Sen verran sanomisissani voisin palata taakse päin ja kertoa ensin planeetta 13 siitä itsestään ja sen kolmesta ruusimmasta kaupungista ja niiden valtakunnasta ja lähi kylistä.


Planeetta 13 on lähes samanlainen, normaalin planeetan kanssa maanmuotojen osalta. Planeetta 13:sta on kolme suurta mannerta, Lohikäärmeiden manner, jonka tunnetuin kaupunki on Dragonville, Kallioiden manner ja sen tunnetuin kaupunki on Montei ja sitten on Kuivuuden manner ja sen tunnetuin kaupunki One Piece. Maanpinnalla on myös useita erikokoisia mantereita ja pienempiä saaria.

Kasvusto ja ilmasto on vaihteleva mantereilla, mutta nimensä mukaisesti Kallioiden manner on karu ja kivinen, rehevineen soliensa ja vuonojen paikka. Kallioiden manner sijaitsee pallon pohjoisosassa ja iso osa mantereesta on lumista tundra aluetta, Montein (lyhenteenä MOT) kaupunki sijaitsee kallioisella ranta alueella, isoineen satamineen, mantereen lämpimämmällä puolella.

Kuivuuden manner on päiväntasaajalla sijaitseva, kuiva aavikkomainen manner. Kuivuuden mantereella on suuria hiekka aavikoita ja hiekkaisia metsiä. Rehevä kasvusto mantereella on laikkumaisesti suurina keidas alueina ja vuoret ovat hiekan rosoittamia, pitkiä kapeita vuorijonoja. One Piece (lyhenteenä OP) sijaitsee myös ranta alueella ja tärkein elinkeino kaupungille on tuonti muista maista, joten satama alue on kaupungin sydän.

Lohikäärmeiden manner on monimuotoisuudeltaan rehevä ja vaihteleva. Manner on muodoltaan laajalle levittäytyvä ja tuliperäinen, mantereella vallitsee vuoden ajat. Lohikäärmeiden mantereen suurin vuoristo on Usvavuoret jonka juurella Dragonville (lyhenteenä DRV) sijaitsee, meren rannalla. Dragonvillen kaupunki levittäytyy alueellaan laajaksi ja sen alueeseen kuuluu useita pienempiä kyliä ja sekä valtakunnan reunoilla sijaitsevat pienemmät ruhtinaskunnat.

Suurin osa henkilöistämme asuu Dragonvillessä ja sen läheisyydessä.

Rahayksiköt ovat kaupungeilla omansa:

DRV:llä kullanväriset kulta kolikot.

OP:lla hopean väriset kulta kolikot.

MOT pronssin väriset kulta kolikot.

ja niissä vaakuna leimat

kultaharkko on ollut 1000 yksikköä, kultalaatta n.10cm mittainen on ollut 100 yksikköä (maan väreissä) ja sitten on ollut 1, 5, 10 ja 50 yksikön kulta kolikoita. Jalokivet ja kultahiput on kelvannut kauppiaille

Tässä maailmassa teknologia ei ole välttämätöntä tavallisille asukkaille, heidän taruolentokykyjensä rinnalla, josta syystä useampi asukas ei omista perus laiteita enempää koneita.

Tässä maailmassa on hassusti risteytynyt vanhanajan käyttäytyminen ja nykyajan hienot kehitykset. Hevosvaunut ja karu asumisen muoto on arkipäivää, autot ja monet muut teknologiaa sisältävät laitteet ovat hankalasti saatavia.

Vioittuneita raajoja, joita ei kyetä pelastamaan taikka parantamaan entiselleen, korvataan usein automaileilla. Automailit ovat myös edullisin vaihtoehto, kalliisiin sairaalassa tapahtuviin korjauksiin. Myös painavan rahapussin omistaja, sekä suurten lauman jäsenet (laumoista sitten myöhemmin lisää) pystyi hankkimaan itselleen robotti runkoisen raajan.

Useassa pienemmässä kylässä teknologia voi olla vielä vieras käsitys tai sitä siellä on vain niukasti, sähkövaloina ja vesipumpuissa.

 

Dragonville

Dragonville on asukasluvultaan suurin ja isoin kaupunki, sitä hallitsee kuningas pari ja on Lohikäärmeiden mantereen pääkaupunki. Dragonvillessä kruunun perii aina nainen, sekä Dragonvillessä on myös poliisivoimat, jotka turvaavat ja toimivat kaupunki alueella, kuningas kaartin rinnalla.

Dragonvillen hallitsijana on juuri valtaansa astunut Prinsessa Nana.

Pienempiä kyliä ei ole sen kummoisemmin keksitty, mutta niistä muutama: Dragonvillen alueella sijaitsevia kyliä ovat Peltokylä, mistä Lapis on kotoisin, Hopealuulohikäärmeiden kylä, joka esiintyy yhdessä tarinassa ja Meren valtakunta, joka sijaitsee Lohikäärmeiden mantereen merialueella, sekä eteläisin kaupunki Sole.

Dragonvillen kaupungin alla on Alamaailmaksi kutsuttu kaupunki. Alamaailmaa asuttavat rikolliset ja jengit, poliisilla ei ole asiaa sinne ja sen he saavat tuntea nahoissaan, jos sinne eksyy virka-asussaan, poikkeuksena Dragonvillen poliisipäälikkö Malik Inaho. (Malikista myöhemmin tarkennus, että miksi) Alamaailmaan pääsee ainoastaan salatuista porteista, joita löytyy ympäri kaupunkia. Taitavimmat voivat luoda uusia portteja tai teleportata kaupunkiin, jos se on heille tuttu. Alamaailmalla on myös oma johtajansa ja johtajan paikan saa vain jos peittoaa hallitsevan johtajan. Alamaailma on karu ja kova maailma, vahvat lyövät heikompansa nopeasti ja siellä vallitsee tarkka arvojärjestys ja myös kunnioitus toisia kohtaan.

Dagonvillen kaupungissa on myös Slummi alue, vanha kaupungin osa, joka on erotettu muusta asuinalueesta korkealla verkkoaidalla. Slummi alue on köyhän kansan aluetta ja ei kovin suosittu, rikolliset viihtyvät sen kaduilla hyvin. Slummi on myös suosittu katutappelu alue, jonne poliisit eivät mene kuin tarpeen vaatiessa.

 

Montei

Montei sijaitsee Kallioiden mantereella ja on yksi suurimmista kaupungeista ja on myös mantereen pääkaupunki. Montei on yksi kehittyneimpiä teknologia kaupunkeja ja sitä kutsutaan kyberkaupungiksi, Monteissa vallitsee demokratia.

Monteita hallitsee Yuki Hirotosi, joka nousi valtaan suuren älynsä ja halusta viedä teknologiaa eteenpäin. Yukista tuli ajan mittaa Montein suurin pääyksikkö ja Yuki hallitsee kaupunkiaan yhä edelleen maanalaisissa toiminta yksiköissä.

Montein asukasluvusta noin 68% on kyborgeja tai omaavat kyborgi osia kehossaan, kaupunkia kuvataan myös hiukan scifimäiseksi. Teknologia ei ole levittäytynyt kaupungista eteenpäin sen huonojen markkina kiinnostuksen vuoksi, automailikauppa käy hyvin.

Monteilla on suurin ja vilkkain kauppasatama ja lentorahtiliikenne, sekä oma avaruustukikohta. Montein satamasta lähtee kaikki jalometallit raakana tai taottuna eteenpäin, joten tämän johdosta Monteilla on raskaasti varustetuin sotakalusto.

Montei rakentui vanhan kaivoskaupungin päälle ja levittäytyi laajaksi, sen vanhoihin kaivoksiin jäi tilaa, jonne Yuki ei rakentanut mitään ja näin jätti pelivaraa sinne. Nyt niitä valloittaa Montein alamaailma, Kyborg kaivosto.

Monteista eteenpäin vuoristoon, sijaitsee uudempi kaivos, jonne on kohonnut pieni kaivoskylä.

Monteilla on omassa omistuksessa oleva saaristorykelmä omien vesistöjen ulkopuolella, jossa viljellään ruokaa ja raaka-aineita Montein kaupungille. Siellä sijaitsee myös Montein yksi Meritukikohta.

Yukin yksi suurimmista saavutuksista oli yhdistää taikuus ja teknologia keskenään ja näin sai Yuki luotua uuden elävän jalometallin, josta sai kehitettyä liittämällä siihen biologisia osia uuden ”ihmisrodun”, jolle tuli nimeksi Humanoidi 0.2. Yuki edustaa tätä rotua ainoana tällä hetkellä.

 

One Piece

One Piecen kaupunki sijaitsee päiväntasaajan kohdalla ja on kuiva ja hiekkainen kaupunki. One Piecen hallitsijalla on suuret kasvihuoneet ja viljely alueet palatsinsa mailla, josta kaupunki saa osan ravinnostaan, tuonnin lisäksi.

Satama on One Piecella elintärkeä ja satamassa sijaitsee suurin laivan rakennus telakka, jossa valmistetaan niin kauppalaivat, matkustajalaivat kuin sotalaivojen rungot muille valmistajille.

One Piecen hallitsijana on Primerai, valkoleopardikentauri, joka hallitsee valtakuntaansa äitimäisin ottein. One Piece on tuli elementin omaavien taruolentojen suosittu asuin paikka, sen kuuman ja kuivan ympäristönsä takia. Luonnollista kasvillisuutta on vähän ja ympäristöönsä sopeutuneita.

Kuivuuden mantereen hiekka on erikoista, mitä enemmän hiekkaa on sitä voimakkaammin se estää taikuuden käytön, mutta aavikoilla voi nousta voimakkaita, luonnollisia taikahiekkamyrskyjä. Taikahiekkamyrskyt ovat arvaamattomia ja niihin joutuneet karavaanarit voivat kokea odottamattomia tapahtumia.

IMG_1833.jpg