Lumenjumala on aika pitkä tarina, joten osia tulee vielä jokunen nippu. Tämän tarinan jälkeen yritän malttaa ottaa käyttöön säännöllisen julkaisu välin :3

Seuraavana aamuna heräsin sängyltäni ja päähäni koski. Nousin istumaan ja hieroin ohimoitani, aivan kuin olisin krapulassa, havahduin katsomaan kättäni, se oli ihan normaali. Mietin viimeöistä, oliko se sittenkin unta… se ei voinut olla mitenkään totta. Nousin ylös sängystä ja menin tuvan puolelle, Lapis istui keittiönpöydän äärellä hiljaisena ja vakavana. Otin kahvia pannusta ja istuin hänen vastapäätä, Lapis tuijotti mukiaan.

- Sano että näin unta yöllä… se ei voinut olla totta… se ei voinut mitenkään olla totta.

Sanoin ja katsoin Lapista vakavasti, Lapis tuijotti mukia ja pyöritteli sitä käsissään, hän näytti vaivautuneelta ja hän nosti hiuksensa korvan taakse. Näin hänen vasemman silmänsä ja oudon merkin siinä, se oli neliskanttinen kapea sininen merkki, se meni poskipäästä otsan puoliväliin silmän yli.

- Jumala parantaa suojelijan, suojelija pelastaa jumalan, Jumala liittyy suojelijaan, suojelija tuhoaa pahan.

Lapis sanoi ja katsoi minua, en ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Suojelija, miksi kuulen siitä niin paljon, liittyykö se jotenkin minuun.

- Mitä tarkoitat suojelijalla… miksi sinulla on tuollainen outo merkki silmässä, Lumenjumalalla on myös sellainen. Oletko joku jumalan palvoja…

Sanoin ja kysyin, ajatukseni olivat sekaisin, miten minun olisi pitänyt suhtautua tähän.

- En voi kertoa sinulle haluamaasi vaikka haluaisin, sinun on itse löydettävä vastauksesi.

Lapis sanoi, olin tyrmistynyt, miksi hän sanoi tuollaista.

- Tämä menee nyt niin sekavaksi… en tiedä mitä oikein höpötät ja mitä pitäisi uskoa, mutta uskon että sinun ja Lumenjumalan välillä on jokin yhteys… aion selvittää sen, se on ainakin varma asia.

Sanoin hiukan äreänä, Lapis hymyili lämpimästi, katsoin häntä vihaisena. Tuhahdin ja painuin kelkkani kimppuun, mutta sitä ennen kävin lääke kaapilla ja annoin Lapikselle lääke annoksensa ja menin verstaaseen ovet paukkuen. Myöhemmin päivällä ajattelin käydä pienellä lenkillä haukkaamassa raitista ilmaa, hölkkäsin kotikylälleni ja kävin kotona. Sisällä oli pölyistä, pöly valtaa talon nopeasti kun siellä ei liikuta, pyyhkäisin pölyt valokuvasta, siinä oli äitini ja isäni, minä olin vielä äidin mahassa. Äiti näytti iloiselta, mutta hiukan sairaalloiselta, isä oli kertonut että äitini sairasteli paljon ja hänellä oli samankaltainen sairaus kuin minulla. Muistin uneni jossa olin nähnyt äitini, hän näytti samanlaiselta kuin kuvassa. Katsoin kuvaa pitkään ja huomasin nyt vasta että äitini kaulassa oli jokin pieni avain koru, muistin sen korun, olin saanut sen isältä, sillä äiti oli pyytänyt antaa sen minulle. Menin vanhaan huoneeseeni ja otin avaimen yöpöytäni laatikosta, nostin sen kasvojeni tasolle ja katsoin sitä. Se oli kauniin hopeinen ja se kimmelsi ulkoa tulevasta valossa. Laitoin sen kaulaani ja menin takaisin eteiseen ja katsoin vielä kuvia, minua harmitti kun meistä kolmesta ei ollut yhteistä kuvaa. Nostin vielä yhden kuvan käteeni jossa äitini istui takan ääressä hymyillen ja piteli kirjaa kädessä, olin joskus nähnyt tuon kirjan jossain, mutta en muista missä. Laskin kuvan pöydälle ja lähdin, lukitsin oven kunnolla ja lähdin takaisin Lapiksen luo. Saavuin Lapiksen luo ja Lapis oli tehnyt ruokaa, toruin häntä kun hän oli ollut niin pitkään liikkeessä, hän ei saisi rasittaa jalkaansa liikaa, Lapis hymyili vain lämpimästi ja sanoi ruuan olevan pöydässä. Kävimme syömään ja syönnin jälkeen komensin Lapiksen lepäämään ja minä siivosin pöydän, menin sitten takaisin verstaaseen. Sain korjattua kelkkaani paljon, kotona käynti oli piristänyt minua ja jaksoin keskittyä kunnolla kelkan korjaamiseen, lopetin työt kun minulta uupui muutamia osia. Siistin pöytiä illan päätteeksi ja nostin sen kummallisen aseen käteeni, katsoin sitä ja menin Lapiksen luo.

- Kenenkä tämä kummallinen ase on?

Kysyin Lapikselta varovasti, sillä ajattelin että hän voi pelästyä sitä. Lapis katsoi asetta yllättyneenä, ei yhtään pelästyneenä, ennemminkin helpottuneen näköisenä…

- Se on sinun aseesi, älä kysy enempää.

Lapis sanoi hymyillen, ihmettelin sitä ja ajattelin että tää oli tätä, tiedän mutta en voi kertoa, se oli turhauttavaa. Vein aseen verstaaseen ja autoin sitten Lapiksen sänkyynsä ja menin sitten itsekin nukkumaan. Nukahdin pian ja näin taas unta, se oli painajainen…

Oli kylmä ja pimeää, näin vain pimeää ympärilläni, tunsin kun joku kulki ohitseni. Käännyin kulkijaan päin ja samassa tunne tuntui taas selkäni takana, kuulin naurua, ilkikurista ja painostavaa naurua, selkäpiitäni karmi. Tunsin yhtäkkiä kylmän, vihlaisevan kivun kulkevan lävitseni, henkeäni salpasi ja kyyristyin melkein polvilleni, nauru kuului taas, kohotin katseeni ja näin tumman epämääräisen hahmon edessäni. Hahmo tarttui leukaani ja katsoi minua silmiin, tunsin pelkoa, ahdistusta ja suunnatonta tuskaa kosketuksessa.

- Vai tällainen suojelija on minulla vastassa.

Hahmo sanoi ja nauroi ilkikurisesti, tunsin kuinka voimani hiipuivat, tämä oli vain painajaista, halusin herätä tästä…

- Niin… unta vain pieni viimeinen suojelijani, tulet jäämään uneesi niin kuin muutkin. Vien valosi, vien pelastuksesi, voimanne jäävät sinuun. Vien pienen peurasi ennen kuin sinä löydät sen.

Tumma hahmo sanoi ja nauroi, hänen naurunsa kaikui joka paikassa, minua uuvutti. Hänen kätensä oli niin kylmä, en jaksanut liikuttaa käsiäni, silmäni eivät meinanneet pysyä auki, kuulin sydämen lyöntini korvissani.

- Juuri näin suojelija, sammu hiljaa. Sammu niin kuin äitisi, joka menetti peuransa minulle.

Hahmo sanoi hymyillen, miksi hän puhui äidistäni… Kuulin jossain kaukana tiu’un helinää, hahmo kääntyi näreästi äänen suuntaan, tunsin kuinka hän kiristi otettaan leuastani.

- Vai yrität sinä parantaa hänet sieltä käsin, minä tulen vielä nappaamaan sinut niin kuin nappasin edellisenkin.

Hahmo sanoi itsevarmasti, sitten yhtäkkiä väliimme lehahti haalea hahmo, se tuli väliimme kuin kevyt lumi pyry. Hahmo loittoni minusta, rojahdin maahan väsymyksestä ja sydämeni hakkasi vaimeasti. Samassa tunsin kuinka lämmin pieni kipunointi valtasi kehoni heti hahmon irrottaessa otteensa, haalea hahmo kääntyi puoleeni ja silitti poskeani.

- Ole vahva poikani… usko katseeseesi ja sydämeesi, se kertoo tien sinulle.

Haalea hahmo sanoi lempeästi ja katsoi minua hymyillen.

- Äiti…

Sanoin heikosti, en jaksanut pitää silmiäni enää auki ja suljin ne. Seuraavan kerran kun avasin silmäni näin Lapiksen edessäni hätäisen näköisenä, hän oli kalpea järkytyksestä ja hänen silmilleen oli kertynyt kyyneleitä.

- Luojan kiitos sinä selvisit, pelkäsin että menetän sinut… varjo oli melkein saada sinut…

Lapis sanoi värisevällä äänellä, hän pidätteli itkua. Katsoin häntä ja otin Lapista kädestä kiinni.

- Olen kunnossa… minua vain paleltaa ja väsyttää…

Sanoin lohduttavasti Lapikselle, Lapis hymyili ja laittoi peittoa paremmin ylleni.

- Voit nukkua nyt rauhallisin mielin, tarvitset lepoa, tarvitset sitä paljon…

Lapis sanoi ja antoi suukon otsalleni, hymähdin ja nukahdin väsymyksestä.