Tarinasta tuli 14 sivuinen, joten julkaisen sen kahdessa osassa. Tämä tarina liittyy voimakkaasti Lapiksen lapsuuden tarinaan (julkastu 4.6  7.6 ja 8.6.15) , joten vinkkinä, lukaskaa se ensin läpi ja sitten tämä. ;)


Peltokylässä vietettiin suruaikaa. Kaksi kyläläistä oli menehtynyt palatessaan kylään pakomatkaltaan, vain heidän viikon vanha poikansa oli selvinnyt elossa. Hautajaiset olivat hyvin tuskalliset jokaiselle, sillä toinen kuolleista, Sam Silk oli hyvin rakastettu henkilö kylässä. Nuori poika seurasi hautajaisia aivan hautuumaan reunalta, suuren hautakiven takaa. Poika katsoi tyynesti, kun arkut laskettiin hautaan ja kosketti silmänsä suurta arpea mietteliäänä, mikä oli arpeutunut vastikään. ” - En voi muuta kuin sääliä sinua, poika raukka. Kuinka julkeita he voivat ollakaan ja vieläpä samaa vertani…” Poika säpsähti ajatuksiaan ja lähti hautausmaalta suunnaten metsään, pyyhkien samalla kuolaa suupielestään, mitä valui suun luona olevasta suureta repeämästä, predator viasta. Poika kulki ripeästi kohti pientä metsästäjä mökkiä, astui sisään ja meni vielä ikkunaan kurkkimaan, ettei kukaan seurannut häntä. Hetken tiirailtuaan ulos, poika meni sohvan taakse ja avasi luukun lattiasta ja sujahti kellarikerrokseen nopeasti. Lyhdyt syttyivät ja poika totutti silmänsä kellarin hämäryyteen ja heitti kaavun lattialle ja meni pöydän ääreen etsimään syömistä.

Pöydän ääressä syödessä, poika katseli kellarin suuria kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä vanhoja kirjoja ja kääröjä, painaen käden taas silmänsä arvelle. ”- En tiedä miksi olet syntynyt ja miten sukumme tunnus on sinulle periytynyt, mutta et ole ollut toivottu tulos. Tämä paikka missä olet asunut, jonkun aikaa salaa, on sukumme ja lajimme tärkein paikka. Viimeinen paikka.” Poika havahtui taas ajatuksistaan ja pomppasi pois pöydän ääreltä ja otti hyllyltä suuren kirjan mikä putosi lattialle. Poika istui kirjan ääreen ja avasi sen samalta tutulta aukeamalta, mitä oli usein katsellut. Poika kosketti sen kauniisti kirjailtuja kuvia, jotka olivat hiukan koholla. Kuva esitti sukupuuta, jonka juuressa luki kauniilla ja hyvin kiekuraisella tekstillä Valon Pyhä peura. Siitä kohosi latvaa kohden kolme nimeä, Von DeerKing, Silk ja Light Forest, kolme pyhän peuran jälkeläistä, joilta jokaiselta lähti haarottumaan lukuisia haaroja, mutta lopulta Silkin ja Von DeerKingin suku valtasi latvat. Poika kosketti pientä lappua, joka oli teipattu kiinni Silkin sukuhaaraan, aivan latva osiin, lapussa luki Hatake. ” – Sinulle nimi sentään annettu, hienoa. Tiedän, kuka on isäsi, en voisi erehtyä siitä millään lailla. Nimesi ei ole ilmestynyt kirjaan, koska olet puoliverinen, mutta voimme laittaa lapun, siihen kohtaan missä nimesi pitäisi olla.” Hatake siveli lappua hymyillen ja siveli sitten sormensa siitä eteenpäin pitkin sukuhaaroja ja silitti tuoretta nimeä, mikä hohti heikosti kirjan sivuilla ja oli puun korkeimmassa kohdassa.

- Lapis…

Hatake sanoi hiljaa ja katsoi sen hohdetta haltioituneena. Hatake siveli sormellansa uudelleen sukuhaaran viivoja ja lähti siitä alaspäin, Samin nimen yli, haaraan ja haarasta sivulle toisen nimen yli ja laski sormensa oman nimensä päälle.

- Serkku…

Hatake kuiskasi haikeana ja pyyhkäisi kuolat pois leuasta. Hatake laski kämmenen kirjan ylle ja heilutteli sitä kevyesti edestakaisin, kämmenestä putoili hentoja sinisiä kiteitä kirjaan ja samassa sukupuu lähti kasvamaan kirjasta ja nousi kirjan ylle kuin oikea puu, mutta läpikuultavana. Puu kasvoi suureksi ja täytti kellarin lähes täysin, sillä jokainen sukupuun nimi tuli näkyviin kunnolla, jotkut hohtivat Lapiksen nimen hehkua himmeämmin ja jotkut olivat sammuneet, niin kuin Samin ja Eerin nimet. Hatake katsoi nimiä surullisena ja kosketti Samin nimeä. ”- Koska olet joka tapauksessa samaa verta kuin minä, en voi hylätä sinua täysin. Annan sinulle tehtävän, predator verinen. En voi ottaa sinua mukaanikaan, niin annan sinulle tehtäväksi suojella näitä tärkeitä asiakirjojasi hengelläsi.” Hatake mietti Samin sanoja ja katsoi sukupuuta, mikä huojui hennosti näkymättömässä tuulessa. ”- Tulen saamaan pian pojan, joka on serkkusi. Olisin näyttänyt tämän hänelle, mutta minulle on varattu toisenlainen kohtalo. Niin kuin sinulle ja pojalleni.” Hatake muisteli ja huitaisi sukupuun kuvajaista, mikä palautui kirjaan ja kirja sulkeutui ja palautui paikoillensa. Hatake havahtui ylhäältä kuuluvaan ääneen ja kapusi nopeasti luukun luokse ja tuijotti sitä valppaana kuunnellen. Ylhäältä kuului puhetta, kahden miehen puhetta, mitkä lähestyivät luukkua. Hataken aistit valpastuivat ja Hatake muuttui predatordragoniksi ja syöksyi luukusta ylös kuin ammuttuna ja hyökkäsi miesten kimppuun, jotka eivät osanneet varautua yllättävään hyökkäykseen. Toinen miehistä kuoli saman tien Hataken voimakkaan puraisuun, mikä vei puolet miehen kasvoista, samassa toinen miehistä muuttui predatordragoniksi, mutta ei kerennyt puolusta itseään, kun iskemällä kyntensä Hataken hartioihin, kun Hatake iski veriset leukansa miehen kurkkuun ja murskasi henkitorven yhdellä puraisulla. Hatake seisoi paikoillansa miehen kuollut predator ruho hampaissaan ja tuijotti ovea herpaantumatta, vain varmistaakseen, ettei ollut ketään muuta. Hatake pudotti ruhon ja alkoi syödä sitä nälkäänsä.


Viisi vuotta oli kulunut tapahtumasta, Hatake seisoi puun varjossa ja katseli nuorta Lapista, joka ahersi silkkipuu tarhallansa. Hatake tarkkaili jokaista Lapiksen liikettä tarkkaavaisesti ja mietteliäästi ajatuksiinsa vajoten. Hatake pyyhkäisi runsaan kuolan pois leuastansa, mutta pysäytti kätensä perador veren aiheuttamien repeämien reunalle ja siveli niitä. Hatake havahtui lasten ääniin, mitkä kuuluivat lähestyvän Lapista ja hänen puutarhaansa. Hatake tarkkaili viiden lapsen tuloa tarkkaavaisesti ja kurkusta alkoi kuulua, matalaa murinaa ja Hatake upotti kyntensä puun kuoreen.   ” – Annan sinulle myös hyvin tärkeän määräyksen, Hatake. Sinun on noudatettava sitä, vaikka se voisi tuntua pahalle sinusta, mutta et saa auttaa Lapista, kun hän on vielä lapsi. Et saa auttaa häntä milloinkaan, kunnes hän kasvaa kohtalon määräämään tehtävään.” Hatake muisteli sanoja, mitkä Sam oli hänelle antanut ja katsoi vihan kyllästämillä silmillään viittä lasta, jotka hän olisi halunnut repiä pieniksi palasiksi, nähdessään mitä ne tekivät Lapikselle.

Illalla Hatake istui Lapiksen huoneen ikkuna alla ja kuunteli kun Lapis kävi nukkumaan ja jutteli hetken Saaran kanssa. Yön hiljentyessä, Hatake kuunteli vain enää Lapiksen painajaisten aiheuttamaa vaikerrusta. Hatake kapusi ikkunasta sisään ja seisoi sängyn vierellä katsoen nukkuvaa Lapista. Lapis vääntelehti levottomasti ja mutisi välillä jotain, Hatake kyyristyi sängynviereen ja katseli vain Lapista, salaperäisellä katseellaan ja kosketti Lapiksen huulta, mihin jäi hentoista sinistä hilettä. Lapiksen uni rauhoittui ja Lapis nukkui loppu yön levollisemmin.


Hatake vieraili joka yö Lapiksen vierellä, vain nähdäkseen kuinka hän vaikeroi painajaisten takia ja haaveili koskettaa Lapista enemmän, kuin keskeyttämällä painajaiset hennolla kosketuksella. Hatake seurasi taas Lapiksen puuhastelua puutarhassa, tarkkailen salaperäisillä silmillään, mitkä kätkivät taakseen halun. Halun lähestyä, halun tuntea Lapiksen iho, tuntea hänen silkkiset hiuksensa, halun omia tuo kaunis sini hiuksinen nuori, kauniskasvoinen poika, samaa verta oleva olento itselleen. Omia tuo hauras, särkyvä ja hyväsydäminen peura, peura, joka syntyi suuri kohtalo harteillaan. ”- Ai mikä on kohtalo? Kohtalo on se minkä jokainen saa syntyessään, sinä voit seurata kohtaloasi tai muuttaa sitä, mitenkä vain haluat. Mutta kohtalolla on taipumus toteuttaa itsensä lopulta… Tiesin kohtaloni hyvin nuorena, tiesin kaikki kohtaloni reitit ennalta, mutta ne päättyivät lopulta siihen, mikä minua odottaa. Tiesin myös jokaisen sukuni jäsenen kohtalon… siksi en yllättynyt suuresti, löytääkseni sinut täältä, sillä näin myös sinun kohtalosi, Nuori Hatake.”

Hatake muisteli Samin sanoja, mitkä kaikuivat hänen päässään. ” – Kohtalosi yltää pitkälle, se ei kohtele sinuakaan hyvin, mutta pärjäät sen kanssa. Pojalleni on varattu raskas kohtalo.” Hatake ravisti päätänsä ajakseen muistot pois päästänsä ja keskittyi tarkkailemaan Lapista, jonka luokse taas se sama, viiden hengen jengi oli tullut. Hatake katsoi sama kyllästetty viha silmissään jengiä, jotka ratsastivat Lapiksella, hänen ollessaan norsudemonina metsän reunalle. Hatake seurasi heitä näköyhteyden päästä predatorina, myös sen takia, ettei hänen luupaljaiden jalkojen kalkkeet kuulu heidän korviin. Hataken viha kasvoi jengiläisiä kohtaan entistä enemmän ja himoitsi heidän vertaan, Hatake kääntyi lopulta pois ja palasi metsästysmökille, joka tuli näkyviin Hataken astuessa suojaringin sisään. Hatake otti sisällä hampaisiinsa sohvan, nosti sen korkealle ilmaan ja paiskasi lattiaan, sohva särkyi palasiksi, mutta kasaantui uudelleen ehjäksi ja Hatake pieksi sen uudelleen ja uudelleen rikki. Hatake purki raivoansa, kunnes puuskutti väsyneenä lattialla ihmiseksi muuntautuneena.


Hatake havahtui sohvalta uneen, unessa Hatake näki tulipalon ja veren peittämän pimeyden.

- Lapis…

Hatake sanoi ja lähti rientämään puutarhalle päin ja näki sieltä nousevan suuret liekit. Hataken olisi tehnyt mieli rientää Lapiksen luokse, kun hän näki pysähdyttyään puun taakse piiloon, kuinka yksi lapsista iski Lapista hangolla kylkeen ja kuuli Lapiksen tuskan huudon. Hatake puristi kyntensä syvälle puuhun ja huohotti raivoissaan katsoen veren himoisesti poikaa, joka oli satuttanut Lapista. Hatake tarkkaili tarkoin, kun poika tappeli kavereidensa kanssa, löi Lapista uudelleen ja lähti lopulta pakenemaan. Hatake muuntautui predatoriksi ja lähti pakenevan pojan perään. Poika juoksi henkensä edestä metsään, vihaisena ja järkytyksen sekaisena ja pelästyi, kun Hatake syöksähti sivulta. Poika kaatui, mutta nousi ylös paeten nyt kauhuissaan ja juoksi suoraan metsästysmökkiin saadakseen suojaa hyökkääjältä. Hatake iski itsensä mökin ovesta läpi ja poika perääntyi mökin lattialla sohvan selkämystä vasten ja katsoi kauhuissaan Hataken irvokasta naamaa, jonka suu pielistä valui kuola ja kita oli auki himoiten verta. Ovi palautui paikoillensa Hataken selän takana ja Hatake nauroi vaimeasti ja matalasti, Hatake nautti pojan pelosta, kuoleman pelosta.

- Aaaahh….. miten olenkaan odottanut tätä hetkeä… tunnen, kuinka janoankaan vertasi, saastaista vertasi… tämä tunne saa minut kiihottumaan…

Hatake sanoi mairea hymy suupielissä, mikä sai naaman irvokkaammaksi ja lähestyi yhä vain kauhusta jäykistyvää poikaa.

- Me… mene pois!! En halua kuolla….

Poika sanoi värisevällä, itkuisella äänellä ja nosti tärisevät kätensä suojaksi, Hatake tuli aivan pojan eteen ja kuola valui pojan käsille.

- Anele… anele sinä surkea olento… sinä säälittävä olento, jonka elämä lähenee loppua… aaahh…. tappaisinko sinut yhdellä puraisulla, vai nauttisinko tuskastasi, samasta mitä aiheutit rakkaalle Lapikselle…

Hatake sanoi ja katsoi pojan kauhusta suurina ammottaviin silmiin. Pojan kädet retkahtivat sivuille ja poika tuijotti Hatakea enää poissaolevana, kauhusta lähes tajunnan menettäneenä.

- Älä… menen pois… mene pois…

Poika sanoi vinkaisten ja Hatake iski hampaansa pojan kaulaan ja teurasti pojan brutaalisti. Silppusi niin pieniksi palasiksi, että ruho oli vain pelkkää lihamössöä lattialla. Hatake huohotti verilammikossa ja nosti päänsä kattoa kohden silmät kiinni ja nautti, kuinka vielä lämmin veri valui kaulaa pitkin.

- Neljä jäljellä…

Hatake sanoi huokaisten ja tärisi teurastuksen tuomasta hurmosta, laski sitten kuononsa lattian tuntumaan ja nuolaisi verilammikkoa.

                                                                    

Kolme vuotta tapahtumasta, Hatake seurasi kylän etuporttien läheisyydessä, kun muutama kyläläinen ja Lapis hyvästelivät Sanaa, yhtä Lapista kiusanneen jengin jäsentä. Sanan oli tarkoitus lähteä opiskelemaan One Pieceen ja hän ei malttanut odottaa seuraavana päivänä saapuvia postivaunuja ja lähti matkaan jo tänään. Se oli vain Hatakelle täydellinen tilaisuus ja lähti seuraamaan Sanaa, kun hän lähti kohti Dragonvilleä ja sen satamaa.

Useamman tunnin kuljettuaan Sana pysäytti ratsunsa juomaan, tieltä näkyneen lähteen luokse. Sana katsoi hiukan unisena, kun hevonen joi ja yhtäkkiä se kavahti jaloillensa ja hätääntyi, Sana yritti rauhoittaa sitä, mutta hevonen karkasi Sanan käsistä ja laukkasi syvälle metsään.

- Mikä sille tuli… Risukko!! Takaisin!

Sana huusi ja lähti kiirehtimään hevosen perään, mutta pysähtyi kauhusta paikoilleen, kuullen hevosen kavioiden kopseen pysähtyneen äkisti, kuullen luu rusahtavan poikki ja kuuli, kuinka hevonen yritti vetää henkeä koristen ja sitten hiljeni.

- Voi helvetti… siellä on joku peto… iso peto.

Sana sai sanottua pelokkaana ja hamusi tikaria vyöltään ja jähmettyi paikoilleen.

- Helvetti se jäi hevosen laukkuun….

Sana sanoi kuiskaten ja väisti pimenevästä metsästä lentävän hevosen ruhon ja katsoi sitä hämmästyneenä. Hevosen kaula oli murskaantunut yhdellä puraisulla poikki ja hevonen oli vielä heikosti elossa, yrittäen saada henkeä. Sana oli jähmettyä paikoilleen, mutta riensi hevosen luokse ja kaivoi kiireesti tikaria sen laukusta.

- Helvetin… helvetti…

Sana manasi ja riensi tielle, hänen kädet tärisivät pelosta ja yritti nähdä metsään, mikä peto siellä olisi ollut, mutta ei kuullut mitään.

- Mitä minä teen…. en ole nähnyt hetkeen taloja ja en tiedä miten pitkällä on seuraava…

Sana mietti kiireisesti ja lähti sitten juoksemaan Dragonvilleä päin, toivoen että peto jäisi syömään hevosta.

- Turha juosta karkuun huora…

Sana kuuli korvansa juurelta ja sivalsi tikarilla sivullensa ja pysähtyi puolustus asentoon. Hatake seisoi Sanan edessä ihmisenä ja katsoi Sanaa kylmän tyynesti.

- Kuka olet!! Sinäkö tapoit Risukon!! Vastaa!

Sana huusi komentavasti, mutta Hatake ei välittänyt siitä ja lähestyi Sanaa hitain askelin, nauttien Sanan pelon kasvamisesta. Sana perääntyi sitä mukaan, mutta tarkkaili samalla selustaansa.

- Mitä haluat minusta?! Kuka olet!

Sana komensi uudelleen, Hatake pysähtyi mairea hymy huulillansa ja painoi sormen huultansa vasten.

- Aaah… miten veren himoni kasvaa… olet uhmakas… niin uhmakas että haluan leikata kauniit pitkät hiuksesi päänahkaa myöten….

Hatake sanoi ja siveli predator poskeansa himokkaana. Sana yllättyi Hataken sanoista ja puolustus laski hetkeksi, se riitti Hatakelle ja Hatake hyökkäsi. Sana oli yllättävän hyvä taistelija, hän oli harjoitellut kolmen vuoden aikana ahkerasti, sillä Sana oli menossa opiskelemaan poliisiksi One Piecen opistoon. Hatake muuttui predator muotoon ja sai tikarin etujalkojensa ristiluiden väliin ja väänsi tikarin Sanan käsistä, Hatake iski kyntensä Sanan rintaan ja painoi maata vasten. Sana yritti rimpuilla irti Hataken otteesta, mutta ei mahtanut dredatordragonille mitään perustaruolentona. Hatake katsoi vihaista, mutta kasvavaa pelkoa Sanan kasvoilla, Sana yritti olla rohkea, mutta kyyneleet alkoivat virrata poskille.

- Tapa minut sitten!!! Tapa senkin peto!!

Sana huusi itkuisena ja tunsi, kuinka Hatake otti hampaillansa kiinni Sanan paksusta letistä ja alkoi repiä sitä irti. Sana huusi tuskasta, tuskasta mikä tuli, kun päänahka alkoi revetä kallonpinnasta. Hatake päästi irti, kun päänahka oli puoliksi repeytynyt, sillä hiukset katkesivat hampaisiin.

- Aaah… tuo suloinen tuskan huutosi… mutta se ei vedä vertoja ihanalle vaikerruksellesi, ihanalle itkullesi huora… itke! Itke viimeistä pisaraa myöten, itke niin kuin Lapis silloin hirveänä iltana, kun leikkasit hänet silkkiset, kauniit hiukset!!

Hatake karjui ja iski hampaansa Sanan olkapäähän ja alkoi repiä kättä irti. Hatake repi raaja raajalta Sanaa palasiksi, nauttien vaimenevista tuskan ja kauhun huudoista, kunnes Sana makasi kuolleena hänen edessään. Hatake huohotti, nautti veren mausta suussaan ja virnisti makeasti.


- Kolme jäljellä…

Hatake sanoi hiljaa ja alkoi syödä Sanan ruhoa viimeistä pisaraa myöten.


Hatake kulki hiljaisella Peltokylän torilla, yö oli laskeutunut ja Hatake ei saanut levättyä, sillä Lapis oli lähdössä kylästä pois. Lapis oli päättänyt lähteä opiskelemaan Dragovilleen, jotta voisi parantaa oloja Peltokylässä, Hatake ei tiennyt mitä tekisi. Hatake pysähtyi yhden, kolmesta jäljellä olevasta jengiläisen perheen oven eteen ja katsoi sitä silmät puoliummessa. Kolme viimeistä poikaa, olivat jäämässä kylään ja Hatakelle ei tullut tilisuutta teurastaa heitä, kostaa heidän tekemät teot, vaikka Lapis oli antanut sen heille anteeksi. Hatake painoi kämmenen ovea vasten ja siveli sen pintaa.

- Vielä jonakin päivänä… vielä tulee maksujen päivä…

Hatake sanoi hiljaa ja lähti suuntaamaan Lapiksen taloa kohti. Taloa, minkä oli saanut Saaralta omakseen, kun uusipäätalo oli valmistunut ja Saara muutti sinne kylän johtajana. Hatake tarkkaili lähestyvää taloa tarkoin, kiersi sen takapihalle ja pysähtyi katsomaan silkkipuu viljelmää. Silkkipuut kukoistivat, palanut puutarha oli antanut uusille siemenille parhaan mahdollisen kasvualustan, Hatake meni puiden luokse ja laski kämmenen runkoa vasten ja viilsi kynnellä kuoreen viillon. Viillon pinnalle nousi makeantuoksuista mahlaa, Hatake nuolaisi mahlaa kyyristyen kivusta maahan. Hatake piteli kurkkuansa ja haukkoi henkeä, mahla poltti hänen kurkkuaan ja verta alkoi valua predator poskesta ja runsasta kuolaa.

”- Silkkipuu on silkkipeurojen pyhä puu… lehdet ovat silkkiset ja kuivuessaan ne ohenevat lasimaisiksi… sen marjat ovat makeita ja kaikkien syötävissä… mutta yksi tärkeä huomio puussa on… puu tuottaa makeaa mahlaa keväisin ja syksyisin, vain silkkipeura voi haistaa sen makean tuoksun, mutta muille se on kitkerä… mahla vahvistaa silkkipeurojen pyhää voimaa, mutta on tuhoisa muille…”

Hatake muisteli lukeneensa katkelmia silkkipuusta kertovasta kirjasta ja nousi takaisin jaloillensa ja nuolaisi mahlaa uudelleen, sen makea tuoksu oli niin voimakkaan houkutteleva, mutta se kärvensi Hataken kurkkua predator veren takia.

Hatake oli nuollut kielensä verille ja laahusti väsyneenä, takasin metsästysmökille ja rojahti uupuneena sen lattialle. Hentoinen sininen kipunointi alkoi Hataken suussa, joka paransi haavoja pikkuhiljaa.

Hatake heräsi seuraavana päivänä säpsähtäen, havahtuen jonkun seisovan hänen vierellään. Hatake muuntautui predatoriksi ja hyökkäsi saman tien, mutta Hataken liike pysähtyi, sillä miehen rinnassa oli Von DeerKingien tunnus. Hatake perääntyi luukun ylle ja murisi matalasti, mies katsoi Hatakea ylimielisesti ja inhoa täynnä.

- Tiesin että Silkeillä oli jotain meneillään aikoja sitten… mutta sinä olet jo vastenmielinen. Tekopyhät paskiaiset! Katseesi on aivan samanlainen kuin Samuelilla, mutta nämä maat ovat Samin. Hän on tainnut säästä henkesi.

Mies sanoi ja kaivoi laukustansa suuren nyytin ja laski sen lattialle.

- Sain tehtäväkseni tuoda tämän sinulle, kun hänen poikansa täyttää seitsemäntoista. En tiedä miten Sam on saanut nämä veljeltänsä, sinun isältäsi, mutta nämä kuuluvat sinulle.

Mies sanoi ja katsoi Hataken päälakea, katkaistuja sarven tynkiä ja käänsi selkänsä Hatakelle ja lähti. Hatake katsoi nyyttiä varautuneesti ja meni sen luokse muuntautuen ihmiseksi. Hatake alkoi avata nyyttiä ja sieltä tuli ensimmäisenä esiin pieni kirjekuori. Hatake avasi kirjeen ja otti sieltä viestin ja avasi kaksin kerroin, taitetun koristeellisen paperin.


Hatake


Kun saat tämän kirjeen, olen kulkenut kohtaloni polun loppuun ja täyttänyt tehtäväni.

Sinun polkusi on tullut tien haaraan ja sinun on valittava uusi reittisi.

Olisin halunnut opastaa sinua enemmän, mutta minun oli huolehdittava vaimostani ja syntyvästä pojastani tuolloin, kun löysin sinut.

Tiesi on ollut tuskallinen henkisesti, mutta tiedän sinun olevan vahva, veljen poikani Hatake.

Olen nähnyt kohtalosi pitkälle, sillä se polku on pitkä ja loppua ei ole näkyvissä, mikä on hyvä.

Poikani polulle tulee suuri este, mikä vapauttaa hänet täyttämään kohtaloansa, mutta se muutos ei ole lopullinen.

Poikani tulee syntymään uudelleen, sillä yksi suurin kaikista, Valon jumala on valinnut hänet uudeksi kehoksensa.

Pojastani tulee jotain pelottavaa, sillä toinen kohtalo sekoittuu häneen uudelleen syntyessään ja tekee hänestä jotain pelottavaa, jopa itsellensä.

En ole huolissani silti hänestä, sillä hänen henkinen vahvuus on heikko ja siihen tarvitsen sinua taas.

Tehtäväsi, tätä paikkaa suojella ei muutu, mutta uudet polkusi antavat sille vaihtoehdot.

Uusi tehtäväsi on, kun aika on oikea ja tarvitsen sinua, sinun on herätettävä poikani syvästä painajaisesta, niin kuin olet tehnyt lukuisia kertoja.

Mutta silloin kun aika on oikea.


Rakkain terveisin Sam Silk


Kirjeen luettua, kirje leimahti siniseen tuleen ja nousi hileinä ilmaan, mitkä imeytyivät Hataken silmiin. Hatake yritti suojata silmiänsä, mutta jähmettyi paikoillensa silmät hohtaen sinisinä. Hataken korvissa kuului pitkä korkea kimeä pillin ääni, mikä vaimeni silmien palautuessa normaaleiksi. Hatake hieroi silmiänsä ja oli hetken epätietoinen kaikesta, kunnes ajatukset alkoivat palata. Hatake ihmetteli nyyttiä edessään ja muisti sitten, että se oli tuotu hänelle ja jatkoi nyytin avaamista ja näki lapun, minkä otti käteen.

- Nämä kuuluvat sinulle Hatake, joten hain ne ja palautan ne nyt sinulle. Käytä niitä viisaasti. Terveisin Sam.

Hatake luki ääneen ja avasi nyytin nopeasti ja katsoi niitä kädet täristen. Hatake katsoi puhtaan valkeaa, suurta sarvea edessään, jonka haara piikit oli leikattu poikki ja palaset lepäsivät sarven vierellä. Hatake kosketti sarven pintaa varoen, kuin peläten sen polttavan tai kadoten ja nosti yhden haarapiikeistä käteensä. Hataken poskille alkoi valua kyyneleet, Hatake sulki palasen nyrkkiinsä ja painoi rintaansa vasten ja alkoi itkeä vuolaasti.


Hatake heräsi painajaiseen ja pongahti ylös sohvalta huohottaen, pidellen päätänsä, kuin suojellen jotain. Hatake oli nähnyt unen varhaislapsuudestaan, lapsuudestaan mikä oli tuskallinen, täynnä kipua ja pelkoa. Hatake muisti taas kaiken, minkä olisi halunnut unohtaa. Muisti, kuinka hänet painettiin maahan ja yksi kerrallaan hänen sarvensa leikattiin pois, se oli pienelle poikaselle täyttä tuskaa. Kipu mikä tuli voiman hävitessä sarvien myötä, kipu mikä tuli, kun hänen merkkinsä turmeltiin ja kipu hylätyksi tulemisesta, mutta Hatake muisti myös sen helpotuksen. Helpotuksen mikä tuli, kun hän pääsi pois siitä helvetistä, aikarepeämä oli imaissut hänet ja tuonut tänne mökkiin, hiljaiseen yksinäisyyteen, mutta tuttuun voimaan. Hatake nousi sohvalta ja katsoi pöydälle nostettuja sarven palasia ja kahta jauhepussukkaa, jossa oli toinen sarvi jauhettuna. Hatake otti jauhepussukan käteensä ja avasi sen ja hypisteli sarvijauhetta, mietteliäänä. Hatake laski pussukan takaisin pöydälle ja meni kellariin kirjahyllyn ääreen etsimään yhtä kirjaa. Hetken etsittyään Hatake otti paksu pokaisen kirjan ja laski sen lukutelineelle, mikä oli kirjahyllyjen välissä ja alkoi selata sitä. Kirja oli loitsukirja, missä kerrottiin kaikki loitsut, mitkä tunnettiin ja mihin tarvittiin puhdasta valoin voimaa, myös ne kielletyt loitsu. Hatake selasi osioita, missä kerrottiin silkkipeurojen luista ja niiden vaikutuksista loitsuissa ja löysi lopulta etsimänsä kiellettyjen ja vaarallisten loitsujen alueelta. Hatakelta löytyi jo tarvitsemansa materiaalit, oma sarvi ja sen jauhe, nyt oli vain opeteltava loitsu.

Hatake opiskeli loitsua kolme päivää ja lopulta sai kuvion onnistumaan täydellisesti kellarin lattialle ja otti pöydältä suuren sarven palasen ja katsoi sitä pelokkaana ja kertasi vielä kirjaan kirjoitetut muistiin panot, mikä oli laitettu kirjan väliin.

- … kun isket palasen riimukuvioon, varaudu sen aiheuttamaan tuskaan. Kertaamiseksi, muista että tämä on kielletty taika, mikä on kielletty kaikilla osapuolilla, niin valkoisessa ja mustassa magiassa, sillä tässä käytetään omaa taikaa. Itsestään riistettyä taikaa, mutta taika mitä voin vain ainoastaan itse käyttää, joten tämä sopii käytettäväksi vain äärimmäisessä tarpeessa.

Hatake luki hiljaa ääneen ja otti napakan otteen sarven palasesta ja katsoi riimukuviota lattiassa. Hatake nosti käden päänsä yläpuolelle ja iski sarven palasen voimalla kuvion keskelle. Palanen iskeytyi lattian sisään ja kuvio zingahti loistamaan ja sokaisi Hataken. Hatake kaatui maahan kouristellen, mutta piti otteen palasessa, Hatake kuuli, kuinka kuvio sykki hänen sydämensä tahtiin, sykkeen humina oli voimakas. Lopulta syke vaimeni ja kuvion loiste sammui, Hatake makasi kuvion päällä huohottaen kivusta ja irrotti otteensa palasesta ja katsoi kämmentänsä. Nahka siitä oli kärventynyt, mutta lähti paranemaan saman tien, Hatake kuuli kuvion vaimean sykkeen pitäessään korvaansa kuvion päällä, se löi hänen sydämen tahtiin.

- Yhteys luotu onnistuneesti…

Hatake sanoi helpottuneena ja huomasi mustan hahmon leijuvan kuvion ulkopuolella ja tarkkailen Hatakea.

- Niin näyttää onnistuneen rääpäleeltä. En voi rangaista sinua, koska olet tehnyt tämän loitsun vapaaehtoisesti, puoliverinen silkkipeura.

Musta hahmo sanoi ja Hatake nousi istumaan katsoen hahmoa.

- Mikä olet?

Hatake kysyi, hahmo hymähti.

- Olen Mustan magian vartija. Teit kielletyn loitsun, mutta niin kuin äsken sanoin, teit sen täysin omasta tahdostasi, sinun omalla taiallasi, omalla olemuksellasi. Taijalla, joka tekemisestä en voi sinua rangaista.

Hahmo anoi ja katosi. Hatake nousi ylös lattialta ja meni pöydän äären ja otti jauhepussukan ja sitoi sen vyöhönsä kiinni.

- Nyt on enää kokeiltava, miten se toimii…

Hatake sanoi uupuneena ja rojahti sitten lattialle tajuttomana.