Mjooo. Eli julkaisen tänään tarinan ja huomenna sitten tieto pläjäys :3

Tästä lähtee sitten varsinainen tarina Kahrista ja Samista.


Taivas vinkui äänipommien viuhuessa halki taivaan, iskeytyen kuin ilotulitus sinihohtoiseen suojakilpeen. Lingot latautuivat uudelleen naksahdellen rattaiden kiristyessä viritykseen, valmiina ampumaan uudet pommit myrskyiselle taivaalle. Valkohohtoiset, hopeisiin haarniskoihin puetut peurat asettuivat valmiuteen, luoden uuden suuren suojakilven etu rintamalle. Kookas valkoiseen, veren tahrimaan haarniskaan puettu peura, astui joukon eteen, huutaen kannustavasti ja vahvisti omalla hohteella kilpeä. Uudet pommit iskeytyivät kilpeen, joka murtui yhdestä laidasta päästäen tuhoisat sirpaleet iskeytymään haavoittuvaan maaperään. Tuskan huudot kiirivät ilmaan ja lähistön talot syttyivät tuleen, joukko peuraihmisiä tuli valkohaarniskan luokse.

- Komentaja! Sudet pääsevät läpi, kilpemme eivät ole tarpeeksi voimakkaita suojelemaan kylää. Menetämme kylän…

Yksi peuroista sanoi, kumartaen Komentajalle, joka muuntautui ihmiseksi ja tuli heidän luokse.

- Älkää vaipuko epätoivoon. Hakekaa poikani.

Komentaja sanoi.

- Mutta hän on liian nuori sotaan.

Peura sanoi ja katsoi epäilevästi Komentajaa.

- Sillä ei ole nyt väliä, kylä on suojattava. En anna Susi klaanin viedä työllä rakentamaamme kotiamme. Poikani suojaus on tarpeeksi voimakas.

Komentaja sanoi ja komensi kaksi peuraa hakemaan poikansa. Hetken päästä Komentajan luokse tuotiin nuori peuran vasa, jonka kannoilla riensi hänen emonsa hädissään ja raivoissaan.

- Rakas! Kuinka julkeat käyttää poikaamme tähän sotaan! Hän on vielä liian nuori!

Peura emo huusi ja meni vasansa rinnalle suojaten häntä. Samassa uusi äänipommi saattue iskeytyi suojakilpeen, joka kesti sen, hajottaen pommit ympärilleen kuin tuli sateen. Emo katsoi pommitusta pelokkaana, mutta hänen jaloissaan oleva vasa ei pelännyt lainkaan.

- Mistä he ovat saaneet näin tuhoisat aseet… Meillä on vain keihäämme ja hohteemme…

Emo sanoi ja katsoi miestään, joka katsoi rauhallista vasaa.

- Poikamme on valmis, vaikka hän on vasta seitsemän. Hän on silti valmis suojelemaan kotiamme ja rakkaitansa.

Komentaja sanoi ja laskeutui vasan luokse ja silitti sen hentoa kaulaa.

- Poikani Sam. Olet valmis, käytä hohdettasi ja suojele meitä. Älä pelkää seistä rinnallani, sillä minä suojelen sinua kaikelta.

Komentaja sanoi ja vasan selkään laskettiin kevyt ketjupanssari, joka antoi edes pienen suojan. Vasa katsoi määrätietoisesti isäänsä ja astui eturintaman eteen ja katsoi taivaalle, suurta sinistä suojakilpeä ja antoi hohteensa yhtyä siihen. Hohde oli voimakas ja suojakilpi kasvoi lähes kylän kokoiseksi, joukot saivat lisää itseluottamusta ja voimistivat omiaan hohteitaan. Komentaja katsoi huolestunutta emoa ja suukotti Hänen siroa peuran poskea ja taputti kevyesti kaulalle.

- Älä huolehdi rakas. Me voitamme kyllä tämän… tämän erän.

Komentaja sanoi ja otti joukon ja hyökkäsi susiklaanin kimppuun.

--------------------------------

- Tämä rohto pyyhkii hänen muistinsa, mutta ei hänen tehtäväänsä ja sulkee suden muodon sisäänsä, ylhäisyys.

Raihnaisen ja kapisen näköinen ihmissusi sanoi ja ojensi maljan suurelle ishmissui johtajalle, joka haistoi rohtoa.

- Kitkerän hajuista.

Johtaja sanoi ja huusi hyökkäys käskyn, yhdelle ihmissusi ryhmälle, jotka lähtivät hyökkäämään kylän etelä puolelta kohti ihmispeura joukkoa.

- Poikanne avulla, saamme kylän itsellemme.

Kapinen susi sanoi ja hymyili viekkaasti ja katsoi Johtajan vieressä seisovaa nuorta ihmissusi nuorukaista.

- Niin… jos juonemme onnistuu.

Johtaja sanoi ja kääntyi poikansa puoleen ja ojensi maljan pojalleen. Nuorukainen otti maljan käteensä ja katsoi isäänsä.

- Tulenko muistamaan koskaan enää, kuka olen oikeasti?

Nuorukainen sanoi epävarmana, mutta uhmakkaasti.

- Kyllä tulette, nuori herra. Se riippuu teistä, kuinka uskollinen olette klaanillenne, muistot voivat tulla kerralla tai välähdyksinä. Mutta muistakaa pitää salaisuus visusti itsellänne, jos selviätte kylän sisälle paljastumatta.

Kapinen susi sanoi hymähdellen ilkikurisesti, Johtaja ärähti ja kapinen susi vaikeni alistuvasti.

- Poikani. Suorita tehtäväsi kunnialla ja surmaa kylän johtaja ja hänen jälkeläisensä.

Johtaja sanoi ja käski poikansa juoda rohto. Poika nosti maljan huulilleen ja joi sen kerralla tyhjäksi ja irvisti. Samassa teltan ulkoa kuului huutoa ja yksi ihmissusi sotilas tuli haavoittuneena sisälle.

- He hyökkäävät kimppuumme!

Susi huusi ja kaatui kuolleena maahan. Johtaja heitti viitan hartioiltaan ja niskavillat nousivat pystyyn.

- Vihdoinkin tulit luokseni Komentaja.

Johtaja sanoi innoissaan ja samassa Komentaja hyökkäsi teltan luokse, tietäen ihmissusi johtajan olevan siellä.

- Poika ei ole vielä valmis…

Kapinen susi sanoi ja pakeni teltasta, Johtaja kääntyi jo tuskissaan vaikeroivaan poikansa puoleen ja raapaisi häntä julmasti kasvoista ja rintakehästä. Suuren kivun ja vuolaan veren vuodon takia poika muuttui ihmiseksi ja kaatui lähes tajuttomana maahan vaikeroiden. Komentaja hyökkäsi ihmissusi johtajan kimppuun ja suuri taistelu alkoi.

--------------------------------

Samin hohde oli voimakas ja Sam kykeni jättämään osan hohteensa kilpeen ja lähti isänsä perään, sillä hän halusi olla taistelu kentällä ja suojella sodan väsyttämää isäänsä. Sam juoksi joukon perään ja osa jopa yritti estää häntä.

- Sam!! Et voi mennä taistelu kentälle!! Se on sinulle liian vaarallista!

Yksi peuroista huusi, mutta Sam ei kuunnellut ja riensi aina haavoittuneiden peurojen luokse ja paransi heitä hohteellaan. Sam jatkoi matkaansa kohti isäänsä, joka suojeli pahoin haavoittunutta nuorukaista.

- Isä!

Sam huusi ja tuli haavoittuneen pojan luokse.

- Sam! Et saisi olla täällä! Mutta vie se poika turvaan!

Komentaja huusi ja ei huomannut tyytyväistä hymyä ihmissusi johtajan suupielissä ja jatkoi hyökkäystä. Yksi ihmispeuroista otti pojan syliinsä ja Sam seurasi sitä.

- Eikö hän ole ihmissusi?

Sam kysyi peuralta, joka pudisti päätänsä.

- Ei, en aisti hänessä suden verta, hän oli luultavasti yksi ihmisorjista.

Peura sanoi ja laski pojan kauempana maahan ja alkoi parantaa poikaa hohteellaan. Sam katsoi tapahtumaa ja auttoi parantamista omalla hohteellaan.

- Älä pelkää poika, me emme anna sinun kuolla.

Sam sanoi rauhallisella ja lempeällä äänellä, poika katsoi Samia pelokkailla silmillään ja tarttui Samia jalasta kiinni vapisevalla kädellään. Sam säpsähti sitä, mutta hymyili pojalle rauhoittavasti ja sitten poika menetti tajuntansa.


Päivä valkeni kireään pakkasilmaan, heleä, kevyt lumisade peitti hiljalleen sodan jättämät jäljet hangilla. Ilmassa leijui hiljaisuus, vain puut paukkuivat kirentyvästä pakkasesta ja viimeisetkin tulen kipinät tukehtuivat kylmyyteen. Sairastuvalla oli hiljainen tohina, haavoittuneita parannettiin ja paikkailtiin. Taistelu oli ottanut omat uhrinsakin, kyläläisistä ja niin kuin ihmissusistakin. Vainajat, omat ja vastustajienkin, makasivat valkoiseen lakanaan peitettynä, sairastuvan takapihalla suojassa satavalta lumelta. Sam seisoi ihmisenä levottomasti nukkuvan nuorukaisen luona, jonka siteen hehkuivat punaisina verestä.

- Miksi hänen haavojaan ei saa kunnolla parannettua?

Sam kysyi hoitajalta, joka lievitti kipuja hohteellaan.

- Haavat ovat laajat ja ihmissusi johtajan kynsien myrkky estää sen.

Hoitaja sanoi ja vaihtoi siteet pojan rauhoituttua levollisempaan uneen.

- Poika parka, hän koki kovia sivullisena. Mistähän hänet on viety, perhe varmaan ikävöi häntä, jos se on enää elossa…

Hoitaja sanoi hiukan surullisena. Sam laski kätensä pojan hartialle ja antoi hohteen kipunoida haavoille, joka esti veren vuodon, auenneista haavoista.

- Taisit mieltyä siihen ihmispoikaan.

Komentaja sanoi Samin takana ja katsoi poikaa ja hänen suuria haavojaan.

- Kyllä. Haluan hänet veljekseni, jos hän ei muista kotiaan.

Sam sanoi itsevarmana ja katsoi isäänsä. Komentaja hymyili lempeästi ja pörötti Samin sinisiä hiuksia.

- Siitä sinun on juteltava äitisi kanssa.

Komentaja sanoi ja poistui sitten. Sam hymyili ja katsoi poikaa joka hengitti raskaasti, mutta tasaisesti.