Niin, lapsuuteni klaanissa oli hiukan vaikea, kunnes olin viidentoista ja lähdin isän kanssa etsimään Celestia ja Hattorua. Mutta ei aikaakaan kun liityin poliisi opistoon, pääsin sinne nuoresta iästä huolimatta suhteiden avulla, joita oli klaanimme ja poliisiopiston välillä. Ajattelin että poliisina voisin tutkia äidin ja veljen jälkiä paremmin ja minulla olisi siihen tarvittavia välineitä. Poliisi opistossa olin suosittu ja oli minulla vihollisiakin siellä, jotkut eivät sietäneet Inaho klaanilaisia. Sain poliisiopistosta pari hyvää ystävää, joiden kanssa vietin aikaa paljon ja etsimme yhdessä veljeäni ja äitiä. Ei aikaakaan kun tapasin Hattorun, hän oli muuttunut hurjasti, en ollut tunnistaa häntä. Hattoru oli saanut vampyyrin pureman ja saanut osittaisen lepakon ulkomuodon siitä, se vampyyri oli kai jotenkin kirottu tai jotain, sellaista Hattoru selitti minulle. Hän oli myös hiukan rauhoittunut, sillä hän oli saanut selville että äiti on elossa, mutta ei ollut nähnyt häntä itse. Isän kanssa olin yhteydessä viestien kautta, jotka aikaa myöten harvenivat, hän oli kai lähtenyt etäämmälle etsimään äitiä. Hattorukin lähti pois kaupungista ja minä valmistuin opistosta ja ryhdyin erikoispoliisiksi Dragonvilleen.


Vuosia vieri, minusta tuli aika kuuluisa poliisi ja rikollisten vihaama. Nautin elämästäni ja tapasin unelmieni naisen Elanooran, jonka kanssa menin sitten naimisiin. Häämme olivat riemuisat ja näyttävät, vaikka en nähnyt Hattorua häissämme, tiesin hänen olleen läsnä. Olin harmissani kun isäni ja äitini eivät voineet olla niissä. Olin melkein unohtanut äidin etsinnän, mutta sisimmässäni en ollut huolissani ja luotin veljeeni ja isääni, olin eksynyt tehtävästäni. Uskoin heidän ymmärtävän vahinkoni, vaikka sitä en itse tajunnutkaan. Muutama vuosi häistämme saimme tyttären Jeanin, olin onnellinen elämään. Olin huippu kaikessa, olin rakentanut oman auton huippu varustuksilla ja kehitellyt poliisiin erilaisia aseita ja laitteita. Olisin ylentynyt poliisipäälliköksikin, jos ei olisi sitä onnettomuutta sattunut. Se onnettomuus murskasi minut lähes täysin…


Oli hämärä syksyinen ilta, olin töissä kehittämässä uutta strategiaa jo monta päivää kestäneeseen piiritykseen. Olimme saaneet nalkkiin kuuluisan ja vaarallisen mafian ryhmän, yhteen heidän piilopaikkaansa sataman suureen halliin. Heillä oli paljon räjähteitä ja kaikenlaisia aseita, he salakuljettivat niitä. Minä johdin ryhmää, joka oli ottanut heidät kiinni. He olivat kuin arkivihollisia minulle, tunsin heidän pomonsa ja olin lähettänyt lähiomaiseni pois kaupungista. Pomon tyyliin kuului käyttää lähiomaisia raa`asti hyväkseen, olin kuullut monta juttua hänen kanssaan asioivien poliisien kohtalosta. Pidin pääni kylmänä ja uskoin perheeni olevan turvassa, mutta sitten sain järkyttäviä uutisia. Mafia oli saanut jollain keinolla perheeni panttivangiksi ja kuljetettua ne piirityksen sisään. Olin järkyttynyt ja lähdin satamaan, ajatuksen juoksivat päässäni sekavina. Sinne saapuessani sain tilanne raportin ja samassa Dragonvillen poliisipäälliköltä tuli viesti, että 

vastuu tehtäväni siirtyi vara komentajalle. Koska perheeni oli siepattu ja en pystyisi johtamaan operaatiota enää, tiesin sen, mutta en voinut rauhoittua. Tunteja kului ja tilanne alkoi mennä kriittiseksi, he vaativat lunnaita ja piirityksen lopettamista, aloin menettää kontrolliani. Sitten hallissa räjähti, olin entistä kauhuissani. Ympärilläni alkoi hälinä, poliisit tekivät rynnäkön ja samassa tuli toinen räjähdys, mafian porukkaa juoksi ulos ja minä juoksin sisälle. Kuulin jonkun huutaneen minun perään kieltävästi, mutta en kuunnellut häntä, halusin pelastaa perheeni vaikka henki menisi. En miettinyt paljoa ja muutuin salamanteriksi, hajun perusteella löysin vaimoni ja tyttäreni nopeasti, palauduin ihmiseksi. Olin iloinen nähdessäni heidät kunnossa, heitä ei vartioitu enää kun kaikki pakeni jo palavaa rakennusta. Otin jo kymmenen vuotta vanhan tyttäreni syliin ja Elanooraa kädestä kiinni ja johdin heitä ulos rakennuksesta. Ympärillämme räjähti, kaaduin maahan ja tunsin uuden räjähdyksen aivan kasvojeni vieressä, luulin kuolevani.