Tarinoissa tulee hiukan taukoa, sillä minulla ei ole tällä hetkellä julkaistavia tarinoita ennen kuin olen katsonut ne hyväksytyksi... eli luultavasti sitten kun olen kirjoittanut ne uudeleen taitojen harjaannuttua. Ensi viikko on lomaa, joten silloin viimeistään yritän työntää jonkun tarinan tänne luettavaksi. Pitää muistaa sitten ilmoittaa kun Sotilas Nro.960 sivutarina on valmis, mikä on sitten siskon kirjoittama ja luettavissa Louhen tarinoissa.

Planeetta 13 esittelynkin yritän saada ensiviikolla kasaan, jotta saadaan sekin valmiiksi. Täytyy ruveta siskoa hiilossatamaan Montein osalta -_- koska lomallaan hän ei kirjoittanut minun tarvitsemia osia...

Henkilöesittelyjä yritän tässä välillä tehdä, jotta blogi ei ihan tyyhjyyttä tuulessa vinkuisi ja jotain kivaa kerrottavaa kirjoittamisesta ja piirtämisestä.

Onneksi alkaa hyvät kelit lomaviikolle :3