Eli tästä lähtee seuraava tarina, jonka lupasin seuraavaksi julkaista, tarina julkaistaan kahdessa osassa :3 Ilmoitustalulle lisään sivun tarinassa esiintyvästä henkilöstä, joka on käytössä oleva henkilöni. Tarinan päähenkilö on Derek, minotaurus. Tarinassa esiintyvät Riku ja Bella ovat myös henkilöitäni, muista sivuhenkilöistä ei ole kuvia, joten ne jääköön lukian kuvitettavaksi X3 Tarina on fiktiivinen Derekin tosi elämässä, mutta muuten miljöö on realistinen.


Kävelin myöhään kotiin, olin ollut kirjastossa koko päivän, sulkemiseen saakka. Kuljin jo hiljentyvää katua pitkin, kun ohitseni kulki outo nainen. Hänen seuralaisenaan kulki kaksi hyvin nuorta poikaa, minusta heillä oli lasittuneet katseet, se karmi minua. Nainen oli pukeutunut runsaasti, hyvin arvokkaaseen pukuun, hän oli pukeutunut myös koristeelliseen synkänmustaan kaapuun jossa oli iso huppu, en olisi tunnistanut sitä naiseksi kuin isosta… rintamuksesta… Minua puistatti kun nainen kulki ohitseni ja tuli kylmä… Oloni tuli levottomaksi ja kävelin ripeästi kotiin.            Nukuin yöni kuitenkin hyvin, kävin koulussa ja menin taas illalla tekemään läksyt kirjastoon. Lähdin taas illalla pois, tapani mukaan. Kotona, orpokodilla oli liian rauhatonta tehdä läksyjä, päätin oikaista puiston poikki, kun ilma oli lämmin ja selkeä. Seisahduin nähdessäni ne kaksi eilisiltaista poikaa, he kantoivat jotain kädessään, kuljin kävelypolun toista laitaa katsoen maata, katsoin heitä varovasti kulmieni alta ja samassa räpsähti. Hieroin silmiäni kirkkaasta valosta, he ottivat minusta kuvan, käännyin heihin sanoakseni jotain, mutta he olivat poissa. Katselin ympärilleni hämillään, miksi he ottivat minusta kuvan. Kotiin päästyäni en sanonut kenellekään oudoista pojista.

Oli viikonloppu ja lähdin Rikun ja muiden kanssa kaupungille pyörimään, siellä oli markkinapäivä. Dragonvillen tori ja lähi kujat olivat täynnä myyntikojuja, vilskettä ja vilinää oli paljon. Olimme pitkään markkinoilla, olin ostellut kaikenlaista kotiin vietävää ja joutunut makselemaan Rikun pihistelyjä, kun olivat juosseet karkuun ja minä olin jäänyt seisomaan ihmeissään ja myyjä vaatinut maksua minulta. Toruin kyllä Rikua kun löysin heidät sitten jälkeenpäin, lähdimme pois. Katsahdin vielä markkinoille päin, sillä koko päivän on tuntunut että minua olisi tarkkailtu, kuvittelin varmaan, olenhan tällainen heikkohermo. Riku ja muut halusivat mennä Slummi alueelle, kielsin heitä menemästä, mutta sinne menivät. Itse en halua ja uskaltanut mennä slummille, en olisi halunnut kävellä yksin kotiin, sillä minua pelotti. Kävelin aika reippaasti kotia päin vilkuillen ympärilleni, en halunnut kohdata taas niitä outoja poikia… Muutama kortteli enää kotia, seisahduin pelosta, siinä ne taas oli… niitä oli nyt kolme, keskimmäinen heistä oli vanhempi, hän näytti suunnilleen minun ikäiseltä. He seisoivat edessäni katsoen minua, ostoskassini putosivat maahan, käännyin ympäri juostakseni pois mutta takanani oli vielä kaksi muuta poikaa. En päässyt minnekään, olin kauhuissani, tunsin kun kädet kietoutuivat rintani ympärille estäen liikkeeni. Yritin rimpuilla irti mutta kasvojani vasten painettiin liina, se haisi voimakkaalle… silmissä sumeni…

Heräsin, etsin lasejani unisena ja ponkaisin melkein pystyyn kun en haistanut mitään tuttua hajua… missä olin… mitä oli tapahtunut. Sitten tunsi kevyen otteen leuassani, joka nosti katseeni, käsi oli lämmin ja pehmeä naisen käsi.

- Oi miten kaunis sinä olet, silmäsi ovat niin kirkkaat vihreät. On niin surullista että ne ovat vaurioituneet… Mikä on nimesi kultaseni?

Naisen lempeä ääni sanoi, en nähnyt naista kuin epämääräisenä hahmona, olin lamaantunut, minua pelotti… mutta suuni liikkui kuin itsekseen.

- Derek..

Sanoin, oloni alkoi jostain syystä tuntua rennolta. Nainen otti pääni syliinsä ja silitti päätäni, hän tuoksui jotenkin tutulta… aivan kuin olisin haistanut hänet jossain ohimennen… ohimennen, hän oli se nainen sinä iltana kahden nuoren pojan kanssa. Mitä hän halusi minusta ja kuka hän oli…

- Olet niin suloinen, olet kuin taidokas veistos kultaseni, olet niin kaunis... Onko kukaan koskenut sinuun, onko kukaan vienyt sinulta sen? Onko sielusi viaton?

Nainen kysyi lempeästi, hänen äänensä oli rauhallinen ja jotenkin täynnä rakkautta ja intohimoa. Pudistin päätäni, nainen henkäisi ilosta ja halasi minua.

- Oi ihanaa! Olen löytänyt todellisen aarteen. Sinusta tulee kaikkein rakkain.

Nainen iloitsi, en ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mikä teki minusta aarteen… En jaksanut ajatella, en tuntenut enää pelkoakaan jostain syystä, tuntui kuin tämä olisi normaalia. Ilmassa tuoksui suitsuke, makea suitsuke…

Olin jossain vaiheessa nukahtanut, kun heräsin niin nainen ei ollut enää kanssani. Nousin istumaan ja etsin taas lasejani… niitä ei ollut missään… halusin nähdä kunnolla missä olin. Yritin nousta, mutta seisominen oli vaikeaa… olin jossain valtavassa sängyssä, tai siltä se vaikutti. Siinä oli paljon tyynyjä, isoja ja pieniä… silkkisiä kankaan paloja, isoja pätkiä, ne olivat yksivärisiä ja kirkkaita. Haroin käsilläni etsien sängyn reunaa, halusin pois tästä… törmäsin kädelläni roikkuvaan kankaaseen, yritin katsoa sitä. Se roikkui korkealla katossa ja laskeutui alas kuin verho, se ympäröi koko sängyn, en hahmottanut miten iso sänky oli. Etsin verhon reunaa, konttasin melkein kun pystyssä en pysynyt, poljin välillä lannevaatteeni helman päälle… minulla oli ylläni vain koristeellinen lanne vaate, halusin omat vaatteeni… Juuri kun olin löytänyt raon verhosta niin joku nykäisi voimakkaasti minut taaksepäin. Humahdin tyynyihin selälleni, tunsin kun joku istui päälleni hajareisin ja painoi käsiäni sänkyä vasten. En hahmottanut henkilöä kunnolla, mutta hän oli joku niistä pojista, en voinut liikkua… minua ahdisti kun hän oli niin lähellä ihoani, kuulin puhetta verhojen takaa.  Kaksi miestä juttelivat.

- On tainnut sisaremme löytää uuden pojan itselleen.

Toinen heistä sanoi ja vetäisi pojan pois päältäni.

- Syrjään siitä, että näemme uuden tulokkaan.

Mies sanoi ja nosti minut pystyyn polvilleni. Oli hetki hiljaista… näin kun he seisoivat edessäni katsellen minua, yritin nähdä heidät kunnolla… mutta tarvitsin silmälasini.

- Tällaista rakastajaa siskollamme ei ole ollutkaan, ihmiseläin… minotauri.

Minut pystyyn nostanut sanoi.

- Hän on kieltämättä aika suloinen, katso noita vihreitä silmiä, niin kirkkaat. Ei ihme että sisko ihastui häneen. Ikäkin taitaa olla vielä suunnilleen 17.

Toinen sanoi, hän arvioi ikäni oikein… moni on luullut minua paljon vanhemmaksi.

- Tämä taitaa olla sokeakin, ei katso meitä niin kuin muut…

Ensimmäinen sanoi ja huitaisi kätensä naamani ohi, siristin silmiäni ja käänsin pääni sivulle vaistomaisesti.

- Ei se ollutkaan, vain likinäköinen.

Hän jatkoi. Toinen tuli luokseni ja tönäisi minut kumoon, en reagoinut siihen kunnolla, käännyin kyljelleni.

- Suitsukkeen tuoksu on alkanut vaikuttaa, hän on pian täysin ohjattavissa.

Minut kaatanut sanoi ja naurahti, sitten kuulin kun nainen kiljaisi ja käveli ripeästi luoksemme.

- Mitä te teette! Ettehän ole koskeneet häneen!

Nainen huudahti ja tuli vierelleni ja nosti minut syliinsä silittäen päätäni.

- Häneen ette saa koskea sormenpäälläkään. Ulos makuusalistani.

Nainen sanoi tuimasti, miehet kumarsivat.

- Kyllä teidän ylhäisyytenne, Kreivitär Anette Love.

Toinen miehistä sanoi ivallisesti hymyillen ja he lähtivät nauraen pois. Nainen hymähti närkästyneenä.

- Kehtaavatkin pilkata siskoaan.

Nainen sanoi ja silitti päätäni… kuulin pientä kilinää ja loksahduksen, nainen käänsi päätänsä äänen suuntaan.

- Oi.. oliko suitsuke loppumassa. Hyvä että lisäsit sitä.

Nainen sanoi pojalle, joka tuli sitten hänen luokse ja alkoi harjata naisen pitkiä suoria hiuksia. Suitsukkeen haju voimistui, suitsuke… mitä ne miehet olivat sanoneet siitä. Minua nukutti… se johtui tuosta hajusta… siinä suitsukkeessa on jotain, tunnen oloni niin rennoksi, en jaksa ajatella mitään… en ajatellut edes pakoa, en ajatellut mitään muutakaan… silmissä sumeni.

En tiennyt milloin on päivä ja milloin yö, ajan tajuni oli tiessään, en tiennyt edes montako päivää olen jo ollut täällä. Olen vain oleillut tässä isossa sängyssä, se nainen on ollut lähelläni paljon. Hän on myös huomioinut minua enemmän kuin muita poikia, en ole oikein oivaltanut mitä ne pojat ovat. Ovatko he palvelijoita vai hänen lapsiaan... en ole kertaakaan kuullut heidän puhuvan. Olen vain kuullut sen naisen puheen ja kuinka hän ihannoi minua. Jostain syystä en saa enää sanaakaan sanottua, olen yrittänyt mutta ääntä ei lähde. Oloni on ollut jatkuvasti oudon rento, välillä olen vain tuijottanut tyhjyyteen välittämättä ympäristöstäni. Nainen on taas poissa, makasin selälläni ja joku pojista harjasi hiuksiani, hiukseni olivat kasvaneet pitkiksi. Nousin istumaan, katselin ympärilleni vaikka näin kaiken usvana. Siirsin hiukseni pois kasvoiltani, jotenkin minulle tuli mieleen se naisen nimi, Kreivitär Anette Love… muistan lukeneeni hänestä lehdessä. Hän taisi olla 13 planeetan, Dragonvillen alueen eteläisen kaupungin Kreivin vanhin tytär, joka sai Kreivittären nimen isänsä kuoltua muutamia kuukausia sitten sairauteen… Kreivittärestä ei pidetty, häntä sanottiin noidaksi… mutta hän on kieltänyt kaiken huhun… Ajattelin aika selkeästi, katsoin suitsuke astian suuntaan, se taitaa olla loppumassa. Nousin seisomaan varovasti ja lähdin suitsukeastiaa kohti, se pitää sammuttaa… en pääse pois muuten täältä. Päässä huimaa, kuulen kun joku lähestyy suitsuketta, siirsin verhon syrjään ja laskeuduin lattialle. Sorkkani kopisivat lattiaan, otin tukea sängyn reunasta… minua heikotti ja oksetti… Kuulin kun suitsukeastia kilahti, joku oli jo sen luona. Kuulin kun joku lähestyi minua selän takaa, kiiruhdin ja olin valmis lyömään astian nurin, kun joku tarttui käteeni ja taittoi sen selkäni taakse. Henkäisin kun se sattui, rojahdin polvilleni.

- Miksi teet tämän minulle rakkaani, miksi yritit poistua hellästä sylistäni…

Naisen ääni sanoi kuin kuiskaten korvaani, se oli Kreivitär. Hän laskeutui polvilleen ja halasi minua takaapäin, hän painoi pääni hänen rintaansa vasten.

- Päästä…

Sanoin hiljaa kahisevalla äänellä. Suitsuke astia kilahti uudelleen, joku lisäsi suitsuketta.

- Älä sano enää noin… olet niin kaunis ja särkyvä aarteeni, en anna sinua kenellekään. Olet viimeinen pala.

Kreivitär sanoi ja nousi antaen suukon poskelleni.

- Viekää hänet takaisin.

Kreivitär sanoi ja poistui, tunsin kuinka käsivarsiini tartuttiin ja minut vietiin takaisin suureen sänkyyn. Minulla oli niin huono olo, se johtui varmaan suitsukkeen vaikutuksen hiipumisesta. Kantajani jäivät viereeni istumaan, he taisivat jäädä vahtimaan, kunnes suitsuke vaikuttaisi taas. Suljin silmäni…

- Auttakaa joku minua…

Sanoin hiljaa kuiskaten… en jaksanut puhua… minua väsytti… nukahdin.