Aamu valkeni ja menin aamupalalle äidin tultua herättämään, äiti oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta näin huolen hänen kasvoissaan. Isä ei ollut aamupalalla ja kysyin missä hän oli, äiti kertoi hänen lähteneen harjoittelemaan aikaisin, mutta todellisuudessa isä oli mennyt klaanin vanhimpien luo, eli isoisän ja neuvoston luo. Menin opettamaan Hattorua takapihallemme, häntä ei olisi millään kiinnostanut, mutta sanoin näiden harjoitusten olevan tärkeät hänen tulevaisuudessa ja vanhempien ihmisten oppeja on kuunneltava, viisastelin hänelle.

Aamu vierähti keskipäivälle ja yllättäen klaanillemme tuli varoitus, Kurasa klaani hyökkäsi yllättäen, isä oli vielä neuvoston luona ja minä riensin Hattorun kanssa sisälle. Äitiä ei näkynyt, huusin häntä ja juoksin kaikkialle pidellen Hattorun kädestä kiinni, Hattorua pelotti hirveästi. Kuulin äidin taistelevan, Kurasa klaani oli edennyt jo pää suvun alueelle, kuulin huutoja ja kirkaisuja, ympärillä oli yhtä sekamelskaa. Pääsin äidin luo ja suojasin häntä, äiti oli helpottunut nähdessään meidät, vaikka taisteli vastustajaa vasten, äiti ei ollut kummoinen taistelija mutta pystyi puolustamaan itseään. Äiti nosti Hattorun syliinsä ja minä sain käteni vapaiksi taistellakseni tosissaan, tätini Mill oli tullut avukseni, hän sanoi Kurasa klaanin vahvistuneen vuosien aikana, koska he olivat päässeet yllättämään meidät, tämä oli nöyryyttävää Inaho sukua kohtaan, olimmehan taitavia vakoilijoita. Hengitimme myrkyllistä kaasua, kaasupommin takia ja loppu taistelu meni kuin unessa. Isä oli tullut luoksemme, muistan sen kuinka isä oli nostanut Hattorun minun syliini ja käskenyt huolehtia veljestä ja katosi äidin kanssa jonnekin. Taistelu laantui hiukan heidän kadottuaan, sillä osa oli lähtenyt heidän perään. Olisin halunnut lähteä isän ja äidin perään, mutta Mill vei minut suojaan, olin hengittänyt liikaa myrkkykaasuja.

Vasta yöllä saimme lyötyä ja häädettyä Kurasa klaanin alueeltamme, lähdin heti etsimään äitiä ja isää, mutta Mill esti minut taas ja vei sairaalaan.

- Sinun on nyt huolehdittava veljestäsi.

Mill sanoi minulle, enempää en muista kun pökerryin tai sitten olin niin sekaisin kaasusta, etten muista mitään.

Seuraavan kerran kun heräsin, minulle kerrottiin minun nukkuneen kaksi päivää ja minun oli mentävä neuvoston eteen kun olisin toipunut. Hattoru tuli luokseni Millin kanssa, Hattorun naama oli itkusta punaisena ja hän sanoi ikävöivänsä äitiä. Kysyin Milliltä tapahtuneesta ja mitä hän tarkoitti sanoessaan minun huolehtivan veljestä nyt, mutta hän sanoi, ettei voi kertoa.

 Jaksoin nousta ylös vasta seuraavana päivänä, Hattoru meni Millin luokse ja minä menin vanhimpien luokse. Heidän asia oli raskasta kuultavaan, isä ja äiti olivat kadonneet, heitä vakoillut ryhmä oli surmattu ja kenties vanhempani, sillä heidän vertaan oli löydetty hiukan ympäristöstä. Isoisäni otti meidät huostaansa kunnes vanhemmistani saataisiin jotain tietoa, menin Hattorun luokse ja kerroin asian mahdollisimman hienovaraisesti. Kertomani oli suuri järkytys veljelleni ja hänestä tuli sulkeutunut, hän lakkasi lähes puhumasta, mutta sen sijaan hänestä tuli kova harjoittelija.

Parit ensimmäiset vuodet olivat rankkoja meille kahdelle, varsinkin Hattorulle, hän näki painajaisia öisin ja minä harjoittelin yötä päivää. Mutta odotuksemme palkittiin, eräänä päivänä isä palasi kotiin, olimme kasvaneet paljon ja olimme teini iässä. Saimme tietää isämme paluusta Millin rientäen luoksemme ja kertoen iloisena Hookin palanneen, olin järkyttynyt, mutta silti huojentunut ja iloinen. Havahduin kuullessani Hattorun äänen.

- Onko äitikin palannut…

Hattoru kysyi kylmästi, hän ei osoittanut mitään innostusta isän paluusta, se suututti minua hiukan. Mill pudisti päätänsä, tuhahdin ja riensin isän luokse, joka jutteli isoisän kanssa. Isä nousi seisaalleen ja otti minusta kopin kun tein lennokkaan halauksen, halasin isää kunnolla.

- Minulla oli hirveä ikävä… onneksi palasit kotiin.

Sanoin iloisena, isä hymyili vaisusti. Irrotin otteen ja otin askelman taaksepäin, katsoin isää silmiin, isä pudisti päätänsä.

- Kadotin Celestin vuosi sitten, eksyimme toisistamme ja en löytänyt häntä enää, kunnes minun oli palattava tänne ja kerättävä voimia uuteen yritykseen.

Isä sanoi, hän tosiaan näytti surulliselta ja erittäin väsyneeltä, kuulin kuinka Hattoru tuli luoksemme voimakkain askelin.

- Miten pystyit jättämään äidin yksin, mikset etsinyt sitä paremmin!! Olet huono soturi!!

Hattoru huusi vihaisena ja lähti pois, isä oli pahoillaan epäonnistumisestaan ja yllättynyt Hattorun luonteesta, sanoin kertovani kaiken kunhan hän olisi levännyt. Menimme kotiin, Hattoru oli harjoittelemassa takapihalla, täällä hän siis harjoitteli. Olimme asuneet isoisän talossa nämä vuodet ja kotona olin käynyt harvoin, Hattorulla oli ollut tapana lähteä jonnekin yksin harjoittelemaan.

Päiviä vieri ja olin kertonut elämästämme isälle, Hattoru ei ollut sanonut isälle sanaakaan sen huutamisen jälkeen. Olin hiukan vihainen Hattorulle sen käytöksestä, kun olin menossa sanomaan siitä, en löytänyt Hattorua mistään, vain lapun pöydältä jossa Hattoru kertoi lähteneen etsimään äitiä. Menin kertomaan siitä isälle, hän oli mietteliäs. Lopulta hän sanoi opettavansa minulle kaiken jotta voisin lähteä heidän peräänsä, sillä emme löytäisi Hattorua enää mistään, jos hän osasi kaikki samat taidot kuin minä.