sunnuntai, 12. heinäkuu 2020

Lupa Regina osa 6

Olin mennyt ajoissa nukkumaan, laitettuani ensin aikatauluni Hallille, Hall ei ollut kovin mielissään siitä, että menin näin aikaisi töihin, olin vielä toipilas, mutta sanoin haluavani ihmisten ilmoille. Enkä halunnut jäädä kotiinkaan murehtimaan, en halunnut ihmisten luulevan, että juorut olivat totta, että minut olisi merkattu. Puin ylleni tiukan poolopaidan, jonka kaulus nousi aivan leukaani asti ja kotelohameen, joka ylsi polviin asti. Ulkona oli pieni pakkanen ja keli oli nyt todella varallinen, liukkauden takia, koska edellisenä päivänä oli tullut vettä. Kenkiä valitessa meni tovi, koska halusin laitta korkkarit, mutta ulkona oli liukasta, joten valitsin talvikenkäni, jotka pitivät hyvin jäällä. Katsoin ulos ikkunasta, joko kyytini oli tullut ja näin tumman auton odottavan minua oven edustalla, reportaaseja oli alkanut parveilla auton ympärillä, mutta he olivat ottaneet etäisyyttä, kun olivat nähneet hyvin kookkaan miehen nousevan autosta. Hän oli pukeutunut tummaan, istuvaan pukuun ja hänen silmillään oli kapeat aurinkolasit, mutta hänen katseensa oli pistävä niidenkin läpi ja sai ylimääräiset pysymään loitolla. Hänen hengityksensä höyrysi, kun hän käveli ulko-ovelleni odottamaan minua, huokaisin. Pomo oli tarkka, olin hänelle arvokas työntekijä ja heidän menestys oli osittain minun ansioitani, puin pitkän takkini ylle ja nostin kauluksen pystyn, olin letittänyt paksun tukkani kuohkealle letille oikealle puolelleni ja kiedoin vielä kaulahuivin kaulaan ja lähdin alas. Mies tervehti minua pään nyökkäisyllä, kun tulin ovesta ulos. – Pomo taitaa olla huolissaan, Boris. Sanoin miehelle hymyilen lempeästi, joka vain virnisti ja ohjasi minut autoon. Reportaasit yrittivät saada minulta haastattelua, mutta istuin auton kyytiin tyynesti vilkaisematta heitä, en antanut haastatteluja muutenkaan ja olin kylmä reportaaseja kohtaan, annoin haastatteluja ainoastaan, kun pomo ne salli. Tervehdin iloisesti kuljettaja, joka tervehti pään nyökkäisyllä ja lähti liikkeelle Borisin istuttua auton. Töihin meno oli sujuvaa ja yhtään reportaasia ei olut tullut työpakkani liepeille, he kai pelkäsivät liikaa vartiointia. Odotin hissin pysähtymistä ja astuin ulos, työtoverini huomasivat saapumiseni heti ja riensivät luokseni, he kyselivät vointiani ja mitä oli tapahtunut. – Voin hyvin, se on pääasia. Sanoin tyynesti ja torjuin heidät ja menin pomon juttusille suoraan, kun Boris hoputti minua eteenpäin. Istuin pomo työpöydän ääreen ja sytytin tupakan ja puhalsin pitkän sauhun. – Näytät voivan hyvin Milena? Pomo sanoi, katsoin hänen työpöytäänsä, mikä oli järjestyksessä, mutta hyvin paljon töitä auki. – Kyllä, oloni on loistava, vaikka hiukan stressaantunut, Nickolai. Sanoin ja otin toisen pitkän sauhun, Nickolai nousi tuoliltansa ja meni viski tarjottimen luokse ja kaatoi lasillisen ja tarjosi sen minulle, otin hörpyn sitä. -  Sairaslomasi olisi jatkunut vielä viidellä päivällä, mutta olet täällä. Nickolai sanoi ja kaatoi itsellensä myös. – En halunnut olla kotona, kaikki tämä myllytys ja uutisointi hermostuta minua. Sanoin hiukan vaitonaisesti, Nickolai tuli seisomaan eteeni ja nojasi työpöytäänsä vasten. – Haluatko kertoa mitä tapahtui. Nickolai kysyi ja katsoi minua suoraan silmiin, join viskin loppuun ja katsoin lasin pohjaa. – Tiedät mitä on tapahtunut, miksi minun pitäisi niitä kertoa uudelleen. Sanoin hiukan närkästyneenä, en pitänyt sitä, kun Nickolai tuli lian iholle, hän on useasti yrittänyt päästä treffeille kanssani, mutta olen torjunut hänet. – Ne ovat turhan sekavia ja halua kuulla totuuden huuliltasi. Nickolai sanoi kevyt virne suupielellä ja joi oman lasinsa tyhjäksi, tuhahdin. – Minut raiskattiin, mutta… Sanoin suoraan ja kaunistelemattomasti, Nickolai nosti kulmaansa ja nojautui käsinojiani vasten ja toi kasvonsa lähelle omiani katsoen silmiini. – Niin, mutta? Nickolai sanoi ja loi katseensa rintaani, painoin käden merkkini päälle. – Silmäni ovat ylempänä. Ihmissusi raateli miehet. Sanoin näpäkästi, mikä sai Nickolain kulmat mutrulle ja hän nousi suoralle selälle ja oikaisi pukunsa helmaa. – Kuulemma päällesi käynyt mies kuoli hyökkäyksessä, saamiinsa vammoihin. Toinen on vielä teho-osastolla. Nickolai sanoi ja palasi paikallensa pöydän ääreen ja alkoi selata papereita. – Mutta tärkeintä että olet kunnossa ja turvattu. Nickolai sanoi tyynesti ja katsoi minua. – Nyt kun mietin, hunterpoliisi Hall taitaa olla sukua. Sanoin ja katsoin Nickolain nimikylttiä pöydällä, Nickolai Hall. – Kyllä. Hän on nuorimmainen pikkuveljeni ja olen saanut kuulla häneltä tilanteestasi. Nickolai sanoi, nousin ylös. – Hyvä. Sanoin hiukan närkästyneenä ja lähdin ulos hänen toimistostansa ja suuntasin omalleni. Suljin oven perässäni ja loin katseeni piirtotaululle, missä oli viimeviikolla käytyä projektia ylhäällä. Menin pöytäni ääreen ja luin työsähköpostini, huomasin että tämä projekti oli laitettu tauolle, koska olin jäänyt sairalomalle ja sitä jatkettaisiin vasta ensiviikolla. Kulin ovelta koputuksen ja pyysin hänet sisään. – Neiti Thomsson? Mitä teemme nyt tämän projektin kanssa? Sisään tullut naine kysyi, hän kuului tähän projektitiimiin ja kuulosti hyvin huolestuneelta. – Jatkamme sen kanssa ensiviikolla, niin kuin viestissä on mainittu. Asiakkaille on kerrottu työn viivästymisestä, joten ole huoleti. Yritän keksi jotain muuta tehtävää siksi aikaa. Katson, onko minulla kesken eräisiä projekteja. Infoan teitä myöhemmin päivällä. Sanoin hymyillen lämpimästi ja aloin selata tiedostojani, nainen nyökkäsi ja poistui sitten. Lounas aika tuli ja ovelleni koputettiin uudelleen, pyysin sisään. – Lähdetään lounaalle Milena. Kuulin tutun äänen ovelta ja nostin katseeni koneelta ja hymyilin. – Onko jotain tiettyä paikkaa, minne mennään, Iris. Sanoin naiselle, joka tuli pöytäni ääreen. – Ei erityisemmin, mutta mennään sellaiseen missä voimme keskustella rahassa. Haluan kuulla mitä sinulle on käynyt. Tunnen syyllisyyttä, kun lähdit luotani sinä iltana. Iris sanoi surullisena ja pää painoksissa, nousin pöytäni äärestä ja halasin Iristä. – Ei se ole sinun syysi. Itse halusin kävellä kotia, koska oli niin kaunis kuutamo. Sanoin lohduttavasti, mikä sai Iriksen hiukan paremmalle mielelle. Pistimme ulkovaateita päälle ja mietimme samalla, minne mennä, Boris seurasi minua kaikkialle, työ aikana, joten otimme hänet ruokailu seuraksemme ja menimme ei niin suosittuun lounaspaikkaa, missä oli vähän asiakaita, mutta hyvää ruokaa. Istuimme syrjäiseen pöytään ja tilasimme annoksemme, Iris kyseli kaikkea, mitä oli tapahtunut sinä iltana, kerroin hiukan vasahakoisesti ja kainostellen. – Kauheaa… en tiedä mitä ajatella, saako kuolleista ajatella näin, edes? Iris kysyi kauhulla, sillä hän oli tyytyväinen, että päälle käynyt mies oli kuollut pedon hampaisiin. – Se on aivan oikein sille miehelle. Boris sanoi oman sanansa asiaan, se huvitti minua. – Tunsin Kentin ja Lloydin tavallaan, joten Kentin kuolema kuulostaa rankalta, vaikka hän kävi kiinni minuun… Sanoin hiukan apeana, Iris halasi lohduttavasti ja saimme sitten annoksemme eteen ja aloimme syödä. – Mutta onko se totta, mitä sinusta huhutaan? Onko sinut merkitty? Iris kysyi syönnin ohella ja katsoi minua vakavana. Painoin käden rintaani vasten ja olin mietteliäs. – Ei ole. Se ei ole totta. Sain raapaisun suden kynsistä, mutta en tiedä miksi se ei tappanut minua. Valehtelin, en halunnut jostain syystä kertoa sitä, että olin merkitty oikeasti, halusin niiden huhujen loppuvan. Iris näytti helpottuneelta, mutta Boris ei näyttänyt vakuuttuvan asiasta, mutta en jaksanut ruveta väkisin syöttämään valettani hänelle. – Saastuiko veresi? Olen kuullut, että raapaisukin riittää…. Iris sanoi hiukan peloissaan, nyökkäsin. – Vereni on saastunut ja käyn injektio pistoilla sairaalassa. Oloni on tällä hetkellä hyvä ja lääkäri sanoi, että hoito tulee olemaan tehokas ja lyhyt, kun se päästiin heti hoitamaan. Sanoin hymyille ja näytin pientä pistojälkeä kyynärtaipeessa, siihen oli jäänyt pieni mustelma. – Hienoa, mutta olisiko sinun pitänyt kuitenkin levätä kotona? Iris sanoi ja lopetti ruokailunsa, pudistin päätäni. – En halua ihmisten uskovan huhupuheisiin ja haluan näyttäytyä ihmisten ilmoilla, ettei minulla ole hätää. Sanoin ja lopetin ruokailun, Iris katsoi minua ihaillen. – Olette niin vahva luonteinen, Milena. Ihailen teitä suuresti. Iris sanoi huokaisten, punastuin hiukan. – Noh, olen saanut kasvaa yksin, se kasvattaa luonnetta. Sanoin hymyillen leveästi ja pyysin laskun.

Palasimme työpakalle ongelmitta, olimme onnistuneen harhauttaman reportterin kannoiltamme, joka oli havainnut minun tulevan ulos lounaspaikasta. Istuin toimistossani ja katoin näytölle mietteliäänä, kesken eräisiä projekteja ei ollut, joten minun oli keksittävä tiimille jotain tekemistä. Kutsuin tiimin lyhyeen kokoukseen ja kerroin tilanteesta, monelle asia ei tuottanut ongelmia, sillä he olivat lupautuneet muihin projekteihin auttajiksi, mikä helpotti minun työtäni. – Tämä oli mukava kuulla ja helpottaa toimintaa. Jatkamme tämän projektin kanssa ensiviikon maanantaina. Sanoin ja päätin kokouksen, jäin katsoman ikkunasta ulos kokoushuoneeseen. Pakkanen alkoi kiristyä, uutisissa oltiin luvattu jopa lumisadetta huomiseksi. Nyt tekisi mieli lähteä puistoon kahville, mutta en voi tehdä sitäkään. Ympärilläni olisi parvi reportaaseja, kuin puluja leivänmurusten ympärillä, jotka haluaisivat lööpin nälässä haastattelun ja samassa kuulin ovelta koputuksen. – Herra Hall haluaa nähdä sinut. Boris sanoi ovelta, nyökkäsin. Saavuin Hallin toimistolle ja katsoi Nickolaita kysyvästi. – Olen antanut luvan yhteen isompaan haastattelu tilaisuuteen huomiselle päivällä, joten valmistaudu siihen. Hunterpoliisi Hall tulee kertomaan tarkemmin, mitä kannattaa sanoa haastattelussa, ettet lietso pelko. Nickolai sanoi tyynesti, ristin kädet rinnuksilleni ja katsoin Nickolaita tuimasti. – Enköhän itse tiedä parhaiten, mitä kertoa. Sanoin närkästyneenä, en pitänyt komentelusta, haastattelut menivät aina hänen pillinsä mukaan, mitä sain sanoa ja mitä en. Nickolai loi minuun tuiman ilmeen ja naputti kynällä pöytää. – Et tällä kertaa, Eric kertoo sinulle ne tarkemmin. Nickolai sanoi, nostin kulmaani, ai, nyt hän käyttää hänestä etunimeä. – Taidatte pelata samaan pussiin. Sanoin tuohtuneena ja lähdin toimistosta kärttyisenä. En pitänyt yhtään siitä, että minua pompoteltiin ja lähdin kotia. Boriksella oli kova työ pysyä perässäni, olin niin kiukkuinen, että ulos päästessäni tartuin auton kahvaan niin voimakkaasti, että kahva rusentui puristuksissani ja ovi repeytyi yläsaranasta irti. Katsoin sitä järkyttyneenä ja Boris tuli suojaamaan selustaani, huntereiden auto ajoi vierelleni ja Boris sysäsi minut sen kyytiin ja tuli istumaan kanssani takapenkille. Puristin pelokkaana Boriksen rinnuksista, en käsittänyt mitä oli tapahtunut ja katsoin kättäni, missä ei ollut jäljen jälkeä, rutistettuani auton kahvan, niin murskaksi. Hall ajoi pihaani ja Boris melkein kantoi minut sisälle, olin voimaton ja shokissa. Boris istutti minut sohvalle ja väänsi otteeni irti. -  Milena rauhoitu. Ei mitään hätää. Boris sanoi rauhoittavasti, katsoin Borista pelokkaana ja kyyneleet kirposivat poskilleni. Katsoin Hallia, kun hän kyyristyi vierelleni. – Ei hätää neiti Thomsson. Olette kotona nyt. Hall sanoi ja aloin itkeä vuolaasti. – Halua olla yksin… Sopersin itkun seasta, mutta Boris otti minut syleilyynsä pudistellen päätänsä.

Itkun laannuttua, istuin kahvikuppi kädessä sohvalla, niiskuttaen. Meikkini olivat levinneet naamalleni ja Boris toi minulle puhdistus liinoja ja peilin. En käyttänyt paljoa meikkiä, koska ihoni oli hyvä ja sileä, käytin ainoastaan kajaalia ja ripsiväriä, silloin tällöin luomiväriä. Pyyhin valuneita meikkejäni kasvoiltani ja kohotin sitten katseeni Halliin, joka istui vastapäätä minua. – Tämä on aivan normaalia oireilua, saastuneella verellä, mutta kun injektiot alkavat tehota, niiden pitäisi kadota parissa viikossa. Hall sanoi tyynesti. Katsoin Hallia nyökäten ja nousin viedäkseni liinat roskikseen. – Kuuloni ja näköni ovat herkistyneen… Sanoin apeana ja katsoin Hallia, joka nyökkäsi myöntävästi. – Muutoksesi on yllättävän nopea, voi olla, että injektion otto väliä pitää tiivistää. Hall sanoi, olin hiukan kauhuissani. – Mutta ei mitään hätää. Ilmoitan lääkärille heti huomenna tilanteesta ja otamme sinuun sitten yhteyttä. Hall sanoi ja nousi. – Olen partiointi vuorossa tänään, joten olen pihalla, jos tarvitset jotain. Hall sanoi ja lähti sitten, Boris katsoi minua mietteliäänä ja istui siten sohvalle ristien kädet rinnalleen. – Jään yöksi. Ei ole hyvä jättää sinua nyt yksin. Boris sanoi vakavana, huokaisin. Tiesin, etten saisi Borista millään poistumaan, kun Boris päätti jotain, hän seisoi päätöksessään väkevänä kuin vuori. – Hyvä on. Teen vuoteen sinulle sohvalle. Sanoin hymyillen ja hätistin Borisin ylös ja tein hänelle pedin siihen. Jäimme vielä juttelemaan paljon tilanteestani, mitä pelkäsin ja mitä en halunnut käyvän, mutta maatessani sängyssä, mietin, halusinko muuttua ihmissudeksi ja aloittaa aivan uuden elämän. Olin kyllä tyytyväinen tähän, mitä elin, vaikka asuin yksin, en kaivanut ketään. Olin tottunut asumaan yksin hyvin pitkään, seurustelu suhteeni eivät kestäneet kauan ja en pystynyt asettumaan aloilleni. Edellisestä suhteestani on kulunut vasta vuosi ja erosimme riitaisesti, siitä uutisoitiin pitkään. Joskus vain mietin, että olisi van helpompaa kadota jonnekin, minua joskus kyllästytti olla jatkuvasti jossain jutussa mukana. Olin pitkä, 180cm pitkä nainen, kaunis ja hoikka, vartaloni muodot olivat kurvikkaat, hiukseni olivat pitkä ja tuuheat, hyvä kuntoiset ja ihoni oli virheetön, olin täydellinen kauneuden perikuva ja haluttu. Joskus toivoisin, että olisin olut ruma ja lyhyt, mutta minulle sanotaan aina, kuinka luonnonkaunis olen, onneksi Nickolai pitää kosiskelijat loitolla, mustasukkaisuudellaan. Olisimme kyllä kieltämättä upea pari Nickolain kanssa, mutta hän oli vain pomoni ja en pitänyt hänen itsekkäästä käytöksestä. Huokaisin ja käännyin kyljelleni aivan sykkyrään ja painoin kädet rintaani vasten, tuntui kuin merkki sykkisi.

maanantai, 6. heinäkuu 2020

Lupa Regina osa 5

Pahoitteluni pieni viivästys...


Tiistai aamu valkeni synkeänä ja sateisena, katsoin unisena ikkunasta ulos. Kömmin sängystä ylös ja kävin ensimmäisenä vessassa, jonka jälkeen menin keittämään kahvia, istuin ikkunasyvänteessä, sen aikaa, kun kahvi tippui, ikkuna oli raollaan ja poltin tupakkaa. Otin kahvin ja menin tietokoneeni äären ja aloin selata, mitä kaikkea olin löytänyt viime iltana ja olin pudottaa kahvikuppini, mutta sain laskettua sen turvallisesti pöydältä. – Lupa Regina, nimitys, jota käytetään ihmissusien joukossa, kuvaamaan alfa naarasta, susi kuningatarta. Luin ääneen ja selasin muita lähteitä ja siellä esiintyi rinnassani oleva kuva. Jälki oli Lupa Reginan merkki ja se kertoo seuraavasta alfa naaraasta, minkä alfa uros on valinnut. Niskassani kulki kylmät väreet, minut oli valittu ihmissusi alfaksi, mutta miksi. Yritin etsiä sitä tieto netistä, mutta en löytänyt oikein vastausta, vatsani ilmoitti olemasta olosta ja menin jääkaapille ja katsoin sen sisältöä. Minulla ei ollut mitään syömistä, joten joutuisin lähtemään kauppaan tai tilaamaan ruokaa kotiin. Menin ikkunalle ja huomasin vieraita autoja sen pihassa, reportaaseja… he odottivat tilaisuuta päästä haastattelemaan minua, yksi heistä oli myös Huntereiden auto. Otin kännykkäni ja selasin ruokapakkoja, jotka tekivät kotiin kuljetuksia ja tilasin kiinalaista, otin pöydältä Hallin numeron ja laitoin hänelle viestiä, että tilasin kotiinkuljetusta. Sain häneltä vastauksen. -Hyvä kun kerroit, infoan vuorossa olevaa hunteria. Luin viestin, menin ikkunaan ja seurasin autojen liikkeitä ja huomasin yhdessä autossa, kuljettajan nostavan puhelimensa eteensä ja selaavan sitä, virnistin ja havahduin siihen, kuinka hyvin näin heidät hämärässä sateessa ja otin etäisyyttä ikkunasta. – Mitä minulle on oikein tapahtumassa… kuulen kaiken hyvin ja näen nyt tarkasti. Sanoin ääneen ja menin takaisin tietokoneen ääreen ja aloin selata oireita. Havahduin koneen äärestä, kun ovipuhelimeni soi ja menin sen luokse ja painoin kameran päälle, näin että ovella odotti ruokalähetti. – Katsokaa ettei kukaan muu tule ovesta samaan aikaan ja kuudes kerros. Sanoin puhelimeen, näin lähetin nyökkäisevän ja pälyilevän olkansa yli, kuului ovisummerin ääni ja hän astui sisään, näin kamerasta, kun yksi reportaasi yritti kiirehtiä tarttumaan kahvasta, mutta se kerkesi painua kiinni. Naurahdin ja menin hakemaan aamutakkini ja kiedoin sen ylleni, katsoin ettei tukkani sojottanut joka suuntaan ja menin avaaman oven, kun sieltä kuului koputus. Otin ruokatilaukeni vastaa ja maksoin käteisellä, lähetti kiitti tilauksesta ja oli lähteä pois. – Odota. Sanoin vieden tilukseni pöydälle ja otin avaimet pöydältä ja tulin takaisin ovelle. – Ohjaan sinut takakautta ulos. En halua, että ovesta tunkeutuu vieraita sisään, kun lähdet. Lähetti nyökkäsi hiukan epävarmana, hän näytti nuorelta pojalta, hän ei tainnut käsittää mikä tilanne täällä oli menossa ja lähdin ohjaamaan häntä roskakatoksen kautta ulos. – Anteeksi, jos saan kysyä, mutta miksi kuljemme tätä kautta? Poika kysyi, hän oli selkeästi hiukan hermostuksissa ja hänen poskensa hiukan punoittivat. – Ette taida seurata paljoa uutisia. Sanoin hymyillen, kun avasi roskahuoneen oven ja sytytin valon sinne. Poika pudisti päätänsä ja oli hyvin mietteliäs. Avasin takaoven ja vilkuilin ulos ja avasin sen suuremmaksi pojalle. – Hyvä ja hyvää päivän jatkoa. Älkää vilustuttako itseänne. Sanoin hymyillen ja suljin oven hänen astuttuaan ulos, kerkesin nähdä hänen yllättyneen ilmeen, kun hän havahtui viimein siihen, kuka olin ollut. Olin huvittunut ja kiirehdin takaisin asuntoni ja aloin avata pakkauksia, minulla oli hirveä nälkä ja menin ikkunaan seuraamaan tilannetta, kun pari reportaasia seisoi sateessa yrittäen saada haastattelua pojalta, joka oli pyrkimässä takaisin autoonsa. Söin itseni kylläiseksi ja palasin koneen ääreen ja katsoin blogikirjoitusta, missä kerotiin muuttumisesta ihmissudeksi. Kirjoittaja oli oman kertomansa mukaan Von NightWolfeja ja hän kertoi omasta muuttumisesta. Päivitykset tuntuivat jotenkin väkinäisiltä, mutta ne sai minut ajattelemaan, koska huomasin itsessäni samoja juttuja. Kuulon ja näköni oli terävöitynyt, seuraavaksi hajuaistini tulisi voimistuman ja kuntoni tulisi paranemaan. Veren tuoksu tulisi aiheuttamaan tuntemuksia ja tulisin tuntemaa itseni kiihkeäksi ja halua pariutua. Luin blogia hiukan hämmentyneenä, en tiennyt enää mitä ajatella ja hieroin huomaamattani rintani jälkeä, mitä kihelmöi. Havahduin siihen ja raotin yöpaitani kaulusta ja katsoin jälkeä, se oli parantunut yllättävän nopeasti ja menin katsomaa sitä peilin eteen ja sivelin se rosoista pintaa. – Se on parantunut. Vaikuttaako injektio tähän… vai heräävät suden voimani? Mietin itsekseni ja katsoin itseäni peilistä, mitään ulkoista ei ollut minussa vielä muuttunut, mutta siihenkin tulisi lukemani mukaa muutosta. Menin sohvalle istumaan ja selasin puhelintani, työkaverini eivät jättäneet minua rauhaa ja viestitin yhdelle, että tule käymän töissä huomenna. Se sai heidät hiljaiseksi ja heitin puhelimen vierelleni ja huokaisin. - Nämä paripäivää ovat olleet raskaita, haluaisin palata töihin, se saa ajatukseni muualle. Puhuin itsekseni ja avasi telkkarin ja selasin sieltä jotain mielenkiintoista katsottavaa.

lauantai, 27. kesäkuu 2020

Lupa Regina osa 4

Hu hellettä... on kieltämättä ihan liian kuuma, meinaa kroppa antaa periksi helteen takia, joten rakkaat lukiat, muistakaa juoda vettä ja pitää itsenne viileänä :D


Katsoin kyynärtaipeessani olevaa sidosta mietteliäänä, lääkäri sanoi, että oloni voi tuntua oudolta ensimmäisen piikin jälkeen, kun injektio alkaa vastustaa muuttumistani. Puin takkini päälle ja napitin sitä mietteliäänä, yksi lempi takeistani oli mennyt pilalle, tahriintuessaan vereen ja se oli otettu poliisin haltuun tutkintaa varten. Kävelin hoitohuoneesta kohti eteistä ja satuin kuulemaan infossa kahden hoitavan juttelevan. – Kuulitko jo kuka oli joutunut ihmissuden kohteeksi? Yksi hoitajista sanoi toiselle, joka pudisti päätänsä ja hörppäsi kahvia. – Thomsson, siitä suuresta yrityksestä. Hoitaja sanoi kuiskien, mutta kuulin heidän puheen hyvin, liiankin hyvin. Toinen hoitajista yllättyi ja peitti suunsa hämmästyksissään. – Eikä? Se Thomsson, joka oli siinä muotilehden kannessakin vasta? Hoitaja sanoi ja ensimmäinen nyökytteli. – Kyllä, juuri hän, mutta asia ei saa levitä. Hoitaja sanoi ja huomasi minun katsova heitä ja piiloutui sermin taakse, jatkoin matkaa ulos. Olin kuullut heidän keskustelun lasikopista, kopista, minne on yleensä muutenkin niin hankala asioida ja havahduin siihen, että kuulin ympäristöni eri tavalla ja katselin ympärilleni, ääniä tuli joka paikasta ja painoi käden korvilleni yrittäen saada äänet hiljenemään ja samassa tunsin käden hartiallani. – Neiti Thomsson. Kuulin jonkun sanovan vierelläni ja yllätyin siitä säpsähtämällä, katsoimme herra Hallin kanssa toisiamme silmin hetken. – Kaikki hyvin? Hall kysyi, nyökkäsin, mutta pudistin sitten päätäni. – Ymmärrän. Tulin hakemaan teitä, lähtekäämme asemalle. Hall sanoi, emmin hiukan. – Olen menossa töihin. Sanoin hiukan vaisusti, Hall katsoi minua kulmien alta ja pudisti päätänsä. – Ette ole nyt työkykyinen, jospa menisimme toimistolle ensin sopimaan hiukan asioita. Hall sanoi, nyökkäsin myöntävästi ja astuin hänen autonsa kyytiin. Menimme poliisiasemalle, missä oli tavanomaisesti vilskettä ja varsinkin nyt, tämän minun juttuni takia ja huomasin, kun katseet seurasivat kulkuani, kun seurasin Hallia hänen toimistoonsa. En välittänyt siitä paljoa, koska se oli tuttua, jos tein jotain huomattavaa ja siitä uutisoitiin. Hall viittoi minua istumaan pöydän äären ja hän kävi hakemassa kahvia minulle. – Voitte polttaa täällä, jos haluatte. Hall sanoi ja siirsi tuhkakuppia lähemmäksi ja kaivoinkin laukustani saman tien tupakan ja sytytin sen, se rentoutti hiukan. – Sana on kiertänyt laitoksella nopeasti, pian se on ulkona. Hall sanoi ja istui pöytänsä äären ja avasi parit kansiot ja tietokoneensa. – Se mitä me teemme osaksenne, on valvoa teitä, kun kuljette ulkona ja ylipäätänsä missään. Hall sanoi ja näytti valvontaan osallistujien työprofiilit ja kuvat. – He kuuluvat osana tiimiä ja tässä näet heidän työvuoronsa. Hall selosti, katsoin heidän kuvia ja karistin tuhkia tuhkakuppiin. – Onko tämä kuinka näkyvää? Kysyin, tämä tule olemaan rankkaa, voin kuvitella sen lööppien määrän, mitä minusta kirjoitetaan. – Pyrimme olemaan huomaamattomia, mutta tarpeeksi näkyviä pedoille. Hall sanoi ja otti hörpyn kahvistansa, otin oman mukini käteen ja join siitä sipaisun. – Näistä viikoista tulee luultavasti hyvin rankkoja, ottaen huomion teidän tämänhetkisen maineen. Tulemme turvaamaan sinua tarvittaessa, jos reportterit käyvät liian lähelle. Hall anoi, nyökkäsin. – Se kuulostaa rauhoittavalta. Kuulin jo hoitajien juoruavan minusta infossa. Sanoin ja havahduin sitä, että olisiko sitä edes kannattanut sanoa, Hall katsoi minua mietteliäänä. – Kuulosi on jo herkistynyt, mikä tarkoittaa, että veresi on saastunut. Hall sanoi tyynenä ja tarkkaili minua. – Ihmissusi tulee hakeutumaan seuraasi tavalla tai toisella, joten sinun on nyt vältettävä mahdollisesti vieraiden ihmisten kanssa olemista ja vältettävä ulkona käymistä. Ja varottava varsinkin miespuolisia. Hall sanoi, loin virneen Halliin, jonka ilme tiukkeni, olisin vääntänyt naljaileva vitsin siitä, että olinhan nytkin vieraan miehen seurassa, mutta. – Vitsit sikseen. Emme halua, että muututte ihmissudeksi. Edellisestä muuttumisesta on parisataa vuotta, joten tämä metsästys oli odotetavissa. Hall sanoi, kuuntelin tarkkaavaisesti. – Onko Von NightWolf tämän takana? Kysyin, Hall kohautti hartioita. – Emme voi sanoa varmaksi, mutta epäillemme. Heidän taustoissaan on paljon mainintaa ihmissusista, mutta suku on hyvin eristäytynyt huhujen takia, mikä hankaloittaa hiukan tarkkailua. Hall kertoi, tumppasin tupakan tuhkakuppiin ja join kahvini loppuun. – Vai niin. Tämä oli kai tässä? Minulla on nyt teidän aikataulut ja tiedot, joten voin varmaan mennä. Sanoin, Hall nyökkäsi ja nousi saattaakseen. – En tarvitse saattajaa, minulla on sentään ylpeyteni. Sanoin itsevarman, Hall yllättyi hiukan ja nyökkäsi sitten myöntävästi. – Hyvää päivän jatkoa sitten neiti Thomsson, Frenne aloittaa tarkkailun tänään. Hall sanoi ja kävi istumaan takaisin tuolillensa, nyökkäsin ja poistuin toimistosta. Toimistohallin vilske jatkui muuttumattomana ja sisälle raahattiin yllättäen mies, jolla oli pedon piirteitä ja hän rimpuili voimakkaasti hunterpoliisien otteessa. Hän huusi jotain karkealla kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt, petojen kieltä. Odotin, että hänet raahattiin ohitseni, en todellakaan halunnut mennä lähelle sitä, mutta yhtäkkiä mies lakkasi rimpuilemasta ja loi katseensa minuun ja katsoi minua hämmästyksestä suurilla, keltaisilla silmillä ja pyrki lähelleni. Hän pääsi yllättäen poliisien otteesta ja samassa hän seisoi edessäni, nuuhkaisten minua ja katsoi minua silmiin. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse ja hän polvistui eteeni painaen leukansa vatsani vasten, hänen korvansa menivät luimuun ja hän puhui jotain pedon kielellä. Olin kauhuissani ja tunsin, kun joku kiskaisi minut kauemmaksi tarttuessani minua hartiaan ja vetäisi itseänsä vasten turvaan. Poliisit painoivat miehen maahan ja huusivat sille, mies vain nauroi leveä virne suupielessä, kuuntelin sitä kaikkea kauhulla ja painoin kasvoni Hallin olkapäätä vasten, peittäen käsilläni kasvoni. – Ei mitään hätää neiti Thomsson, vien teidät kotiin. Hall sanoi tyynesti ja katsoi, kun miestä vietiin pois, mies vain katsoi minua ja hoki yhtä sanaa, Lupa Regina.

Kotiin pääsy oli työlästä, heti poliisilaitoksen ulkopuolella oli useampi reportaasi, jotka halusivat haastatella minua, kerrostaloni edessä oli vielä lisää ja Hallin oli työ pitää ne loitolla minusta, kun hän johdatti minua sisälle. Istuin keittiönpöydän ääressä ja tuijotin lasiani, sulatellessani päivän tapahtumia. – Onko sinulla ketään, jonka luokse voisit mennä? Hall kysyi, nojaten tiskipöydän reunaa vasten, kädet puuskassa. Pudistin päätäni. – Ei… minulla ei lähisukulaisia enää ja en ole kenenkään kanssa niin hyvissä suhteissa, että voisin mennä jonnekin. Sanoin hiukan apeana, Hall huokaisi. – Selvä. Tee aikataulu menoistasi ja laita tulemaan sähköpostilla minulle, jotta osaamme ennakoida hiukan liikkeitäsi. Hall sanoi ja suoristautui ja laski käden hartialleni. – Soita milloin vain, jos tarvitset tukea. Hall sanoi ja lähti sitten. Nousin ja heitin takkini naulakkoon ja menin puhelimeni luokse, jonka olin jättänyt latautumaan, avasin sen ja katsoin, kun näyttö täytyi viesteistä ja sähköposteista. Minulla meni loppu ilta selata niitä, suurin osa sähköpostiviesteistä, oli reportaaseista ja halusivat sopia haastatteluista, pomolta oli tullut puhelu ja viesti, että tiedosti tilanteeni ja käski levätä. Loput viestit olivat työkavereilta, he olivat hyvin huolissaan minusta ja yrittäneet useasti ottaa yhteytä. Tongin jääkaapista syötävää ja söin paripäiväisiä tähteitä ja katsoin telkkaria, uutisissa puhuttiin kuumeisesti tapahtuneesta ihmissusi hyökkäyksestä ja siitä, että petohavaintoja alkoi tulla enemmän. Se oli selkeää, että tapahtuma houkutti petoja esiin, mutta sitä ei tiedetä millä perusteella. Katsoin uutisia hiukan sekavin tuntein, minut mainittiin siellä ja myös rinnassani oleva kuva oli levinnyt. Kosketin rintaani ja nousin mennäkseni kylpyhuoneeseen ja riisuin paitani pois, kosketin haava lappua, mikä oli kiinni rinnassani. Otin sen reunasta varovasti kiinni ja aloin irroittaa sitä, se ei tuntunut mukavalta, liima oli ottanut tiukasti kiinni ihoon ja ihon venyttäminen sattui haavoihini hiukan. Sain irrotettua lapun ja huuhtelin haavaa, joka vuosi hiukan yhdestä kohtaa ja kuivasin se taputellen. Katsoin sitä peilistä, se oli kämmenen kokoinen, hyvin siisti ja tarkka jälki. kuin kynällä piirretty. Sydämen läpi meni keihäs, tai joku sen tapainen ja sydämen alareunasta lähti keihään yli kulkeva terävä sakara, vasemmalta oikealle ja takaisin, sen ala reuna kaarsi loivasti alas. Kuvio oli kaunis ja ihailin sitä tovin, kunnes minulle tuli kylmän väreet ja päätin mennä suihkuun, en ollut käynyt suihkussa kahteen päivään, olin ollut eilen niin väsynyt, että olin nukkunut koko päivän, olin herännyt vasta aamulla, mutta aikaisin. Menin suihkun jälkeen tietokoneelle, sillä minua jäi vaivaamaan mitä se pedoksi muuttuva mies oli hokenut asemalla, Lupa Regina, Hain sillä nimellä tietoa netistä ja eteeni aukesi valtava määrä tietoa, aloin selata niitä ja lopetin vasta kahden aikaan yöllä, kun silmäni alkoivat painua kiinni. Menin sänkyyn, en musta mitä kaikkea tietoa löysi, joten katsoisin niitä udelleen aamulla, aamulla ajattelin kirjoittaa myös aikatauluni.

keskiviikko, 24. kesäkuu 2020

Lupa Regina osa 3

Juu tuota... juhannus meni silleen niin kuin perinteisesti juhlien kavereiden kanssa ja nyt ollaan vasta palauduttu rankan työviikonkin aloituksesta. Joten seuraavaa jaksoa luettavaksi :D


Heräsin seuraavan kerran sairaalasta ja kun, vointini sen salli, poliisi tuli kuulustelemaan ja kertomaan mitä oli tapahtunut. Sain kuulla heti akun, että Kent oli menehtynyt saamiinsa vammoihin tapahtuma paikalla, joten häntä ei voitu kuulla ja Llyoid oli teho-osastolla vammojensa takia, joten kaikki jäi minun sanani varaan. – Joten, jos pystytte, niin aloittaisimmeko mistä kaikki sai alkunsa, neiti Thomsson. Tutkiva konstaapeli kysyi, hänellä oli Huntereihin kuuluva poliisi mukana. Olin hetken hiljaa ja yritin kasata ajatuksiani ja tunsin kipua rinnassani ja katsoin sairaala paitani sisään ja näin, että keskellä rintaani oli sidos, poliisi huomasi reaktioni ja lasi käden kädelleni rauhoittavasti. – Palataan vammaasi hetken päästä, kunhan ensin olemme kuulleet tapahtuman kulun. Konstaapeli sanoi rauhoittelevasti, nyökkäsin. – Olin palaamassa kotia, ystävättäreni luota, Lehtokujalta. Oikaisin Von NightWolfien karjapihan kulmalta, mikä on aika yleistä. Sanoin, konstaapeli nyökkäsi myöntävästi. – Satuin törmäämän herra Kentiin ja Llyoidiin ladon kulmalla ja he pyysivät jäämään lasilliselle. Sanoin ja katsoin konstaapelia ja Hunteria. – Löysimme paikalta alkoholijuomia ja tyhjiä pulloja. Konstaapeli sanoi kirjaten kertomaani muistilehtiöön. – En halunnut, että pojat kertoisivat kenellekään, että käytin moista oikaisu reittiä, joten join heidän tarjoaman viinan… mikä oli turhan vahva minulle. Sanoin ja nostin käden otsalleni, päätäni alkoi särkeä ajatellessa asiaa. – Voimme jatkaa huomenna, jos vointinne ei ole hyvä. Konstaapeli sanoi ja oli aikeissa nousta, mutta viitoin odottamaan. – Pystyn jatkamaan, päätäni alkaa vain särkeä, krapula kai… Sanoin ja loin hymyn heille, konstaapeli hymyili takaisin, mutta Hunteri istui ja kuunteli tarkkaavaisesti, hän vaikutti jotenkin hyvin kankealta tyypiltä. – Ymmärrän, että moinen kulkureitti, toiste pihojen kautta, ei tee kovin hyvää teidän maineellenne, neiti Thomsson. Konstaapeli sanoi ja kirjasi jotain vihkoonsa. – Niin… Viina mitä he tarjosivat, oli 80 prosenttista ja se nousi saman tien päähäni. Sanoin, konstaapeli nyökkäsi. – Kentillä oli taipumusta alkoholismiin, mistä olemme hänen kanssaan olleet silloin tällöin tekemisissä. Konstaapeli sanoi ja nosti katseensa ovelle, kun joku astui huoneeseen. – Kas häiritsenkö kuulusteluja? Hoitaja kysyi, hän kantoi tarjotinta kädessään. – Tehkää vain mitä tulitte tekemään, työnne ei saa häiriintyä, vaikka kuulustelemme potilasta. Konstaapeli sanoi ja hoitaja tuli luokseni nyökäten. – Tässä teille hiukan helpotusta krapulaan. Veressänne olevat promillet olivat korkeat. Hoitaja sanoi ja ojensi minulle pilleripurkin, missä oli pari särkylääkettä ja lasin vettä, otin ne mielelläni ja ojensin tyhjän lasin takaisin. – Jos potilaan vointi alkaa huonontua, pyytäisin teitä jättämään hänet lepäämään. Hoitaja sanoi, ennen kuin poistui. – Jatkaisimmeko? Konstaapeli sanoi ja käänsi katseen takaisin minuun, nyökkäsin, olin avaamassa suutani, mutta ne karmeat muistikuvat pomppasivat kerralla mieleni ja kiedoin käteni ympärille, kuin suojellen itseäni. – Viina nousi päähäni niin nopeasti, etten pystynyt vastustaman, kun Kent kävi… En pystynyt sanomaan sitä ja silmiini kirposi kyyneleet, konstaapeli laski käden hartialleni rauhoittavasti. – Ei tarvitse sanoa enempää, tiedämme mitä tapahtui, mutta haluamme kuulla, mikä raateli miehet? Talon työntekijä, joka oli löytänyt Llyoidin maasta verisenä, ei nähnyt mitään muuta, sillä hän oli juossut sisälle hakemaa apua. Konstaapeli sanoi, katsoin konstaapelia hiukan järkyttyneenä ja siirsin katseeni sylin. – Ihmissusi. Kuiskasin, Hunter havahtui sanomaani ja ryhdistäytyi tuolillansa, missä oli hiukan rönöttänyt. – Löysimme sinut tajuttomana Kentin läheltä, mutta et ollut vahingoittunut, kuin hiukan rinnastasi. Konstaapeli sanoi ja osoitti rinnassani oleva haavaa ja kaivoi kansioista kuvan ja näytti sitä minulle. Kuva oli otettu rinnassani olevasta haavasta, kun se oli vielä tuore ja vuosi verta. Katsoin sitä järkyttyneenä ja katsoin hunteria, sillä tiesin, että hän tiesi, mitä tämä tarkoittaa. – Nuoli lävistää sakaraisen sydämen, se on tulevan naaras ihmissuden merkki. Hunter sanoi kylmän viileästi, pitelin päätäni, minusta tuntui, että pyörtyisin. – Tämä riittää tältä päivältä. Keskitytään nyt vain, teidän hyvin vuointin, neiti Thomsson. Konstaapeli sanoi ja nousi. – Lääkäri tulee keskustelemaan kanssanne seuraavista toimenpiteistä. Konstaapeli sanoi ja poistui, hunter jäi vielä huoneeseeni ja katsoi minua mietteliäänä. – Mitä tämä tarkoittaa? En ymmärrä… Sanoin ja katsoin hunteria. – Se ihmissusi merkitsi sinut. Sinusta on tuleva seuraava alfa naaras. Parhaiten ymmärrät asian, kun itse otat siitä selvää internettistä. Me huolehdimme nyt sitä, että niin ei tule tapahtumaan. Hunter sanoi ja lähti sitten pois, jäin huoneeseeni yksin, ei ollut muita potilaita ja huomasin oven raosta, ennen kuin se sulkeutui, että huonettani pidettiin silmällä.

Sain olla rahassa useamman tunnin ja sulatella asiaa, kun lääkäri tuli luokseni sen samaisen hunterin kanssa. – Noniin neiti Thomsson, keskustelkaamme tulevasta hoidostasi. Lääkäri sanoi ja kävi vierelleni istumaan ja avasi kansionsa. Tiesin jo entuudestaan, mihin hoitoon jouduin, sillä olin kuulut sitä paljon uutisissa ja työpaikallani. – Tuoreen tapahtuman ja veriarvojen perusteella, hoitojaksosta tulee lyhyt ja tehokas. Lääkäri aloitti ja kertoi tulevista hoidoista. Minun oli tultava joka maanantai sairaalan, antamaan verinäyte ja ottamaa injektiopiikki, mikä estää säännöllisellä piikityksellä minua muuttumasta ihmissudeksi. Olin kuullut tästä hoitotoimenpiteestä paljon ja sitä oltiin kehuttu. Se toimi loistavasti ihmissusi saastumiselta, mutta heikosti vielä muilta pedoilta, mutta siihenkin oltiin panostettu ja lupaavia tuloksia on saatu. – Parhaiten onnistumisen mittarina toimii rinnassasi oleva merkki. Lääkäri sanoi hymyillen. – Kun se katoaa, hoito on tehonnut. Siitä ei pitäisi jäädä pysyvää arpea. – Tulette kuuden viikon aikana hoitokäynneille, jatkamme sitä tarvittaessa, mutta uskon sen riittävän. Lääkäri vielä kertasi ja poistui sitten, hunter jäi vielä. – Tulemme valvomaan Hunttereiden puolesta teitä, niin kauan, kun merkki näky. Ihmissusi tulee palaamaan luoksenne, tavalla tai toisella. Hunter sanoi ja ojensi minulle käyntikorttinsa. – Tulemme sopimaan asioista sitten paremmin, kun pääsette pois sairaalasta.  Hunter sanoi ja lähti, katsoin korttia, Hunterpoliisi Eric Hall. Nimi kuulosti tutulta ja nyt osasin yhdistä sen naamaan.

 

Pääsin pois sairaalasta vasta seuraavana päivänä, minun piti jäädä tarkkailuun tulehtumisriskin takia, minkä ihmissusi oli tehnyt rintani, luultavammin kynnellänsä. Olin saanut sairaslomaa, mutta halusin palata töihin heti maanantaina, mutta ennen sitä, kävin sairaalassa ottamassa injektion.

sunnuntai, 14. kesäkuu 2020

Lupa Regina osa 2

Pahoitteluni viime viikon unhoitus... ja varoitukset. Tarinassa K-18 kamaa.


Kaksi miestä katsoivat minua hiukan yllättyneenä, mutta huvittuneena ja tumppasivat tupakansa. – Iltaa neiti Thomsson, yllättävää nähdä teidät näillä nurkilla. Kuuntelinkin, että tuttu huudahdus kului Trevorille. Toinen heistä, pisin ja hiukan tukeva sanoi, virne suupielessä, haistoin heistä alkoholin, kun toinen heistä auttoi minut jaloilleni. Otin tukea seinästä, olin säikähtänyt todella pahasti ja jalkojani heikotti shokin takia, siistin takkiani ja ryhdistäydyin. – Iltaa herrat, Kent ja Llyoid, ilta savuilla? Sanoin, ääneni tärisi, mutta yritin kuulostaa asialliselta. – Siltä näyttää, olimme hiukan juopottelemassa, onhan tänään jo aikainen lauantai. Kent sanoin, hän oli se tukevampi, katsoin kelloani, mikä näytti ylipuolen yön.

– Mutta se tekee tästä mielenkiintoista, mitä te täällä teette, neiti Thomsson? Kent sanoi painottaen lopussa nimeäni ja huomaamatta, he olivat johdatelleet minut ladon edustalle. – Oikaisen vain hiukan pihan poikki, olin ystävättäreni luona. Sanoin tyynesti, oloni hikan helpottuneempana, Kent virnisti. – Taidatte oikaista useastikin, kun Trevor on ruvennut hiljentymään. Huutonne on aina hyvin napakka. Kent sanoi tuumien ja puisteli takkini helmasta pois kuolleita lehtiä, punastuin hiukan noloudesta, nyt he tietävät, että kulje tästä. – Sovitaanko, että tämä jää meidän väliseksi salaisuudeksi, hyvät herrat? Sanoin hyvin muodollisesti, Kent hymyili, Llyoid oli kadonnut jonnekin ja kuulin lasien kilahtavan. – Ilman muuta, mutta maistuisiko neidille pieni ryyppy? Kent kysyi ja viittoi minua tulemaan heinien taakse, seinustan kulmalta. He olivat juopottelemassa salaa heinäladossa, mutta emmin hiukan, tässä oli jokin taka-ajatus, mutta seurasin Kentiä. Parasta oli ottaa se ryyppy, jotta he ovat tyytyväisiä ja pitävät tämän tapaamisen salassa, se ei tekisi hyvää maineelleni. Seurasin Kentiä heinien taakse ja katsoin ympärille, ladon kattovalo riitti valaisemaan kulmauksen, missä oli selkeästi istuttu useamman kerran, pulloja oli paljon ja pientä purtavaakin. Vedin takkini helmoja tiukemmalle itseäni vasten, ettei niihin tartu heinää ja otin minulle ojennetun lasin. Se oli kirkasta ja sitä oli lasissa ainakin neljä senttilitraa. Miehet kohottivat lasit ja kippistelimme, join napsin kerralla alas ja yllätyin sen väkevyydestä ja yskäisin hiukan. – Hmm, hiukan väkevää makuuni. Sanoin ja samassa lasini oli kipattu toinen annos. – Noh, älä ole nyt noin nirso. Olet juonut varmasti paljon erilaisia viinoja. Llyoid sanoi ja kippasi toisen lasillisen kurkusta alas, katsoin lasiani ja pyörittelin juomaa lasissa, se oli paksua, luultavasti yli 60%, mutta kippasin lasillisen kurkkuuni, maku ei ollut enää niin paha. – Minun on nyt jatkettava matkaa, on jo kovin myöhäkin. Sanoin ja ojensin lasin Kentille, joka otti sen käteensä. – Harmi, olisit voinut pitää seuraa vielä hetkisen. Kent sanoi, mutta pudistin päätäni. – Katsotaan joku toinen kerta, hyvät herrat ja mukavaa illan jatkoa. Sanoi ja käännyin kannoillani ja samassa juoma iski päähän ja olin horjahtaa, mutta Kent nappasi minua käsivarresta ja vetäisi itseänsä vasten. – Uppista keikkaa, kuinkas se näin. Kent sanoi virnistäen ja samassa huomasin Llyoidin kädessä olevan pullon etiketin, viina oli 80 prosenttista, pääni ei todellakaan kestänyt noin vahvaa viinaa, vaikka kykenin juomaan alkoholia paljon. – Voisitteko päästää irti. Sanoin ja yritin työntää Kentin pois, mutta hän painoi kasvonsa kaulalleni ja nuuhkaisi. – Tuoksutte oikein hyvälle, neiti Thomsson, sallinette pitää meille vielä seuraa tovin. Kent sanoi ja raotti takkini kaulusta, yritin estää sitä, mutta voimani vajosivat jonnekin syvälle, viinan noustessa päähäni. – Lopettakaa… Sanoin ja samassa Kent kaatoi minut heinille, olin hänen allaan ja en kyennyt työntämään häntä pois, kun hän alkoi avata takkiani ja tunkea kättänsä hameeni alle. – Mene vahtimaan, kerron kun on sinun vuorosi. Kent sanoi ja viittoi Llyoidia poistumaan. – Kent lopeta! Yritin sanoa mahdollisimman vakavana, mutta suustani karkasi henkäisy, kun hän kouraisi rinnoistani, saatuaan takin auki ja katsoi minua istuen hajareisin ylläni. – Olette niin kaunis Milena, et usko kuinka kauan olen odottanut tätä tilaisuutta. Kent sanoi leveästi virnistäen, kehtasikin käyttää etunimeäni ja tartuin hänen ranteisiinsa puristaen kynsilläni. Kent ei ollut kovin mielissään sitä ja löi avokämmenellä minua poskeen, se sai korvani soimaan, Kent tarttui yhdellä kädellä ranteisiini ja vei ne pääni yläpuolelle. – Pidetäänpä ne kynnet aisoissa, kissimirri. Kent sanoi ja alkoi aukaista kauluspaitani nappeja, yritin rimpuilla pois, mutta hän oli painava ja tunsin, kuinka hänen elimensä oli kovana ja painoi haaraväliäni. – Päästäkää irti. Komensin, mutta Kent vain virnisti ja nosti rintaliivini kaulalleni ja alkoi nuolla rintojani ja hyväillä niitä. Ynähdin ja vääntelehdin hänen allaan, en halunnut tätä, mutta se tuntui hyvälle, en voinut hallita suustani pääseviä ääniä, mikä villitsi Kentiä entisestään. Kent avasi housunsa ja näin hänen suuren kalunsa seisovan ryhdikkäästi pystyssä, purin alahuultani, kun Kentin kädet löysivät tiensä klitorikselleni hyväillen sitä ja repien alushousut jalastani. – Lopeta… Yritin anoa, mutta Kent työnsi sormensa sisääni, mikä sai suustani pääsemään eroottisen voihkaisun ja vääntelehtimään hyvästä tunteesta hänen allaan. – Olette mukavan märkä jo. Kent sanoi nuolaisten huuliansa ja haki paikkaa kalullensa ja työnsi sen hitaasti sisääni. Yritin pidellä ääntäni, mutta päästin ilmoille syvän huokaisun, tunsin kun kyyneleet alkoivat virrata poskilleni. Auttakaa nyt joku, en halua tätä, anoin mielessäni, kun Kent alkoi liikkua ensin hitaasti ja työnnöt vain kovenivat, kun hän pääsi vauhtiin. Hänen otteensa olivat rajuja ja minuun sattui, itkin kivusta ja siitä, ette halunnut tätä. Kent nautti olostaan huomattavasti ja hän oli tarttunut lantiooni nostaen sitä hiukan ylemmäksi, saaden työnnöt aivan pohjaan asti. – Helvetti että tunnutte hyvältä… Milena… Kent sanoi huohottaen ja tarttui minua hiuksista kiinni ja taivutti päätäni taakse päin ja suuteli kaulalle. Yritin saada hänet pois raapien hänen käsivarsia, mutta samassa kuulimme Llyoidin huudahduksen, mutta Kent ei välittänyt siitä vaan jatkoi työntäjä. – Lopeta… Yritin sada Kentin lopettaman, jotain tapahtui ulkopuolella, kunnes tunsin, kun Kent irrottautui minusta, mutta jonkun muun vetäisemänä. Jäin huohottamaan paikalleni, kun kuulin Kentin kauhun huudon ja yritin kohottautua käsilleni, mutta voimani olivat niin loppu. Tunsin vatsalleni roiskuvan jotain lämmintä ja kosketin sitä nostaen käteni eteeni. Kauhistuin nähdessäni verta ja sain nostettua itseni kyynärpäitteni varaan ja kasoin edessäni kauhistuttavaa näkyä. Kent roikkui lähes elottomana, suuren, mustan ihmissuden hampaissa, jonka suuret keltaiset silmät katsoivat minua tarkasti. Peto pudotti Kentin maahan ja tuli luokseni, hän seisoi ylläni ja tunsin hänen lämpimän hengityksen kasvoillani. Lämmin veri valui hänen suupielistä rinnuksilleni, olin pelosta jäykkänä, mutta halusin koskea häntä. Halusin koskea kuumeisesti hänen pikimustaa turkkia, mikä oli veren tahrima. Olin painautunut takasin selälleni ja vain katsoin pedon keltaisiin silmiin lumoutuneena, se ei tehnyt mitään, vain seisoi paikoillaan ja katsoi minua tarkkaillen, kuin syövän minua katseellaan. Se sai ihoni värisemään ja sydämen takomaan rinnassani hurjana. Nostin käteni ja kosketin varovasti hänen poskeansa, hän oli kookas, hänen päänsä oli valtava, kuin suurella härällä ja nostin toisen käden toiselle poskelle ja painoin käteni syvälle pehmeään turkkiin. Pedon silmät sulkeutuivat melkein ja hän katsoi minua viirumaisilla silmillä, hänen kokonsa muuttui, hän kutistui hiukan ja oli nyt vain kookkaan miehen kokoinen. Haroin hänen turkkiansa, mikä tunti mukavalta käsissäni, en pelännyt häntä, vaan jostain syytä halusin häntä. Ylläni seisoi pelätyin olento, mutta se vain katsoi minua tyynesti, kuin miettien, mitä tekisi. Ojensin käsiäni ja ylsin koskettamaan hänen korviansa ja sivelin niiden takusta, mikä sai hänet painautuman lähes paljasta ihoani vasten, hän oli lämmin ja turkki tuntui pehmeältä, tunsin kun hän kietoi kätensä ympärilleni ja nuolaisi pitkän nuolaisun vatsasta kaulalleni, se sai päästämään suustani henkäisyn, se tuntui hyvältä. Huomasin pedon kääntävän korviansa taakse päin ja samassa kuulimme kiljaisun. – Poliisi!!! Kutsukaa joku poliisi!! Kuului naisen ääni ladon edustalta, sen jälkeen, en muista mitään.