Heräsin seuraavan kerran sairaalasta, nousin istumaan ja katoin seinällä olevaa kalenteria. Olin nukkunut neljä päivää. Iltapäivällä pääsin pois juteltuani lääkärin kanssa, sairauteni oli taas pyörtymiseni jälkeen kohentunut ja lähes tiessään. Lääkäri varoitti silti rasittamasta itseäni, menin pajalleni ja huomasin että kaverit olivat sentään tuoneen mönkkärini pois metsän laidasta. Onneksi lunta oli tullut jo niin paljon että voisin ruveta ajamaan kelkalla. Ajatus sai mieleni rauhoittumaan ja päätin lähteä ajelulle. Matkalla metsän reunaan ajoin tätini talon ohi ja siitä tulikin outo uneni mieleen, olin taas nähnyt outoa unta sairaalassa, ennen kuin olin herännyt. Siinä oli taas se peura ja se tyttö, mutta hän ei ollut peurana vaikka se oli hän, aivan kuin he olisivat olleet yksi ja sama.. kuulin unessani tuskaista ja hätäistä valitusta. Se karmi selkäpiitäni, joku puhui minulle, mutta en kuullut hänen sanojaan. Muistan unestani vain yhden lauseen joka kuului kaikuna, anteeksi. Ajoin metsään ja painoin kaasun pohjaan, vauhti tuntui hyvältä, rakastin kelkkailua. Ajoin pitkälle metsään, ajoin saman reitin minkä ajoin aina lumen tultua, reitin joka oli minun ja isäni viimeinen reitti. Ajoin itärajalle asti ja pysähdyin kallion seinämän luo ja sammutin moottorin. Ilma oli tosi tyyni ja rauhallinen, lunta satoi yksittäisinä hiutaleina, sydämeni hakkasi muistellessani sitä iltaa. Hymyilin, sillä olin saanut osuman Lumijumalaan, luoti oli osunut siihen napakasti, uskoin sen olevan lähistöllä, uskoin löytäväni hänet helposti, olinhan mestari jäljittäjä. Nousin kelkkani kyytiin ja ajoin ampuma paikalle, paikalle missä näin sen viimeksi. Lunta oli tullut paljon neljän päivän aikana, se vaikeutti etsintää. Katselin ympärilleni ja etsin jälkiä ja mietin sen mahdollista pakoreittiä. Lähdin kotona käymään, pakkasin retki tarvikkeeni ja teltan, laitoin kelkkani perään pienen reen. Valmistauduin parinviikon reissuun, otin pari polttoaine tankkia mukaan ja lähdin matkaan. Menin alkupaikkaan ja etsintöjeni jälkeen löysin haalistuneita verijälkiä puiden kyljistä, kävely oli tosiaankin tehnyt kipeää hänelle. Pystyin seuraamaan erilaisia jälkiä pitkin pitkän matkaa kunnes ne katosivat. Harmistuin hiukan siitä, mutta en lannistunut, jatkoin etsimistä, onnistuin tai en onnistu, ei sen väliä. Viikon ajettua lunta alkoi sataa ja päätin lopettaa sillä olin hukannut jäljet ja ruoka varastot olivat lopussa, kun pari nälkäistä sutta olivat käyneet penkomassa laukkuni ollessa kävellen etsimässä jälkiä. Ajoin aika tiheässä lumisateessa, tuuli oli navakkaa, en oikein hahmottanut enää missä tarkkaan ottaen olin, mutta en ollut silti eksyksissä. Hidastin vauhtia sillä näin hämärästi edessäni jotain valoa, ajattelin että olisiko se naapuri kylämme, olinko ajanut hiukan sivuun reitiltä, katsoin kelkkani kompassia, se liikkui levottomasti ja ei löytänyt oikeaa suuntaa, kummallista. Lähemmäksi valoa ajettuani huomasin sen olevan pieni hirsitalo, ihmettelin sitä ja katsoessani sitä en huomannut edessäni pientä kantoa joka pilkisti lumen alta kunnes oli liian myöhäistä. Kanto osui oikeanpuoleiseen sukseen väistäessäni sitä ja kanto rikkoi suksen ja kelkan kallistuessa toinen kanto raapi vielä telojen rattaita. Kirosin ja yritin pitää kelkan hallinnassa ja sain ajettua sen hirsimökin pihaan, sammutin moottorin ja katsoin kiroten rikkoutunutta suksea. Sillä ei voinut ajaa ja lumipyryssä en nähnyt rattaitten kunto, menin mökin ovelle ja koputin. Yllätyin suuresti nähdessäni kuka avasi oven, hän pyysi tulemaan peremmälle ettei lunta tulisi sisään. Kopistelin lumet eteiseen ja riisuin kypäräni, sisällä oli lämmintä. Hän oli todella kaunis, hänellä ei ollut silmälaseja, kunnes hän laittoi ne silmilleen ja katsoi minua. Hänen ilmeensä oli yllättynyt.

- Kas mikä sinut tänne tuo, ulkona on hirmuinen keli. Haluatko jotain lämmintä juotavaa?

Hän kysyi lempeästi, nyökkäsin ja hän meni laittamaan veden kiehumaan.

- Kelkkani särkyi ajaessani sen kantoon lähellä mökkiänne, sillä ei voi ajaa kunnes pääsen korjaamaan sen.

Sanoin hänelle, hän katsoi minua hymyillen ja teki kaakaota ja ojensi höyryävän kupin minulle ja viittasi istumaan. Istuin keittiön pöydän ääreen.

- Voit odottaa sisällä lumi sateen laantumista. Teen jotain syömistä.

Hän sanoi ja meni pienen keittiönurkkauksen luo ja alkoi kokata, katselin sillä aikaa ympärilleni hörppien kaakaotani. Mökki oli pikkuinen, siinä oli yksi iso tila joka toimi olohuoneena ja keittiönä, tilan toisessa päässä oli kapea käytävä jonka vastakkaisilla puolilla oli varmaan makuuhuone ja kylpyhuone, käytävän päässä oli ovi, se johti varmaan pieneen verstaaseen tai varastoon. Tämän tyylisiä taloja oli paljon kylässämme, mutta emme tainneet olla ihan kylässä asti.

- Mikä on nimesi, en muista sitä enää, vaikka minulle kerrottiin nimesi kun toin radioni teille.

Hän kysyi minulta, havahduin ajatuksistani.

- Nimeni on Chole Mahoyn, emme taida olla kylässämme.

Sanoin ja kysyin samalla.

- Kylääsi on noin seitsemän kilometriä, minun nimeni on Lapis Silk.

Hän sanoi, meinasin sanoa että Lapishan on miehen nimi, mutta pidin suuni kiinni. Miksi hänellä oli miehen nimi. Lapis taisi huomata sen kun hän naurahti minulle.

-. Tiedän, se on miehen nimi, mutta voi se olla naisenkin.

Lapis sanoi hymyilen ja toi minulle keittoa, se oli villisikakeittoa, arvelin… kun maistoin sitä. Se oli tosi hyvää, osaanhan minäkin sitä laittaa, mutta hänen tekemässä oli jotain, mikä teki siitä jotenkin tosi herkullista. Se voitti jopa Maryn tekemät keitot. Söin sen hyvällä ruokahalulla, olihan minulla nälkä kun pelkkää säilykkeitä syönyt viikon. Syötyäni kiitin Lapista hyvästä ruuasta, katsoin kelloa, oli jo myöhä. Lapis oli käynyt laittamassa ruokailuni aikana minulle vierashuoneen kuntoon.

- Kauankohan tuo myräkkä kestää…

Puhuin hiljaa puoli ääneen.

- Lumisade kestää vielä ainakin huomiseen iltaan.

Lapis sanoi kuultuani puheeni, ihmettelin miksi hän sanoi sen kuin tietäisi milloin se loppui. Menin vierashuoneeseen ja kurkkasin ikkunasta ulos, siellä pyrytti vielä kovasti, kelkastani ei meinannut nähdä mitään. Yritin katsoa millainen taivas oli ja ajattelin tuulen perusteella lumisateen kestävän vain yön yli, aamulla se varmaan jo heltiää. Suljin verhon ja kävin nukkumaan, en tiennyt itseäni niin väsyneeksi, sillä nukahdin aika nopeasti, muuten olen huono saamaan unta.