Eli tässä olisi sitten loppu osa. Tarina on 14 sivun mittainen, joten siksi kahdessa osassa.


Kuukaudet vierähtivät nopeasti ja olin aloittanut työt kotivastaanotolla. Olisin halunnut päästä töihin samaan sairaalaan missä Jenna työskenteli, mutta hänellä oli työsopimus neuvottelut menossa. Jenna ei ollut halunnut kertoa vielä kenellekään, minne oli pääsemässä töihin, sillä hänen potilaanaan oli ollut vaikutusvaltainen mies, joka oli vaikuttunut Jennan työskentelystä ja tietoudesta. Vaikka neuvottelut olivat kesken, Jennalla oli aikaa minulle ja hän halusi opastaa minua suuntautumisessa, sillä en osannut valita mihin halusin erikoistua. Jenna osasi kaikkia aloja ja kaikki kiinnostivat häntä, itse en ollut niin halukas ja keskityin aina tekemään omia kokeilujani solupohjalla. Tein yleensä kaikenlaista pikku kokeiluja soluilla ja minua hiukan alkoi kiinnostaa geneettinen kokeilu ja muokkailu.

- Voisit ruveta tutkimaan geenimanipulointia. Geenimanipuloituja potilaita alkaa olla useampi ja sitä alaa ei hirveämmin osata vielä hoitaa. Näytät myös kiinnostuneen lääketieteellisestä teknologiasta ja sen kehittämisestä. Mitenkä olisi, jos sitä alkaisit opiskella tarkemmin.

Jenna sanoi katsellessaan vuorostaan minun työskentelyä, tutkinta pöytäni äärellä.

- Olethan sinä rakentanut sentään nämä apuvälineet kokeitasi varten ja ne näyttävät toimivan moitteettomasti. Isäkin taisi sanoa, että aikoo kysyä sinua kehittelemään laitteita, kun hän kävi viimeviikolla tässä pöytäsi äärellä etsimässä sinua ja vaikuttui näistä tekeleistäsi.

Jenna sanoi hymyillen, hymyilin Jennalle, punastuen hiukan.

- Niinhän se voisi olla…

Sanoin vaisusti. Nyt kun mietin, minua kiinnostaa paljon robotiikka ja gybortiikka lääketieteessä. Minulla on kokeilun alla yksi projekti, mutta en ole saanut sitä etenemään, koekappaleen puuttuessa. Enkä kehtaa sanoa siitä Jennalle, hän vain rupeaisi valistamaan laittomista eläinkokeista, sillä en uskalla hankkia oikeaa potilasta niin alkeelliselle kokeilulle.

- Keskustele isän kanssa asiasta, vai juttelenko minä?

Jenna sanoi ja katsoi minua hymyillen, ravistin päätäni.

- Kerron itse.

Sanoin vaisusti ja hymyilin Jennalle.

- Hienoa. Mutta minun on nyt lähdettävä, minulla on tapaaminen pian.

Jenna sanoi ja antoi suukon poskelleni ja lähti vilkuttaen vielä ovelta, katsoin Jennan perään surullisena. Rintaani ahdisti ajatella, että en tule enää ehkä näkemään Jennaa kovin usein, jos hän aloittaa työt uudella työpaikalla, josta emme edes tiedä mitään. Haluaisin pitää Jennan aina lähelläni ja vain minun lähelläni, haluaisin omia Jenna kokonaan itselleni… rakastan häntä niin paljon, mutta lupasin hänelle… lupasin pitää tunteeni kurissa. Silmiini kirposi kyyneleitä, vaikka yritin pidätellä itkua. Pyyhin poskiani hihan pieleen ja aloin keskittyä käynnissä olevaan solukokeiluun.


Illalla Jenna pyysi kaikki suureen oleskelu saliin, sillä hänellä oli loistavia uutisia.

- Minulla on loisto uutisia. Unelmani on viimein toteutunut ja olen tehnyt sopimuksen PVSJ:n johtajan kanssa.

Jenna sanoi riemuisasti ja näytti sopimuspapereita, missä olin hänen ja PVSJ:n johtajan Richard Kentin allekirjoitus. Isä otti paperit ja selasi niitä hämmentyneenä.

- Vai ihan johtajan henkilökohtaiseksi lääkäriksi. Tämähän on loistava uutinen. Planeettojen välinen suojelu joukot ovatkin hyvässä maineessa. Uutisissa mainittiinkin, että he olivat vastikään taltuttaneet pienen Nuolilauma ryhmän, jotka aiheuttivat häiriötä satamassa.

Isä sanoi ylpeänä ja antoi paperit äidille, joka katsoi niitä hymyillen.

- Olethan huomioinut kaiken, ettet joudu missään vaiheessa ongelmiin sopimuksessa?

Äiti kysyi ja Jenna nyökkäsi ja kertoi sopimuksesta ja työnkuvastansa tarkemmin, en jäänyt kuuntelemaan. Kurkkuani puristi ja tuntui kun olisin tukehtunut, rintaani puristi niin kovaa, että se veti minut melkein lattiaan. Menin huoneeseeni ja lukitsin oven perässäni, päässäni pyöri ja menin vessaan oksentamaan. Minulle tuli niin huono olo, kun kuulin Jennan saaneen sen paikan… Jenna lähtisi pois luotani… en näkisi häntä enää niin usein kuin haluaisin… mitä minä teen…. miten saan hänet pysymään luonani… haluan hänet vain itselleni. Aloin itkeä vuolaasti, itkin vessan lattialla ja olisin halunnut paeta todellisuutta.

Heräsin siihen, kun kuulin huutelua huoneeni ovelta.

- James! Oletko kunnossa, avaa ovi!

Jenna huhuili ovelta. Nousin lattialta ja seisoin oven takana.

- James, kuulen sinut, avaa ovi, ole niin kiltti. Haluan puhua kanssasi…

Jenna sanoi ja avasin oven. Jenna tuli huoneeseen ja sulki oven perässään ja tarttui minua käsistä ja sulki ne kämmeniinsä.

- James, oletko sinä itkenyt?

Jenna sanoi yllättyneenä ja pyyhki kasvojani hellästi, käänsin päätäni pois.

- James rakas… tiedän että tämä on sinulle kova paikka, mutta sinun on ymmärrettävä.

Jenna sanoi ja katsoi minua surullisena, en halunnut katsoa Jennaa ja välttelin katsetta.

- Tiedät että olet minulle aina hyvin rakas veli… en halua, että olet takiani surullinen, se tekee minut surulliseksi.

Jenna sanoi ja nostin katseeni hiukan järkyttyneenä.

- Ei… älä lakkaa koskaan hymyilemästä… en halua niin käyvän, haluan sinun hymylevän aina… ja vain minulle…

Sanoin hiljentäen ääntäni ja painoin pääni taas poispäin, Jenna halasi minua tiukasti.

- Voi James rakas… hymyni kuuluu kaikille, et voi omistaa sitä, senkin höpsö.

Jenna sanoi ja silitti päätäni hellästi. Yritin pidätellä itkua ja halasin Jennaa tiukasti, mutta aloin itkeä.

- Minulla tulee sinua niin ikävä… en halua, että lähdet… älä jätä minua…

Sanoin itkien ja vajosimme polvillemme, Jenna hyssytteli.

- Voi James. Et sinä jää yksin, vaikka muutan PVSJ:n päämajalle, voithan tulla aina katsomaan minua.

Jenna sanoi lohduttavasti, minä vain itkin ja halasin Jennaa tiukasti.


Jenna muutti päämajalle, en ollut hyvästelemässä, en halunnut. Katsoin huoneeni ikkunasta, kun häntä noutamaan saapuneet vaunut lähtivät, vieden rakastamani ihmisen. Suljin verhot ja käperryin lattialle ikkunan alle ja painoin pääni polvia vasten ja pidättelin itkua. En halunnut Jennan lähtevän, mutta haluan hänen hymyilevän aina, en halunnut olla itsekkäästi hänen unelman tiellä. Kuulin koputuksen ovelta ja kuinka ovenkahvaa kokeiltiin.

- James, miksi olet lukinnut ovesi? Laske minut sisään kultaseni…

Äiti sanoi oven takaa, en vastannut.

- Kultaseni… tiedän että Jennan lähtö on sinulle kaikkein raskainta, mutta älä etäänny meistä muista… Olemme sentään samaa perhettä.

Äiti sanoi surullisena oven takaa, en välittänyt muista, olisin halunnut olla vain ja ainoastaan Jennan kanssa. Rakastin häntä ja halusin häntä, halusin enemmän kuin veljenä, halusin tehdä hänestä puolisoni… Haluaisin viedä Jennan vain kauaksi pois muista ja olla vain kahdestaan, vain kahdestaan ja katsella aina Jennan ihanaa hymyä ja kuinka hän antaa huomionsa vain minulle… vain ja ainoastaan minulle…


Vuosi kului ja minusta tuli täysi-ikäinen, olin vain opiskellut, käynyt töissä, linnoittautunut

 huoneeseeni ja etääntynyt muista. Ajattelin joka päivä Jennaa ja hänen täällä käydessään halusin olla koko sen ajan hänen kanssaan, isoveli oli hermostunut asiasta ja riitaantunut kanssani. Hän vihasi käytöstäni ja omistushaluisuutta Jennaa kohtaan, oliko hän kateellinen vai halusiko hän Jennan huomiota. En jäänyt koskaan kuuntelemaan häntä tai vastannut mihinkään hänen puheisiin, se sai veljen vihan kiehumaan ja eräänä päivänä hän tuli huoneeseeni, olin unohtanut lukita oven…

Veli meni ikkunan eteen ja vetäisi verhot auki ja päivänvalo valaisi synkän huoneeni, suojasin silmiäni valolta.

- Mikä helvetti sinuun on mennyt!? Heti Jennan lähdettyään muutuit tuollaiseksi erakoksi! Etkö välitä miltä äidistä tuntuu, hän on hyvin huolissaan voinnistasi ja mielenterveydestäsi! Miksi et voi puhua kenellekään!?

Veli huusi vierelläni, en katsonut häntä, minua ei kiinnostanut hänen lauseensa ja kysymyksensä. Kuulin, kuinka veli puri hammastansa raivoissaan ja tarttui minua rinnuksista ja nosti silmiensä eteen.

- Kuuntele kun sinulle puhutaan perkele!! Käsitätkö, kuinka idioottimainen olet! Luuletko Jennan kuuluvan vain sinulle, vaikka kasvoitte tiivisti yhdessä!

Veli huusi raivoissaan, katsoin häntä tuimasti. En pitänyt hänen puheistaan ja kuinka hän puhui Jennasta.

- Jenna ei kuulu sinulle, hän on minunkin sisar ja rakas minulle!! Sinulla ei ole, eikä koskaan voi tulla oikeutta häneen, olen huomannut, kuinka katsot häntä ja se on likaista!! Häpeä!!

Veli huusi, samassa kohotin käteni ja löin veljeä turpaan ja lensimme lattialle. Nousin ylös ja nousin veljen rinnalle istumaan ja tarrasin häntä rinnuksista, hän tarttui minua ranteista ja yritti irrottautua otteesta.

- Hän kuuluu vain minulle!! Hänen hymynsä kuuluu vain minulle!!! Kukaan muu ei saa koskea häneen!!!

Huusin raivoissani, en todellakaan halunnut kenenkään muun koskevan häneen, halusin pitää hänet puhtaana ja vain minun omanani. Samassa veli löi minua kasvoihin ja kaaduin maahan, veli muuttui predatoriksi ja tarrasi minuun hampaillansa, nosti ilmaan ja paiskasi minut lattiaan.

- Olet seonnut!!! Olet hänen veljensä, etkä voi sanoa noin, mitä Jenna oikein ajattelee sinusta, kun kuulee tämän!!

Veli karjui ja muutuin itsekin predator dragoniksi ja hyökkäsin veljeni kimppuun. Kuulin, kuinka ovelleni tuli pari sisäkköä, he kiljaisivat ja lähtivät hakemaan apua. Veli jäi heti alakynteen, sillä hampaissani oleva myrkky oli voimakasta ja se poltteli haavoja missä oli sylkeäni. Veli ei ollut myöskään kovin taitava fyysisessä voimassa, mitä itse olin harjoitellut hiukan.

- James!! Jhon!! Lopettakaa heti tämä!!

Kuului isän huuto ovelta, veli alkoi saman tien perääntyä, mutta en antanut tilaisuutta ja iskin hänet maahan raivoissani. Isä muuttui myös predatoriksi ja puolusti veljeä.

- James lopeta!! Mitä varte te tappelette!!?

Isä karjui ja kohotti siipensä uhmakkaasti, murisin vain raivoissani ja syöksyin lopulta ikkunasta ulos.


Olin palannut kotiin seuraavana päivänä, rauhoituttuani ja hirveä saarna ja syyn kiristely alkoi saman tien. Isä oli vihainen käytöksestäni ja siitä ettei Jhon ollut kertonut syytä, mitä en kertonut itsekkään. Tapani mukaan seisoin vain hiljaa katsoen jalkojani ja kuuntelin, isä huokaisi ja antoi lopulta luvan poistua. Menin huoneeseeni, jonka ikkuna oli paikattu väliaikaisesti, odottaen korjaajien saapumista. Kuulin koputuksen ovelta ja haistoin tutun tuoksun ja käännyin ympäri. Jenna seisoi oven pielessä ja katsoi minua vaisusti hymyillen.

- Mitä ihmettä sinä olet täällä riehunut, James kulta?

Jenna sanoi ja tuli luokseni, olin hyvin iloinen, mutta käänsin katseeni kuullen veljen sanat mielessäni ” se on likaista!! Et tule koskaan saamaan häntä! Mitä Jenna sanoisi, kun kuulee tämän.!” Jenna halasi minua.

- James… olen ajatellut ottaa sinut kylään luokseni päämajalle. Minulla on myös tärkeää kerrottavaa sinulle.

Jenna sanoi hymyillen ja katsoi minua lempeästi, nyökkäsin hymyillen, mikä sai Jennan hymyilemään entisestään.

- Pakataan hiukan tavaroitasi mukaan, niin voimme lähteä.

Jenna sanoi hymyillen. Pakkasimme kaksi laukkua, tulisin olemaan siellä kuulemma jonkun aikaa, sillä Jenna halusi opettaa minulle pari tekniikkaa. Veli ja isä olivat saattamassa meitä matkaan, veli loi minuun hyvin tuiman katseen ja kohdallani laski käden hartialleni.

- Ole siivosti.

Veli sanoi tuimasti, vain niin että minä kuulin sen vain, sitten lähdimme.

- Joudun valitettavasti nukuttamaan sinut. Tämä kuuluu varatoimenpiteeseen, jos sinut vaikka napataan, niin et paljasta tämänhetkistä päämajaa Nuolilaumalle taikka muille uhille.

Jenna sanoi hymyillen ja kaivoi laukustansa piikin ja pisti sen minuun.

- Sinulle ei käy kuinkaan.

Jenna sanoi hymyillen ja otti minut syleilyyn ja unilääke vaikutti minuun hetkessä, emme kerenneet poistua edes pihastamme, kun nukahdin.


Heräsin seuraavan kerran sängystä ja haistoin siinä Jennan tuoksun, olin Jennan pedissä ja nousin ylös tokkuraisena.

- Huomenta, tai oikeastaan hyvää iltaa James. Unilääke vaikuttikin sinuun yllättäen tehokkaasti ja nukuit ihan iltaan saakka.

Jenna sanoi vierelläni hymyillen. Otin lasin, minkä Jenna tarjosi minulle ja kaksi minttukeksiä. Hymyilin leveästi, rakastin minttukeksejä ja Jenna tiesi sen hyvin tarkkaan ja sain häneltä aina niitä kaksi, jos jouduin lääkäriin tai johonkin tutkimukseen, sillä en tykännyt käydä itse lääkärillä, vaikka lääkäriksi opiskelin. Söin ne hyvällä ruokahalulla ja join veden, oloni parani heti nukutuksen tokkurasta ja nousin ylös sängystäni. Jenna esitteli kotinsa, se oli uskomaton, kuin pieni omakotitalo suuren maanalaisen päämajan sisällä, kuulemalla joukon tärkeimmillä henkilöillä oli varaa tallaiseen ylellisyyteen. Ikkunoissa oli huippu teknologiaa ja maisema oli niin aito, että olisi voinut luulla katsovansa aitoa luonnon maisemaa. Yö painui pitkälle, kun Jenna sai esittely kierroksen päätökseen ja näytti minulle huoneeni, jossa nukkuisin. Olisin halunnut nukkua Jennan vieressä, mutta koin tarpeelliseksi nukkua vierashuoneessa, sillä jokin tuntui ahdistavan minua tässä talossa, mutta en huomannut mikä se oli.


Viikkoja vieri ja pääsin tekemään kaikenlaista ja osallistumaan erilaisiin kokeisiin ja lääkäri hoitoihin Jennan apulaisena. Päämajalla oli kova vilske, varsinkin jos PVSJ otti yhteen Nuolilauman kanssa. Minua karmi hiukan se, kun he tekivät kokeita taikka tutkivat jotain kuolleilla Nuolilaumalaisilla. Sain olla mukana kaikessa mahdollisessa, myös vaarallisissa kokeissa, mikä kiehtoi minua suuresti. Ja ei aikaakaan, kun huomasin viettäneeni siellä lähes vuoden, Jenna oli ollut yhteydessä kotiin ja sanonut pitävänsä minut täällä apulaisenansa määrittelemättömän ajan, se ei haitannut minua, viihdyin täällä, kunhan sain olla vain rakkaan Jennani lähellä.

Lopettelin yhtä tutkimustani parin apulaiseni kanssa ja päätin käväistä vielä päälääkärin huoneessa, eli Jennan huoneessa viemässä muutaman tutkimus tuloksen. Minusta oli kehittynyt siellä hyvin etevä lääkäri ja tutkija. Alakseni oli kehittynyt biokemia, geenimuuntelu ja cyborgia, juuri ne, mitkä Jenna kertoi minun hallitsevan. Olin hyvin onnellinen, onnestani puuttui vain Jennan täysi omistus… halusin häntä niin kovasti, että tekoni pidättäminen teki minulle joskus hyvin tuskaa ja vietin monia öitä seisoen vain nukkuvan Jennan vierellä ja katsoen kuinka levollisesti ja huolettomasti hän nukkui. Usein mietin, kidutinko itseäni, nautinko siitä niin kovasti, että en toteuttanut halujani. Mutta en halunnut tekojeni aiheuttavan Jennalle surua, halusin hänen hymyilevän aina minulle, hänen hymynsä oli tärkeä minulle, se toi voimia jatkaa elämässä. Tartuin oven kahvaan, ovi oli jäänyt hiukan raolleen, mutta en vääntänyt sitä auki, kun kuulin puhetta huoneesta. Jäin kuuntelemaan kuullessani Jennan puhuvan puhelimessa jonkun kanssa.

-Voi kun hienoa, minulla on ollut sinua niin hirveä ikävä. Kyllä… ei, en ole… on. Kyllä hän on veljeni James, hän on minulle hyvin tärkeä, minkä takia olen pitänyt sinut salassa häneltä, hän on hiukan… kiintynyt minuun ja on hyvin herkkä mieleltään, siksi otin hänet luokseni. Ajattelin esitellä ja kertoa sinusta hänelle, kun palaat, luulen että hän ottaa sen helpommin vastaan, kun olet paikalla.

Kuulin Jennan puhuvan… kenelle hän oikein puhui… kuka oli toisella puolella puhelua, miksi hän on pitänyt hänet salassa minulta… mitä tämä on…

- Voi rakas, et uskokaan miten paljon olen saanut ehdotuksia, mutta kun olen sanonut, että tuleva puolisoni on VPSJ:n ykkös komppanian johtaja, niin kaikki ovat perääntyneet. Kyllä, aivan hahahah…

Jenna nauroi heleästi puhelimen, puristin kahvaa rystyset valkoisina ja tärisin. Jennalla oli puoliso… joku muu kuin minä… joku joka on koskenut Jennaani… minun omaisuuteeni…

- Mutta minun täytyy nyt lopettaa. James lopettaa tutkimuksensa kai pian ja pyysin tuomaan väliaika raportin huoneeseeni. Nähdään huomenna rakas… niin minäkin sinua, hyvää yötä rakas.

Jenna sanoi ja sulki puhelimensa, Jenna kuuli ovelta papereiden tippuvan lattialle ja katsoi ovelle kummissaan ja meni ovelle. Jenna kurkkasi käytävään ja näki tutkimus paperit lattialla ja keräsi ne mietteliäänä ja meni sitten takaisin huoneeseensa. En saanut koko yönä unta ja pyörin sängyssäni miettien, avasin lopulta läppärini ja aloin tehdä tutkimusta ja tietokone laskelmaa.


Olin nukahtanut koneeni ääreen ja heräsin ovelta kuuluvaan koputukseen.

- James? Oletko kunnossa, on jo pian puolenpäivän ja et ole vielä noussut?

Kuului huolestunut Jennan ääni huoneeni ovelta. Nousin pöydän ääreltä ja avasin oven unisena.

- Heräsin juuri…

Sanoin ja halasin Jennaa, Jenna halasi hiukan ihmeissään takaisin.

- Varasi sinulle aamupalaa… oletko ihan kunnossa…

Jenna kysyi epäilevästi ja nyökkäsin. Kävin vaihtamassa vaateeni ja menin keittiön syömään. Huomasin jääkapissa olevan ruokaa enemmän, mitä me kaksi tarvitsisimme ja nyt kun mietin… huomaan kaiken tässä talossa, huomaan kaiken mikä minua tässä talossa on ahdistanut, mitä en ole halunnut nähdä, enkä todistaa todeksi… tässä talossa asuu myös Jennan puoliso…

Söin aamupalan, minkä Jenna oli minulle varannut ja lähdin sitten jatkamaan keskenjäänyttä tukimusta ja yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Päivä painui iltapäivän puolelle ja tajusin nyt, miksi Jenna oli ollut niin innoissaan viikkoja sitten kuullen, yhden tärkeän joukon palaavan ajoissa takaisin hyvin onnistuneen tehtävän tiimoilta. Hänen puolisonsa johti sitä joukkoa, ajatus sai minut sekaisin ja tuntui kun ajatukseni sumentuivat ja näin mielessäni vieraan mies hahmon, joka oli uhka minulle ja hänet oli eliminoitava… mutta se saisi Jennan surulliseksi… mutta siihen minulla oli suunnitelma jo valmiina.


Hetki saapui ja moni oli ottamassa joukkoa vastaan iloisena ja alus laskeutui suurella hissillä maan alle. Jenna seisoi vierelläni pidellen kädestäni kiinni, hän yritti hillitä tunteitansa, kai minun takia… mutta minä tiesin… Joukot tulivat ulos aluksesta ja jokainen suuntasi kohti rakkaimpiansa.

- Muistatko kun sanoin silloin, kun hain sinut, että minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa.

Jenna sanoi samalla kun katsoi meitä kohden kävelevää, hyvin ryhdikästä miestä.

- Olen pahoillani, että en kertonut sitä sinulle aikaisemmin, sillä halusin odottaa tätä päivää, että tapaisit hänet kasvotusten. Tämä tässä on tuleva puolisoni, Komentaja Julius Juuko. Hän on ykkös joukon komentaja.

Jenna sanoi ja hymyili heidän eteen seisahtuvalle miehelle, joka hymyili ja suukotti Jennaa iloisena.

- Sinä taidat olla James, Jennan pikkuveli. Olette kyllä todella saman näköiset, teitä voisi luulla kaksosiksi. Erittäin hauska tutustua.

Julius sanoi naurahtaen ja tarttui Jennaa kädestä kiinni ja ojensi toisen minua kohden tervehtiäkseen, muta irrotin otteeni Jennan kädestä ja otin hiukan etäisyyttä. Jenna katsoi minua hiukan kysyvästi, mutta lähdin pois paikalta kiirehtäen, en voinut jäädä siihen… rinnassani tuntui valtava kipu… kipu oli lamaannuttanut minut täysin… en kyennyt ajattelemaan järkevästi.

- Olen pahoillani veljeni käytöksestä... taisit olla aika järkytys hänelle…

Jenna sanoi Juliukselle, joka hymähti kummissaan.

- Veljestäsi huokuukin todella outo tunne. Onko hän varmasti kunnossa?

Julius kysyi huolissaan ja katsoi Jennaa, joka katsoi huolissaan Jamesin perään.

- En ole aivan varma… hän on hyvin vähäpuheinen ja sisäänpäin kääntynyt… mutta hän on minulle hyvin rakas ja minä olen hänelle…

Jenna sanoi ja katsoi puolisoansa hymyillen.

- Mutta luulen, että aika antaa tilaa teille molemmille ja tulette toimeen.

Jenna sanoi hymyillen ja halasi Juliusta, joka halasi tiukasti, mutta hellästi Jennaa.


Mieleni oli järkkynyt ja en saanut sitä rauhoittumaan, en edes öisin. Nukuin lähes olemattomasti ja ruoka ei maistunut, Jenna oli minusta hyvin huolissaan ja yritin ryhdistäytyä hänen edessään, jotta näkisin vain hymyn hänen kasvoillaan. Vain hänen hymynsä sai minut hymyilemään… vihasin hänen miestään, mikä oli tullut väliimme ja elämäämme… halusin hävittää hänet, mutta se saisi Jennan surulliseksi… Eräänä päivänä kuulin heidän keskustelun, kun olin lähdössä töihin, mitä yritin tehdä.

- Olen ajatellut, että voisimme hankkia lapsen. Nyt kun olet täällä ja uusista työtehtävistä ei ole tietoakaan.

Jenna sanoi hymyillen ja katsoi mietteliästä Juliusta.

- Se kuulostaa loistavalta rakkaani, hankitaan useampi, haluan ison perheen.

Julius sanoi hymyillen ja Jenna naurahti iloisesti.

- Voi kulta, jospa vaikka kaksi riittäisi alkuun, käykö se päinsä.

Jenna sanoi hymyillen.

- Totta kai rakkaani.

Julius sanoi ja suuteli Jennaa pitkään. Painoin nyrkkini seinää vasten ja tuijotin tyhjyyteen. Minun oli estettävä tämä…. en sallinut hänen tehdä sitä rakkaan Jennani kanssa… minun oli eliminoitava se…mutta salassa Jennalta…

Ilta painui mailleen ja istuin huoneessani työpöytäni äärellä ja pitelin kädessäni pientä ruiskua. Olin kehitellyt tätä ainetta jo hyvin pitkään… vain tätä tilannetta varten… luulin etten tulisi käyttämään tätä koskaan… luulin saavani pitää Jennan omanani… Ilta muuttui pian yöksi ja talo hiljeni. Nousin tuoliltani ja kävelin hiljaisin ja varmoin askelin Jennan ja Juliuksen huoneeseen, Julius ei ollut vuoteessa, mutta se ei haitannut… Menin Jennan viereen ja katsoin hänen nukkuvia kasvojansa ja silitin hellästi poskea. Hän ei reagoinut siihen, mikä oli vain hyväksi ja pistin neulan hänen olkapäähänsä ja poistuin huoneesta. Julius käveli minua käytävällä vastaan ja törmäsimme toisiimme. Julius horjahti seinää vasten ja katsoi minua unisena ja hiukan kummissaan.

- Anteeksi…olet vielä hereillä… eikö sinua väsyttänyt?

Julius kysyi ja katsoi loittonevaa selkääni.

- Jano.

Sanoin hiljaa ja menin huoneeseeni, Julius kohautti harijoitansa ja meni takaisin nukkumaan ja antoi käydessään maate Jennan poskelle pusun.


Lähdin sinä yönä pois päämajalta, ovivartijalle sanoin käyväni ulkona, mutta todellisuudessa hylkäsin kaiken, irrotin jäljittimen itsestäni… tiesin että Jenna tulisi ennemmin tai myöhemmin huomaamaan tekoni ja en pystynyt jäämään sinne… Tunsin käsivarressani jotain valuvaa ja nostin käteni kasvojeni eteen. Käsivarsieni predator piikit olivat tulleet näkyviin, ne tulivat yleensä, kun olin tunne kuohun vallassa. Yksi piikeistäni oli raapaissut Juliusta, jonka verta oli jäänyt piikkiin ja nyt valunut iholleni. Piikeissäni oli hitaasti vaikuttavaa myrkkyä, seisahduin tajutessani sen, mutta en kääntynyt enää takaisin… kuolkoon pois… en välittänyt…en välittänyt enää mistään… sydämeni oli sirpaleina… ja se teki todella kipeää…

Kuljin pitkän matkaa ja pysähdyin lopulta kaatuen uupumuksesta maahan, jäin siihen makaamaan ja käänsin poskeni maata vasten, näin luolan ja päätin raahautua sinne. Nousin istumaan seinämää vasten ja aloin itkeä vuolaasti.

- Mitä minä olen mennyt tekemään… miksi tämä piti päättyä näin… olisin halunnut elää vain ja ainoastaan sinun kanssasi…

Nyyhkytin itkien, näin lopulta todellisuuden ja sen ylitsepääsemättömän mahdottomuuden, minusta ja Jennasta, emme koskaan voineet olla pari, vaikka rakastin häntä niin syvästi… joten päätin estää Jennaa saamasta lapsia, en halunnut hänen saavan niitä kenenkään muun kanssa, jos minäkään en voinut saada… olen niin pahoillani siitä Jenna… olen myös pahoillani, että miehesi tulee kuolemaan myrkkyyni… jos et huomaa sitä joissa… Olen niin pahoillani kaikesta… halusin sinun vain hymyilevän minulle ja vain ainoastaan minulle... Ajatukseni olivat sekaisin ja sydäntäni riipi suunnaton tuska… tuntuu kun en olisi voinut hengittää ja kaivoin taskusta lasipallon. Tämä pallo oli viimeinen keinoni itseäni vastaan… olin varautunut myös tähän tilanteeseen.. Katsoin lasipalloa itkuisena ja viskasin sen jalkojeni juureen. Aine reagoi voimakkaasti ilman kanssa ja alkoi kiteytyä. Ihoni lämpö houkutti sitä ja kiteet alkoivat haudata minua allensa ahneesti. Jos en voinut elää Jennan kanssa… niin yhtä hyvin voin kiteyttää itseni ikuisesti… Kiteet ympäröivät minut kokonaan ja olin kietoutunut kiteisiin kuin koteloon ja nukahdin ikiuneen.