Tässä tulisi sitten Sielun viimeinen osa, Sielu on tällähetkellä lyhin tarinani, Wordilla kirjotettuna vain kuusi sivuinen. Pisin valmis tarina on Varjolinen 22 sivua, jolle olen keksinyt ainakin kakkos osan, mutta muutama kirjoitus vaiheessa oleva tarina tulee ylittämään tämän pisimmän tarinani roimalla sivu määrällä. :F


En muista miten kauan nukuin, mutta olin jo ollut monesti valveilla, maannut vain kuin kuollut ja katsonut kattoa. Kreivitär oli luonani, hän katseli minua hiljaa. Kreivitär siveli sormellaan rintaani, myötäillen laikkujeni reunoja. Hän mutisi itsekseen jotain.

- Kunpa saisin koko viattoman sielusi… kauniin ja niin hennon sielusi… muiden sielut eivät ole olleet näin kauniita ja vahvoja… kunpa vaan saisin sielusi… minusta tulisi kuolematon ja kaunis…

Kreivitär sanoi ja nauroi ilkeästi.

- Oho… nauroinpa minä rumasti… tarvitsen kauniita sieluja.

Kreivitär sanoi yllättyneenä käsi suulla ja kutsui pojan luokseen. Poika tuli Kreivittären luokse kyyristyen hänen vierelleen. Kreivitär otti pojan syleilyynsä ja kuiskasi pojan korvaan joitakin outoja sanoja, poika ei tehnyt elettäkään. Näin mitenkä hentoa valoa lähti pojasta, se imeytyi Kreivittären kaulassa olevaan riipukseen. Kreivitär nautti olostaan, hän oli kuin ekstaasissa… Aivan kuin olisin nähnyt Kreivittären yllä mustan hahmon… Kreivittären hiukset tummenivat, suklaan ruskeiksi… hetki sitten ne olivat vaaleammat… Kreivitär näytti nuorentuvan muutamalla vuodella… Kreivitär irrotti otteen pojasta, poika kaatui selälleen elottomana. En ymmärtänyt sitä… miksi tuo poika antoi tehdä tuon… en ymmärtänyt yhtään… en ollut varma mutta kuoliko se poika...

- Nyt tuntuu paremmalta ja kauniimmalta.

Kreivitär sanoi huokaisten ja kääntyi taas minun puoleeni.

- Olisipa sielusi valmis, älä pyristele vastaan rakkaani. Mutta minun on nyt mentävä.

Kreivitär sanoi ja poistui. Sieluni valmis… mihin… Minua nukutti taas, suljin silmäni.

Tunsin kuinka joku ravisti olkapäästäni.

- Autan sinut pois täältä, en anna siskoni jatkaa tätä. Moni nuori poika on kuollut siskoni kauneuden ja kuolemattomuuden tähden

Mies ääni kuiskasi ja kuulin kun hän poistui huoneesta. En tajunnut hänen sanojaan, nousin istumaan ja katsoin hänen peräänsä. En enää muistanut mitä olin tehnyt istumaan nousun jälkeen, kunnes taas heräsin huonoon oloon. Haistoin suitsukkeen hajun muuttuneen, muutos hajussa oli vain pieni, jonka haistoin tarkalla nenälläni. Ihmettelin sitä, oloni oli kuin suitsuke olisi lopussa, mutta haju oli voimakas. Se mies oli käynyt muuttamassa sitä, mitä hän meinasi. Kreivitär tuli luokseni, hän vaikutti väsyneeltä. Hän painoi päänsä syliini ja huokaisi.

- Inhoan noita muodollisuuksia… kunhan saan kuolemattomuuden niin tuhoan koko kaupungin… ja valtaan isomman.

Kreivitär sanoi väsyneenä… näin hänessä taas sen mustan pilven… kuin demonin varjo, oliko hän oikeasti noita. Silitin hänen päätänsä vaistomaisesti, Kreivitär hymyili.

- Pian rakkaani… pian sielusi on minun…

Hän sanoi ja nukahti syliini, jatkoin silittelyä. Muistiini oli tullut taas aukko, mutta ajattelin nyt jo järkevämmin. Kreivitär oli taas poissa, nousin ylös hoiperrellen… en pystynyt kävelemään kunnolla vielä. Kuulin kun joku tuli luokseni, tunnistin hänen koostaan että se oli Kreivittären veli, hän joka aikoi vapauttaa minut.

- Sisko on menossa tänä iltana suureen kaupunkiin etsimään uusia uhreja. Tulen noutamaan sinut silloin.

Mies kuiskasi ja poistui. Kreivitär tuli takaisin kun mies oli vielä täällä.

- Älä himoitse häntä veljeni, tiedän sinun mieltymyksesi miehiin, mutta häneen et saa koskea.

Kreivitär sanoi tuimasti ahdistaen miehen seinää vasten, mies taisi sanoa jotain anteeksi pyytävästi ja poistui. Kreivitär tuli luokseni ja siveli poskeani.

- Veljeni on inhottava… hän yrittää viedä sinut minulta.

Kreivitär sanoi ja poistui pesutiloihin. Kreivitär valmistautui lähtöön, tuijotin tyhjyyteen väsyneenä. Hän tuli luokseni ja antoi pusun poskelle ja lähti. Olin kai nukahtanut kun mies tuli luokseni ja otti minua käsivarresta kiinni.

- Nouse, nyt on tilaisuutesi. Autan sinut pois täältä veljeni kanssa.

Mies sanoi ja auttoi minut ylös, hän leikkasi hiukseni lyhyeksi tikarilla. Suuntasimme käytävälle, mies talutti koko ajan minua käsivarresta, hän tiesi etten nähnyt kunnolla ja olisin kompuroinut ilman hänen apuaan. Kuulin kun hänen veljensä juoksi luoksemme kiireellä.

- Äkkiä, sisko saapui liian aikaisin!

Mies huusi ja laittoi päähäni silmälasit, räpsyttelin silmiäni, silmiini sattui kun näin taas normaalisti. Kastoin heitä, katsoin tarkasti heitä samalla kun he johdattivat minua ulos. Kuului naisen vihainen huuto, käännyin katsomaan taakseni.

- Älä katso taaksesi. On kiirehdittävä vaunuille.

Mies sanoi ja piti edelleen kädestäni kiinni. Tulimme pihalle jossa odotti hevonen vaunuineen, mies nosti minut nopeasti rattaille ja nousi itse ohjaksiin. Samassa Kreivitär tuli luoksemme kuin ukkos myrsky, hänen kätensä säkenöivät salamaa.

- Ette vie häntä minulta, te saastaiset petturit!! Minä aavistin tämän, olisi pitänyt hoidella teidät aikoja sitten!!

Kreivitär huusi ja oli valmis iskemään meihin.

- Menkää minä pidättelen häntä.

Toinen veljistä huusi ja löi hevosta persuuksiin ja hevonen lähti hirnahtaen juoksuun. Katsoin taakseni, näin kuinka suuret salamat säkenöivät pihalla ja suunnaton jyrinä kävi. He olivat velhoja… Kuljimme pitkän matkaa kunnes vaunuihimme iskeytyi suuri energia salama, vaunut pirstoutuivat ja lensimme maahan. Kuulin naisen mielipuolista naurua.

- Ette pääse pakoon!! Tarvitsen hänen sielunsa!!

Kreivitär sanoi, mies nousi pystyyn ja suojasi minua.

- En anna sinun saada kuolemattomuutta sisko!! En vaikka se veisi henkeni!

Hän huusi, yritin nousta, mutta olin satuttanut käteni ilmalennossa. Makasin maassa avuttomana ja katsoen kuinka kirkas valo ympäröi paikan, kaikkialla säkenöi mustia salamoita. Kuului huutoja, ilkikurista naurua, rätinää ja särinää.

Olin kai tuupertunut maahan, heräsin siihen kun toinen veljeksistä kantoi minua takaisin kartanolle, hän joka oli jäänyt pihaan taistelemaan.

- Mitä… mitä tapahtui… missä se toinen on…

Kysyin ja vilkuilin ympärilleni, mies huokaisi.

- He tappoivat toisensa… kaikki on nyt ohi...

Mies sanoi hiljaa, olin järkyttynyt ja väsynyt, meinasin sanoa jotain mutta en jaksanut, tuuperruin uudelleen. Lepäsin kartanossa seuraavaan päivään, mies oli kertonut kaiken tapahtuman mistä en tiennyt. Hänen nimensä oli Leon ja minut pelastaneen nimi oli Anthony.  Anette halusi tulla kuolemattomaksi ja mahtavaksi noidaksi, hän halusi valtaansa kaiken, hän halusi olla myös maailman kaunein nainen. Siksi hän vangitsi kauniita nuoria poikia ja söi heidän sielunsa. Mitä koskematon ja viattomampi sitä voimakkaampi sielu oli. Sielujen syöminen onnistui ainoastaan poistaa oma tahto henkilöltä, siinä auttoi suitsukkeen lumoava haju. Hän oli tehnyt sopimuksen demonin kanssa. Minulla oli kuulemma niin vahva sielu että suitsuke ei meinannut vaikuttaa. Olin aivan hämilläni asiasta, Kreivittären teoista ja tapahtuneesta oli uutisoitu maan laajuisesti, selvinneet pojat palasivat koteihinsa ja niin myös minä. Sain ylellisen kyydin kotiin ja suuren korvauksen, kotiin päästyä, ottoäitini Bella syöksyi luokseni itkien, kaikki tulivat luokseni ja kyselivät vointiani. He kertoivat uutisista ja katoamisestani, Riku oli löytänyt pudonneet ostokseni ja lasini. He olivat olleet tosi huolissaan minusta, Riku alkoi heti jaaritella että minua pitäisi vahtia jatkuvasti. Naurahdin sille, oli ihana olla kotona, olin ollut poissa kotoa neljä kuukautta… niin pitkään.

Viikkoja tapahtuneesta kävin Leon luona kylässä, halusin käydä Anthonyn haudalla kiittämässä häntä. Seisoin hänen haudallaan, katsoin kauniista hautakiveä joka oli hänelle laitettu. Minulle tuli hirmu surullinen olo, melkein itketti. Olisin halunnut tuntea hänet paremmin, hän pelasti henkeni omallaan. Olin ihmetellyt miksi hän teki sen minun takiani, kunnes vierailulla Leon oli kertonut Anthonyt rakastuneen minuun ja halunneen pelastaa minut… olin siitä niin surullinen että hän kuoli takiani… Palasin kotiini ja olin saanut taas päivärytmini kiinni, istuin taas kirjastossa ja lähdin taas illasta kotia. Riku odotti minua ovella, hymyilin hänelle. Riku ei halunnut minun kulkevan enää yksi, joten hän saattoi minut kotiin iltaisin ja lähti sitten itse slummille.

Tämmönen kuva tuli myös piirrettyä tarinasta :3

IMG_1820.jpg