3 vuotta myöhemmin, ilta hämärällä.

Nuotio jengi oli taas tapansa mukaan nuotiolla juomassa, vain Maximus puuttui joukosta, hän oli jäänyt opiskelemaan pääkaupunkiin.

- En millään voi tottua siihen että Maximus ei ole enää elvistelemässä lieskonta taidoillaan.

Nora sanoi ja otti huikan oluestaan.

- Sanoppa muuta, Maximus on aina ollut sellainen hikipinko

Neo sanoi naurahtaen ja viskasi muutaman kalikan nuotioon, jotka syttyivät räsähtäen palamaan. Jonian ja Zero olivat lohikäärmeinä ja painivat leikkisästi keskenään nuotio paikan suulla ja jähmettyivät yhtäkkiä paikoilleen kuunnellen. Max huomasi sen ja heitti heitä tyhjällä pullolla.

- Mikä nyt tuli, mitä te kuuntelette?

Max kysyi ja muutkin kääntyivät katsomaan heitä, Zero ja Jonian eivät liikahtaneetkaan, heidän ilmeensä vakavoituivat. Kuoleman metsästä kuului kovenevaa varjo-olentojen kuiskintaa ja levotonta liikehdintää, Jonian ja Zero muuttuivat ihmisiksi ja tulivat ihan nuotion tuntumaan, Max naurahti heille.

- Mitä helvettiä te säikytte, kai te nyt olette ennenkin niiden kuiskintaa kuullee.

Max sanoi naurahtaen ja meni nuotio paikan suulle ja katsoi Kuoleman metsälle päin, mutta jähmettyi niille sioilleen. Maxia tuijotti sulavarakenteinen, tumman puhuva olento, keltaisilla synkillä silmillään. Olento kulki äänettömin askelin Maxin vierelle ja katsoi häntä kääntämättä päätänsä. Max katsoi olentoa, jonka kiiltävän harmaa nahka kiilsi nuotion valossa, valaisten syvät arvet tumman punaisiksi ja synkentäen selän terävät mustat piikit. Olennon tuuhea pitkä harjas hulmahti pienessä tuulen vireessä, korostaen olennon suuria jykeviä sarvia otsalla. Maxilla kulki kylmät väreet olennon ohittaessa hänet ja kylmän ilman lehahduksesta hänen kasvoilleen, Max ei uskaltanut kääntyä katsomaan olennon perään. Kuului karmiva luun rutina, joka nostatti jokaisen nuotiolla olijan niskakarvat pystyyn ja kova tuulen puuska sammutti nuotion. Hetken hiljaisuuden jälkeen Max uskalsi katsoa olennon suuntaan, jota ei enää näkynyt, vain jäljet katosivat ilmaan.

- Se… se ei ollut portin vartija…

Nami sanoi melkein itku kurkussa, Neon käsivarteen takertuneena peloissaan. Max tuli nuotiolle ja sytytti sen uudelleen ja otti Namin pois Neon käsivarresta ja halasi häntä.

- Niin ei ollut, mutta mikä se sitten oli… Se huokui niin kylmää ja epämukavaa, hyvä ettei henki salpaantunut sen lähellä.

Max sanoi, kaikki olivat hiljaa ja miettivät tapahtunutta, mutta hetken päästä he alkoivat rentoutua ja jatkaa illan viettoa tavalliseen tapaan.

 

Seuraavana iltana Nuotio jengi mietti edellisillan tapahtumia nuotiolla, Nami makasi yhdellä penkillä lohikäärmeenä, vallaten sen kokonaan.

- Mikähän kumma se olento oli eilen illalla, se oli kuulemma nähty kylällä.

Nami sanoi ja puhalsi hopeisia savu kiehkuroita ilmaan, Neo heitti vielä yhden kalikan nuotioon.

- Niin, isäkin sanoi nähneensä jonkun oudon olennon.

Jonian sanoi ja otti huikan pullosta.

- Se on outoa että se tuli Kuoleman metsästä, sieltä kun kukaan ei ole aikaisemmin tullut.

Jonian jatkoi ja viskasi Zeroa pullonkorkilla otsaan, Zero heitti sen takaisin.

- Tulee vain mieleen Veron, joka meni silloin vuosia sitten sinne.

Zero sanoi, Max tuhahti.

- Ai Veron muka, se ruipelo. Se nyt ei ainakaan siellä selviä.

Max sanoi naurahtaen, muutkin naurahtivat ajatukselle.

- Hyvää iltaa.

Kuului matala, selkeä ääni nuotio paikan suulta, kaikki kääntyivät säikähtäneenä katsomaan.

- Voi anteeksi, en kai pelästyttänyt teitä.

Tulija sanoi ja tuli heidän luokseen hymyillen omahyväisesti, kaikki jähmettyivät paikoilleen, mutta Max uskalsi nousta ylös ja katsoi tulijaa silmiin.

- Kuka olet ja mitä haluat?

Max sai kysyttyä, tulija asettui makuulleen penkkien viereen ja otti yhden oluen, ottaen ison huikan siitä.

- Ihan rennosti vain, pidetään hauska ilta, ei kai haittaa jos liityn seuraanne? Olen tehnyt pitkän matkan ja ajattelin hiukan levähtää.

Tulija sanoi hymyillen ja katsoi Maxia, joka hiukan loittoni hänestä.

- Kuka olet?! Kuinka tulit Kuoleman metsästä elävänä?

Zero sanoi uhmakkaasti.

- Taisin unohtaa esittäytyä, mutta minä kun luulin teidän muistavan kuka olen.

Tulija sanoi esittäen loukkaantunutta ja joi oluen loppuun, kaikki katsoivat tulijaa yllättyneenä.

- Ette kai te ole unohtaneet minua? En uskonut teidän unohtaneen minua kolmessa vuodessa, niin lyhyt ja nopea aika.

Tulija sanoi, kuin muistellen ja käänsi vasemman kylkensä jengiläisiin päin, jolloin he näkivät kaulan ja kyljen syvät arvet.

- Niitä aina kolottaa, kun ajattelen teitä.

Olento sanoi ja nousi ylös puistellen itseään.

- Ve… Veron… et voi olla.

Max sanoi ja muuttui lohikäärmeeksi.

- Et todellakaan voi olla Veron! Veron oli sellainen rääpäle, ei hän tulisi selviämään siitä metsästä!!

Max sanoi jo pelon ja vihan sekaisena, sillä hän ei oikein osannut suhtautua tilanteeseen ja ei millään meinannut uskoa tulijaa. Max hyökkäsi tulijan kimppuun, mutta tulija väisti sen sulavalla liikkeellä ja huokaisi.

- Voi teitä, kyllä minä olen se sama rääpäle, mikä olin kolme vuotta sitten.

Veron sanoi ja hyökkäsi Maxin kimppuun, lyöden hänet nopeasti tajuttomaksi.

- No niin, nyt kun on porukan kuumakalle rauhallisempi, voisimme keskustella.

Veron sanoi ja kääntyi muiden puoleen, jotka muuttuivat lohikäärmeiksi pelokkaina ja lähtivät pakenemaan. Veron sai nopeasti osan heistä kiinni, ennen kuin he edes ehtivät nousta kunnolla ilmaan ja käski heidän odottaa Maxin vieressä, elleivät halunneet tuntea sitä nahoissaan. Zero ja Neo olivat päässeet loitommalle toisten epäonnen avulla ja lensivät kaupunkia kohden.

- Se ei lähtenyt perään, taisimme saada hyvän etu matkan…

Neo sanoi, mutta he näkivät kuinka Veron nousi nopealla pyrähdyksellä nuotiopaikan yläpuolelle ja syöksyi heitä kohden todella nopeasti.

- Sillä on siivet! Se saa meidät kiinni!

Neo huudahti yllättyneenä ja katsoi Zeroa.

- Hajaannutaan!

Zero sanoi ja he erkanivat vastakkaisiin suuntiin, Veron siirtyi Neon perään ja sai hänet nopeasti kiinni ja otti otteen Neon siivestä, jolloin he molemmat putosivat alas. Veron oli irrottanut otteen ennen maahan törmäystä ja seisoi ylös kömpivän Neon edessä.

- Mene muiden luo nuotio paikalle ja odotatte minut ja Zeron sinne.

Veron sanoi ja nousi takaisin ilmaan ja lähti Zeron perään. Neo katsoi Veronin perään hetken ja lähti sitten nilkuttaen nuotio paikalle, sillä Neo oli nyrjäyttänyt nilkkansa pudotuksessa. Nuotio paikalle päästyään, Max oli jo hiukan vironnut ja yritti pysyä tolpillaan, Nami ja Nora olivat itkuisia ja katsoivat Neoa kun hän saapui heidän luokseen.

- Mitä se sinulle teki?

Nami kysyi Neolta, joka istahti nuotion viereen ja nuoli siipeänsä purema kohdasta.

- Hän pudotti minut ja nyrjäytin nilkkani.

Neo sanoi.

- Missä Zero on?

Jhonny kysyi ja tähyili ympärilleen, Jhonny ja Jonian olivat muuttuneet jo takaisin ihmisiksi.

- Erkaannuttiin toisistamme ja nyt Veron lähti sitten Zeron perään, mahtaakohan saada Zeroa kiinni. Zero on sentään meistä nopein lentäjä.

Neo sanoi ja nuoli nyrjähtänyttä nilkkaansa.

Zero oli vaihtanut lento suuntaansa ja lensi kohti kylän toista reunaa, luullen että Veron olisi eksynyt perästä. Zero katsoi taakseen näkikö ketään perässä ja hymähtäen tyytyväisenä kääntyi katsomaan taas meno suuntaa ja oli vähällä törmätä toiseen lohikäärmeeseen. Zero pysähtyi ja katsoi toista lohikäärmettä ja oli mennä sekaisin siipiensä iskuissa kun tunnisti kuka se oli.

- Mitä!? Oletko sinä oppinut muuttumaan lohikäärmeeksi?

Zero huudahti hämmästyksissään, mutta sitten teki nopean syöksyn alas ja lähti lentämään karkuun, Veron lähti perään.

<- Miten se voi lentää noin hiljaa?>

Zero ihmetteli kun kääntyi katsomaan lähtikö Veron hänen peräänsä ja teki nopean syöksykierteen estäen Veronia saamasta hänen hännästään kiinni. Veron kirensi tahti ja oli hetkessä Zeron vierellä ja tarttui Zeron siivistä kiinni ja pudotti hänet alas. Pudotus ei ollut korkea, mutta nopea, he olivat lentäneet tarpeeksi matalalla. Veron laskeutui Zeron viereen.

- Nyt menemme takaisin nuotio paikalle, minulla on muutakin asiaa kuin iloinen jälleen näkeminen.

Veron sanoi katsoen kylmästi Zeroa silmiin, Zero nyökkäsi alistuneena ja nousi ylös.

Nuotio paikalle päästyään Zero muuttui ihmiseksi ja ihmetteli mitä toiset katsoivat heitä niin oudosti. Zero huomasi että he katsoivat Veronia ja kääntyi itsekin katsomaan, Veron alkoi muuttua ihmiseksi, ensin hänen siipensä vetäytyivät pois näkyvistä, rutisten kuin katkeava luu ja muuttui sitten ihmiseksi ja asteli varmoin askelin nuotion äärelle ja istahti yhdelle penkeistä.

- Osaat jopa muuttua ihmiseksi…

Zero sanoi, Max katsoi Zeroa oudosti.

- Veron kykenee muuttumaan lohikäärmeeksikin.

Zero sanoi muille ja katsoi Veronia. Veronilla oli yllään musta hihaton ja pitkä liepeinen nahkatakki, farkut olivat mustat ja jalassaan oli myös mustat maiharit. Veronin kasvot olivat ilmeettömän vakavat ja silmänympärykset olivat mustat korostaen hänen sinisiä silmiään. Veronin hiukset olivat mustat ja pystyssä, kuin takkuiset hiukset. Veron ei ollut myös enää mikään ruipelo, hänen kehonsa oli treenattu ja hoikan lihaksikas.

- Mitä haluat meistä vielä, Veron.

Max sanoi ja vetäisi Namia kädestä kun hän tuijotti kuolaten Veronia.

- Tiedättekö kylän asioista mitenkä paljon?

Veron sanoi samalla, kun piirteli tikulla jotain maahan.

- Miten niin?

Zero sanoi kysyvästi.

- Te olette kylän pohja sakkaa, vaikka osan vanhemmat ovat korkeassa arvossa Hopeakajossa. Kävin tervehtimässä Johtajaa, hän on huonossa kunnossa, halvaantunut...

Veron sanoi, toiset olivat uskaltautuneet istumaan nuotion ääreen, mutta pitivät etäisyyttä Veronista.

- Teidän on aika olla Hopeakajon arvoisia, tai minun täytyy tulla uudelleen muuttamaan se asia. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan, mutta jos asia jäi epäselväksi, Johtaja neuvoo teitä.

Veron sanoi hymyillen, samalla kun nousi ylös penkiltä ja muuttui omaan hahmoonsa pärskähtäen ja kuopaisi maata.

- Mistä muka voit tietää että tottelemme?!

Max sanoi ärähtäen, hän ei pitänyt siitä, että Veron komensi häntä. Veron pysähtyi nuotio paikan suulle ja katsoi heitä kulmiensa alta, Veronin kasvoille levisi leveä, juonikas ja hiukan mielipuolinen hymy. Kuoleman metsästä alkoi kuulua varjo-olentojen kiihkeää kuisketta, sitä alkoi kuulua joka puolella nuotio paikkaa. Kaikki pelästyivät sitä, varsinkin Noraa joka kiljaisi, kun joku hipaisi hänen selkäänsä.

- Minä tunnen kaiken missä te liikutte, mitä teette ja hengitättekö edes. Näen teidät sieltä mistä te ette näe minua. Kuulen teidät joka hetki, joka sekunti, joka sydämen lyönnin. Minä valvon teitä.

Veron sanoi ja jatkoi matkaansa Kuoleman metsän suulle ja pysähtyi tervehtimään varjo-olentoa, joka hymyili tyytyväisen ivallinen hymy kasvoillaan.

- Osaat olla joskus tosi pelottava, Veron. Saat jopa minut tuntemaan kauhua lähelläsi.

Varjo-olento sanoi varjo kielellä, jota toiset eivät ymmärtäneet, kun olivat tulleet nuotio paikan suulle katsomaan Veronin perään. Veron naurahti ja loi vielä viimeisen katseen ja ivallisen hymyn Nuotio jengiläisiin, kunnes katosi varjoihin.


Vanha kuva on ylinpänä, minkä kyllä huomaa selvästi :D Lohikäärme muotoa en ole vielä saanut aikaiseksi Veronille ja ihmishahmon näittekin jo henkilö esittelyssä.

IMG_3174.jpgIMG_3171.jpg