Joo, tämä oli Demoni kuninkaan viimeinen osa.... loppu liian nopeasti, mutta sitten seuraavaa tarinaa katsomaan.


Taistelu oli voimakas mittelö, ympäristöä tuhoutui ja sinkoilevat voimat tuhosivat kaiken mihin osuivat. Artemiksen horjunut mielentila, Adelein menetyksestä oli Hänelle kohtalokas ja jäi pian alakynteen. Pitkän taistelun jälkeen, Artemis oli palautunut omaan demoni muotoon voimien vähentyessä. Artemis oli isketty maahan ja kahlittu loitsuin, Artemis puuskutti väsymyksestä ja Maltros tuli Hänen eteen sauvaansa nojaten väsyneenä.

- Tämä on loppusi demoni kuningas… Pimeys tulee väistymän, veljestäsi ei ole meille enää mitään vastusta…

Maltros sanoi ja katsoi hiljaista Artemista. Maltros kopautti Artemista hartiaan sauvallaan.

- Onko viimeisiä sanoja, paholainen.

Maltros sanoi ja katsoi liian hiljaista Artemista, Artemis mutisi jotain ja voima alkoi kertyä Häneen uudelleen. Velhot voimistivat kahleita, mutta Artemis nousi pystyyn ja iski kyntensä Maltrosin kaulaan ja jatkoi loitsuaan. Maltros jähmettyi paikoilleen ja sauva purosi otteesta, valkoiset velhot yrittivät saada Artemiksen irti Maltrosista, mutta Heidän ympärille oli tullut voimakas taika kenttä, mikä vääristi ilmaa Heidän ympärillä.

- Mitä sinä aiot…

Maltros sai sanottua, verta vuotavasta suustaan ja korahti veren valuessa henkeen. Artemis jatkoi loitsuaan ja katsoi Maltrosta synkillä silmillään.

- Vien sinut pimeyteen…  et pääse lepoon koskaan.

Artemis sanoi ja voima alkoi kertyä tiiviiksi Heidän ympärillä.

- Minä. Artemis, suuri Demoni kuningas käsken teitä valtavoimat, alku Isä! Tulkaa luokseni ja kuulkaa viimeinen käskyni! Käsken teitä toteuttamaan viimeisen toiveeni!

Artemis huusi taivaalle ja maa alkoi jyristä ja Heidän ympärillään maa alkoi nousta ja ottaa lohikäärmeen hahmoa, lohikäärme karjaisi jyrisevästi ja käänsi katseensa Artemikseen. Lohikäärme kohosi Heidän ylleen ja laski multaisen, pimeyttä hehkuvan päänsä Artemiksen rinnalle ja katsoi Artemista mustalla suurella silmällään.

- Käsken sinua antamaan minulle voimaasi! Luon tästä valkoisen magian kantajasta, mustan magian vartijan. Vartijan, joka valvoo mustia että valkoisia magian käyttäjiä. Rankaisee niitä julmasti kielletystä taiasta, vieden heistä palasen. Palasen sielua tai kehoa, kielletyn taian voimakkuudesta riippuen.

Artemis sanoi ja lohikäärme avasi suunsa ja karjaisi taivaalle hyytävän karjaisun, vakoiset velhot yrittivät estää tapahtumia, mutta tuloksitta, Maan pimeyttä, alku Isää vastaan ei voinut taistella.

- Artemissss, Demonien kuningassss… Remeksssen vanhin poika… Kai tiedät mitä tämä tarkoittaa sssinunlleee…

Maan pimeys sanoi sähisevällä matalalla äänellään ja katsoi vakavaa Artemista, Artemis nyökkäsi.

- Laiiinaan ssssinulle voimaaaani… mutta korvaukseksssi vien kaiken voimasssiii… ja pirssskon ne ympäriiii selkäääänii…

Maan pimeys sanoi ja iskeytyi Artemikseen mustana savuna. Artemiksen voimat kasvoivat ja Artemis alkoi lausua uutta loitsua ja Maltros huusi tuskasta. Maltroksen keho alkoi muuttua utuiseksi ja varjomaiseksi, kunnes Maltros ei ollut enää tunnistettavissa entiseksi. Maltroksen keho täyttyi riimukirjaimista, jotka loistivat mustaa valoa ja Maltros seisoi kumartuneena Artemiksen edessä.

- Herrani. Magian vartija odottaa käskyäsi.

Maltros sanoi ja Artemis katsoi liekehtivin silmin luomaansa varijaa.

- Aloita tehtäväsi. Et tule koskaan palaamaan entisellesi, et voi kasata itseäsi kassaan enää koskaan. Olet kaikkien Mustan magian vartioiden alku isä, tämä on kohtalosi ikuisessa pimeydessä.

Artemis sanoi ja Vartija katosi savuna ilmaan, ilma säkenöi ja Artemiksen voimat sinkoutuivat räjähdysmaisesti ympäriinsä ja katosivat. Artemis rojahti lähes elottomana maahan ja oli tajuton. Oli hetken hiljaista, kunnes synkät pilvet kaikkosivat taivaalta ja aamu auringon ensi säteet pääsivät valaisemaan tuhon jälkiä. Jordan tuli toisten kanssa valkoisten velhojen luokse, jotka kahlitsivat velton Artemiksen.

- Mitä nyt tapahtuu, onko tämä kaikki ohi?

Jordan kysyi, Severus oli myös vironnut taistelun aikana ja katsoi Artemista kyynelehtien.

- On. Viemme Artemiksen linnaansa ja kahlitsemme Hänet sinne riutumaan. Emme pysty surmaamaan Häntä, vaikka Hän on näin heikko. Cosmos on elossa, mikä pitää myös Artemiksen elossa.

Velho sanoi ja komensi Veljeskunnan kantaa Artemiksen linalleen, Cosmos katsoi tilannetta kauempana harmissaan.

- Taidanpa painua serkulle, kodista tuli vankila, enkä voi palata sinne.

Cosmos mutisi ja lähti kävelemään serkkunsa linnaa kohden harmistuneen ja surren veljensä kohtaloa.


Adelei iskeytyi ilmasta maahan ja parahti pudotuksen aiheutumasta kivusta, pyörre katosi jyrähtäen ja räiskyen. Adelei katseli ympärilleen tuskaisena ja yritti nousta ylös.

- Minun on päästävä suojaan…

Adelei sanoi ja piteli vatsaansa ja löysi hoippuen hylätyn oloisen ladon ja meni sinne. Synnytys oli raskas ja uuvuttava.

Adelei heräsi kun tunsi jonkun ravistavan hellästi Häntä olkapäästään, Adelei painoi sylissään pitelevää lastaan tiukemmin rintaansa vasten ja avasi silmänsä väsyneenä.

- Oletteko kunnossa Neiti?

Lempeän kuuloinen mies kysyi ja oli kyyristynyt Adelein viereen, Adelei ravisti päätänsä ja kyyneleet vierivät poskille.

- Autan teidät ylös. Tulkaa luokseni, niin hoidetaan sinut kuntoon. Olet tainnut kokea kovia.

Mies sanoi, huomattuaan Adelein iholla pientä pyörteestä jääneitä kiteitä.

- Kuka olet ja missä olen…

Adelei sanoi huudosta käheäksi menneellä äänellään, mies auttoi Adelein ylös ja piti Adelein pystyssä.

- Olen Merry. Mikä on teidän nimenne Neiti?

Merry kysyi ja lähti viemään Adeleita varovasti luokseen.

- Olen Adelei ja Hän on poikani Remes…

Adelei sanoi ja purskahti itkuun, Merry lohdutti.

- Kunhan olet levännyt ja saanut voima, kerro minulle tarinasi, aistin ettet ole täältä.

Merry sanoi huomaten sinetti sormuksen Adelein sormessa ja katsoi Remestä mietteliäänä. Adelei nyökkäsi vaisusti, Remes oli hiljaa ja katsoi Merryä tarkkaavaisesti.