Nyt tuli lyhyt pätkä kun seuraavasta voi tulla aika pitkä kun ei ole sopivaa saumaa siinä. Laitoin myös pari kuvaa tarinaan liittyen :3 Lumenjumala: henkilöt ja tausta tiedot osioon lisätty tietoa.

Seuraavana aamuna heräsin kylmissäni, minua vielä palelsi ja olo tuntui hiukan heikolta, nousin sängystä peitto ympärilläni ja hipsin tuvan puolelle ja istuin takan ääreen. Lapis istui myös takan ääressä ja hörppi kaakaota.

- Minulle on tapahtunut niin paljon kaikkea kummalista tänne tuloni jälkeen. Olen nähnyt outoja unia, jotka liittyvät niin vahvasti arkeeni… ja tunnen kaiken fyysisesti mitä unissani tapahtuu ja en voi unohtaa niitä sanoja mitä se outo hahmo sanoi minulle unessa…

Sanoi tuijottaen lattiaa, en meinannut uskoa edes itseäni taikka silmiäni enää… mutta aion uskoa äitini sanoja, vaikka en tuntenut äitiäni taikka nähnyt häntä ikinä. Luotan jotenkin häneen täysin… Lapis pyysi kertomaan mitä unessani kerrottiin, selitin sen hänelle, minulle tuli kylmiä väreitä kun kerroin Lapikselle niistä tunteista mitä tunsin unessani. Lapis oli mietteliäs ja hiukan epävarma.

- Varjo yrittää kurottautua sieluusi, tuhota sinut sitä kautta… en pysty sanomaan enempää, vain sen että avain on ratkaisu äitisi menneisyyteen, sitä hän yrittää kertoa unessasi.

Lapis sanoi. Kosketin koruani kaulassa, yritin miettiä mihinkä avain sopisi, jos se kerta olisi ratkaiseva tekijä minulle. Nousin nopeasti ylös tuolista oivallettuani mihin avain kävi.

- Äitini päiväkirja…

Sanoin ja kävin pukemassa vaatteet ylleni ja lähdin mönkkärini luo, Lapis tuli yllättyneenä perääni ja kysyi minne olin menossa. Sanoin Lapikselle meneväni kotona käymään ja sanoin tietäväni mistä löydän tietoa. Käynnistin mönkijäni ja lähdin ajamaan kotiin, kuulin vaimeasti Lapiksen huutavan perääni jotain, en jäänyt kuuntelemaan sitä. Ajoin kotia ja ryntäsin sisään ja otin valokuvan käteeni jossa äiti piteli kirjaa kädessä ja katsoin sitä. Menin takan luo ja katsoin sen vieressä olevaa kirjahyllyä.

- Valkoinen päiväkirja… kulta reunuksin..

Ajattelin ääneen ja etsin sitä, kunnes löysin sen alimmalta hyllyltä ja otin käteeni. Istuin nojatuoliin ja otin avaimen kaulaltani ja sovitin sitä lukkoon, väänsin avaimesta ja lukko naksahti auki. Tuijotin kirjaa jännittyneenä, mietin mitä siellä mahtaisi lukea ja avasin kirjan jostain kohtaa ja luin yhden päivän tapahtumat…” – Ilma on myrskyinen ja synkkä, elämme pimeän aikaa.. Muistan sen kuin eilisen, vaikka siitä on jo kymmeniä vuosia, se vaivaa minua. Onneksi minun rakas mieheni jaksaa olla vierelläni minun heikkoina aikoina, raskaus on minulle vaarallista aikaa, pelkään menettäväni hänet. Hän on viimeinen toivomme minun menetykseni takia.” Se oli lyhyt kirjoitus, mutta siinä oli paljon outoja asioita, äiti odotti minua silloin… Selasin kirjaa alkuun päin ja luin muutamia kirjoituksia. Hän kertoi kaiken päiväkirjassa niin tarkasti kaiken tuskankin ja vaikeudet, mitä hän oli kokenut… Luin kirjoituksen, jonka äiti oli kirjoittanut toettuaan peuran menetyksestä… ” - Löysin Lumenjumalan liian myöhään, tuntui kun olisin kuollut, tunsin sen hyytävän kivun kun varjo otti hänet vangikseen ja vei hänen sielunsa… tunnen yhä käsissäni peurani kylmettyneen ruumiin.. minua itkettää… isäni on myös kuollut… kukaan ei ole auttamassa minua, miten jaksan eteenpäin… pimeä kausi alkaa, se on vyörynyt jo kylämme ylle. Isä sanoi pimeyden jatkuvan kunnes uusi Lumenjumala syntyy… kaikki riippuu nyt minusta… olen vasta kahdentoista… minun on synnytettävä lapsi ennen kuin kehoni heikkenee… Lumenjumala ei ole parantamassa minua.” Olin sanaton ja järkyttynyt, äiti on kokenut kovia nuorena hän oli kahdentoista, kun hän löysi ja menetti Lumenjumalan…, saman ikäisenä kun minä menetin isäni. Mutta en saanut tarvitsemiani vastauksia… vain sen että minä olen jokin, mikä äiti oli minua ennen ja minun on löydettävä Lumenjumala… mutta miksi… päätäni särki, oloni tuntui heikolta. Tätä Lapis varmaan huusi perääni, olinhan vielä rasittunut uneni tapahtumista. Tiputin kirjan vahingossa lattialle ja sen välistä tippui jotain papereita. Nostin kirjan ja paperit, paperit näyttivät vanhoilta, selasin niitä ja luvin yhden lyhyen tekstin.

- Lumenjumala parantaa Suojelijan, Suojelija pelastaa Jumalan. Jumala yhtyy Suojelijaan, Suojelija tuhoaa varjon.

Luin ääneen, En meinannut ymmärtää sitä, tämä kaikki oli niin käsittämätöntä, Lapis sanoi aivan samaa. Katsoin toisia papereita ja luin yhden paperin päältä että se oli omistettu minulle. ” – Rakas lapseni, kirjoitan tämän kirjeen sinulle siksi, että en voi kertoa tätä sinulle kasvotusten, sillä olen luultavasti kuollut sairauteeni. Olet Suojelija, minä olen Suojelija. Kuulumme ikivanhaan Suojelijoiden klaaniin, jotka ovat syntyneet suojelemaan Lumenjumalaa, puhdasta, viatonta ja valon tuovaa jumalaa. Suojelijoiden klaaniin syntyy kerrallaan yksi Lumenjumalan suojelija, joka on heikko ruumiiltaan, mutta vahva sielultaan. Hänen on tarkoitus löytää jumala ja ottaa hänet rinnalleen suojellakseen häntä elämänsä loppuun asti, vain Lumenjumala pystyy parantamaan suojelijan heikon ruumiin ja he yhdessä pystyvät kukistamaan Varjon joka yrittää vangita jumalan ja syöstä maamme pimeyteen. Jos varjo tappaa jumalan, tulee pimeä aikakausi ja se kestää seuraavaan Lumenjumalan syntyyn. Sinun on surmattava varjo sinulle luodulla aseella, sen luodit ovat valo ja rakkaus jotka syntyvät suojelijan tahdosta ja rakkaudesta.” Laskin paperin syliini, olin tosi järkyttynyt, en tiennyt mitä olisin tehnyt, kaikki oli niin sekaista. Pitäisikö minun rakastaa Lumenjumalaa… Lumenjumalaa joka tappoi isäni… heitin paperit lattialle ja nousin ylös.

- Tämä ei ole totta, turhaa taikauskoa… ei tällaista voi olla olemassa. En ole ikinä kuullut kenenkään puhuvan mitään tällaista… isäkään ei kertonut mitään tähän liittyvää.

Puihin ärtyneenä itsekseni ja lysähdin takaisin istumaan, minua itketti, oli niin turhautunut olo, itkin.

En tiedä kauanko istuin siinä tuolissa kunnes kuulin tiukujen ääntä ulkona, nousin ylös ja menin ulos. Ulkona oli tullut pimeää ja lunta satoi kevyesti maahan, katsoin pimeyteen, kylän valon kajoon. Lumenjumala tuli luokseni ylvään näköisenä, se tuli aivan lähelle eteeni, hänen jalassaan näkyi luotini aiheuttama naarmu. Tuijotimme toisiamme, katsoin peuran vasenta silmää ja sen silmän yli menevää merkkiä.

- Lapis…

Sanoin kuiskaten, peura nyökkäsi kevyesti pienellä liikkeellä. Peura kääntyi lähteäkseen pois ja näin silloin ampumani haavan, se oli hiukan tulehtunut.

- Miksi minä… miksi juuri minä… minä en usko tähän kaikkeen, en ymmärrä tätä.

Sanoin ja nousin mönkijäni kyytiin, kun peura lähti juoksuun, ajoin peuraa takaan. Kuulin sen helinän ja katsoin kuinka hän juoksi niin kevyesti tiellä, niin kevein askelin. Peura juoksi Lapiksen talolle ja pysähtyi oven lähellä, muuttui ihmiseksi ja astui sisään, pysäytin mönkijäni etupihalle tyynenä ja menin sisälle. Lapis seisoi selkä ovelle päin, hän oli miehenä, katsoin Lapista hiljaa ovelta, näin kuinka hän muuttui naiseksi, hiukset kasvoivat pitkiksi ja kihariksi, hänen kehonsa muuttui naisen kehoksi. Lapis kääntyi katsomaan minua, hän oli surullisen näköinen, hänen poskensa olivat hiukan punertavat, hänellä oli kuume noussut. Tuijotimme toisiamme pitkään ja hiljaa.

- Anteeksi… en ole voinut kertoa tätä sinulle, sillä sinun oli löydettävä minut…

Lapis sanoi, olin hiljaa ja katkera.

- Miksi et pelastanut isääni… jos kerta pystyt parantamaan… miksi…

Sanoin vihaisena purren hampaitani yhteen.

- Olen pahoillani, minä yritin… olin niin pieni ja pelokas vielä, en… en hallinnut voimiani… olen pahoillani minä pelkäsin… minä yritin mutta voimani eivät riittäneet kuin tyrehdyttämään veren vuodon…

- Valetta!! En usko sinua… haluan kostaa Lumenjumalalle …mutta sinä.. sinä olet….

En pystynyt sanomaan sitä, en pystynyt sanomaan sitä jos en uskonut itsekkään siihen, en olisi halunnut uskoa siihen.

- … Lumenjumala…

Sanoin periksi antaen ja haikeana, en voisi tappaa Lapista, en aio murha työhön… Katsoin lattiaa sumein silmin, kyyneleet olivat nousseet silmilleni, tunsin kuinka Lapis kietoi kätensä ympärilleni halaten ja lohduttaen, purskahdin taas itkuun. Hetken itkettyäni pyyhin kasvoni hihaan, katsoin Lapista.

- Sinulla on kuumetta, mene lepäämään…

Sanoin ja Lapis meni lepäämään, minä menin verstaalle ja istuin kelkkani ääreen ja laskin käteni kelkan päälle.

- Anteeksi isä… en voi kostaa puolestasi… anna anteeksi…

Piirsimpä viime yönä tälläsen kohtauksen tarinasta, peura näyttää hirmu vihaselta -_- sägyssä oli hankala piirtää tarkasti...

IMG_1800.jpg

En ole mikään mestari aseiden piirtämisessä.... aika hirveät...

IMG_1796.jpg?1431422820