edellään. Ruby jättäytyi jälkeen pelokkaana ja hovimies laski käden Rubyn harteille.

- Teillä ei ole mitään pelättävää, arvon herra.

Hovimies sanoi ja tönäisi hiukan liikettä pelokkaaseen Rubyyn, jotta eivät jäisi liian jälkeen Daisucesta.

Sisäkkö jäi seiomaan ovista parimetriä ja Daisuce meni aivan ovien eteen seisomaan, jotka samassa paiskautuivat selälleen. Ruby pelästyi ovien paiskautumista ja seisahtui paikallensa, hovimies laski käden Rubyn selälle ja työnsi häntä jatkamaan matkaansa ja jäi seisomaan sisarensa viereen. Ruby uskaltautui vain hiukan ovien sisäpuolelle ja seisoi pelosta jäykkänä, nähdessään kahden mahtavan vampyyrin seisovan rinnakkain ja katsoen toisiaan vain uhmakkaasti silmiinsä. Huoneen valtasi voimakas varjon paino, ilma oli niin raskas ja sakea, että sitä olisi voinut kosketta. Ruby huomasi huoneessa olevan muutaman sisäkön ja hovimiehen, oranssitukkaset olivat kadonneet ovilta, mitkä oli sulettu hiljaa heidän takanaan. Nuoret sisäköt olivat peloissaan, mutta vanhempi sisäkkö ja myös hyvin iäkkäältä näyttävä hovimies, seisoivat tyynesti paikoillansa ja tarkkailivat Dominicia ja Daisucea.

- Taisit tulla hakemaan paikkaasi? Vai mitä pentu.

Dominic sanoi uhmakkaasti, Daisucen ilme ei värähtänytkään, se oli kylmän tyyni, mutta Daisuce huokui uhmakkuutta, mikä sai Dominicin tuntemaan suurta raivoa.

- Tulin hakemaan paikkani. Paikan, mikä kuuluu nyt minulle.

Daisuce sanoi kylmänä ja samassa seinille iskeytyi suuria viiltoja, kokolattiamattoon tuli syviä uurteita ja ikkunan pintaan naarmuja, lasi oli titaanilasia, minkä takia se ei särkynyt. Daisucen ja Dominicin varjot taistelivat keskenään, torjuen toistensa iskut.

- En tule antamaan sitä sinulle. Enkelin pentu.

Dominic sanoi virnistäen ja samassa varjot seisahtuivat kuin seinään. Dominicin varjo rapisi mustana tuhkana lattialle kadoten tavalliseksi varjoksi. Dominic katsoi hämmästyneenä rapisevaa varjoansa ja käänsi katseensa Daisuceen, joka istui jo tammisella tuolilla, nojaten veriseen käteensä.

- Kuinka sinusta on tullut noin voimakas… pelkästä puoliverisestä pennusta…

Dominic sanoi ja hänen kaulastansa purskahti veret ympäriinsä, Dominic yritti nostaa kätensä kaulalle, mutta kaatui kuolleena lattialle. Daimon katsoi tapahtumia ikkunan heijastuksesta ja sulki silmänsä huokaisten.